Yksinäisyys

Huoh...ja minä jo kerkesin luulla että jokin järkevä viesti tullut......

Et ole yksin varmastikaan. Mutta ihmisten on varmaan aika vaikea neuvoa sua, jos et ole valmis lähtemään ulos sillä asenteella, että tutustuisit uusiin ihmisiin. Siksi kai täältä puuttuu ne järkevät vastaukset.

Moikka!
Ai onko muillakin tällästä lapsen synnyttyä?

Huoh! No arvaa vaan. Tai siis jotain ainakin vähän sinnepäin oli mullakin ja etenkin silloin lapsen kanssa kahden kotona olessa sitä erityisesti kaipasi aikuista samanikäistä seuraa ja juttelukaveria, mutta maalla kun asumme, niin eipä täältä juuri seuraa löydy.

Olihan mulla toki mies, mutta kun sillä oli työnsä ja vaativan työn vastapainona harrastuksensa, niin mähän olin meidän esikoisvauvan kanssa yleensä kaksin kotona.
Toki täälläkin oli 10 kilometrin päässä kuntakeskuksessa kerran-pari viikossa kunnan ja järjestämänä äiti/vauva jumppakerho ja seurakunnan järjestämää äiti/vauvaryhmän tapaamisia, joissa kyllä pikkuisen kanssa kävin. Hiljaisen puoleinen kun olen, niin en oikein löytänyt niistä kaveriseuraa joiden kanssa olisin paremmin ja syvällisemmin ystävystynyt. Oltiin vaan lähinnä sellaisia "moimoi" mamma tuttuja.

No olihan siinä kotonaolo ajassa etenkin ensialkuun toki oma viehätyksensä. Olinkin alkuun aikonut pitää hoitovapaata siihen saakka, kunnes taapero täyttäis kolme. Mieheni kanssa suuniteltiin esikoista odottaessani jopa semmoista järjestelyä, että yritettäisiin uutta raskautta siihen saumaan, että voisin siirtyä suitsait ensimmäisen hoitovapaan päättyessä suoraan toisen lapsen äitiyslomalle.
No se suunitelma muuttui ja päätin palata töihin miehen vastustelusta huolimatta jo siinä vaiheessa, kun esikoinen täytti kaksi ja sitä päätöstä en ole joutunut katumaan.

Nyt kerkesin olla kaksivuotta töissä, kunnes talvella meidän toinen lapsi ilmoitti tulostaan, mutta kas kummaa. Kun asia on nyt tullut töissä tietoon, niin kyllä tuo on ollut työpaikalla vähän samanlaista kuin Ap:n kertomus kaveripiiristään. Jotenkin sitä onkin saanut huomata vauvamasun pyöristyessä olevansa usein vähän kuin "ulkopuolinen" etenkin naispuolisten työkavereitten ympyröisssä. Joskus on semmoinen olo, et Ihan kuin mua jotenkin välteltäisiin.
Vastaavasti joiltain vanhemmilta miespuolisilta työkavereilta mölähtää taas joskus tähän tilaani liittyviä vitsiksi tarkoitettuja heittoja, että hohhoijaa. No toisaalta parempia nekin on, kuin tuo joidenkin ystävättärieni varovainen pieni kyräily.

Mäkin olen mittinyt usein, että ollaanko me odottavat ja pienen vauvan äidit jotenkin niin semmoisia, että pyöritään vaan omissa ajatuksissa ja niissä odotus ja vauvaiän ympyröissä ja jutuissa, että siksi ne vanhat kaverit ja etenkin sellaiset, joilla ei vielä ole omaa raskaus ja synnytyskokemusta ja lapsia, joten kavahtavat meitä. Ihan kuin pelkäisivät saavansa meidän serasta jotain tartuntaa.

Anteeksi, kun tuli näin pitkä, mutta koetin olla "järkevä".