Ensimmäisen kerran kuopiossa..

1JUSSImaalta

Kävin torstaina kuopiossa ja oli hieno kokemus.
Mutta ihmetytti se apaja torin alla. Ensinnäkin se oli melkein tyhjä siinä kahden aikoihin, käytävät aika karun oloisia ja yksi käytävä varsinkin, joka meni jonkun jäteoven ohi ja päästä löytyi hissi, oli tosi hmm. erikoinen. Kuin olisi sairaalan käytävää kävellyt. Ja miten satamassa voidaan myydä niin väljähtänyttä olutta hintaan 6,50..

Mutta ne on pikkujuttuja, kokonaisuudessan hieno kaupunki teillä.

44

1580

    Vastaukset 44

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neuvokasta

      Se Apaja taitaa osoittautua kaikkien aikojen virheinvestoinniksi. On ollut vesivuotoja ym. Eivätkä kauppapaikat mene kaupaksi. Eikä kukaan halua mennä maan alle ostoksille kesäiseltä torilta. Onneksi siellä sentään on muutama hyvä etninen ravintola. Niissä kannattaa käydä.

      • Aapajaa

        Apaja onkin tarkoitettu väestönsuojaksi ja tyhjä sen pitääkin olla. Ei siellä ole hukkatiloja ja ei kai tiloja koskaan liikaa ole. Pahinta olisi ahtaus ja parkkitilojen puute. Ouluukin saivat vihdoinkin sen kallioparkin, jonne mahtuu 700 autoa. Loppui yksityisen parkkifirman lypsäminen.


    • hunoamainosta

      Totta, tuo Wanhan Sataman juomatarjonta. Lämmintä kuraa saanut siellä joka kesä!!!!
      Luulin, että asia olisi jo hoidettu kuntoon, huh. Tällaiset asiat vaikuttaa kävijämääriinkin.

    • kieritervassa

      Mistähän asti alottaja tul Kuopioon? Julkulasta! Ja selvästi meikäläisittäin rolli!

      • Keksinsen

        Sinä olet keksinyt "hauskan" trollaustavan. haukut kaikkia muita trollareiksi.


      • kielj.tervassa

        Luvin ensiks jotta nimimerkkis on kieljtervassa...


    • bbbvvccx

      Wanhan Sataman sijainti on hyvä, puitteet ovat hyvät, mutta kalja litkua.

    • kaulusköyhälistöä

      On muuten kallis se P-halli. Ei työssäkäyvä jaksa sitä päivittäin kustantaa, menee tuli P-maksuihin.

    • klfjdklsjfkllkf

      Mikä oli kokemuksessa hienointa, poispääsy?

    • cghjkllkjhvfdee

      Vanhassa Satamassa soitetaan musiikkia liian lujaa, ei sovi ympäristöön. Moni on sanonut, ettei sen takia käy siinä terassilla kun on niin meluisa paikka. Kuuntelisi Mielummin lintujen, laivojen ja veden ääntä.

    • edsffhhfdgg

      Vanhassa Satamassa liian meluisaa. Luonnon äänet jäävät pauhaavan musiikin alle. Ei hyvä.

      • osta_lego

        Pakkoko sinne Vanhaan Satamaan on mennä. Muuta Rautavaaralle niin saat kuunnella luonnon ääniä rauhassa.


      • Lehtoniemi

        Sieltä onkin moni muuttanut melun takia Saaristokaupunkiin.


    • hukka_putki

      Seurakunnan Arkkikin lopetti toimintansa. Uusia yrityksiä ei ole tullut ja vanhatkin yritykset ovat muuttaneet pois.

      Mitä Apajassa on kolme ravintolaa, kahvila, tunnin kuva, joku autovuokraamo, siinäpä ne.

    • Alakallavesj

      Parkkihalli hyvä, mutta Apaja on ollut itsellekin pettymys. Suunnittelun aikaiset havainnekuvat antoivat paljon viihtyisämmän vaikutelman tilasta. Kävelykeskusta kiva.

      • doomsday.bunker

        Apaja ilman yrityksiä on kuin tuomiopäivän maanalainen bunkkeri... ulos ei voi mennä tappavan ydinsäteilyn takia...


    • 91322

      Kuopio olisi oikein kiva jos sieltä poistetaan kaikki savolaiset.

      • heitä_henkesi

        Kukahan tämä hullu Niuvasta karannut on joka kommentoi joka viestiin savolaiset sitä ja savolaiset tätä. Ota lääkkeesi ja hanki elämä.


      • voimahotonna

        Kuopion oma rolli!!


    • mdn1

      Kuopio on kyllä käymisen arvoinen kaupunki. Siis käymisen.

      • peräkammarinJuntti

        Ei tässä "kaupungissa" käy kuin kilju.


    • Poraperä

      Muistahan ottaa Apajaan mennessä kumisaappaat mukaan kun piällysmiehet eivät vieläkään ole vesivuotoja saaneet paikattua.

    • hjkt

      Mediassa oli hyviä uutisia. Alatorin kävijämäärä ja toriparkin käyttö on lisääntynyt. Lisäksi torin ympäristöön ja lähistölle on suunnitteilla uutta rakentamista ja entisten korotuksia. Myös uusia asuntoja näihin on mahdollista rakentaa. Kuopion keskusta tulee vilkastumaan.

    • ihan_ilmaiseksi

      Kohta täällä alkaa taas Julkulan rakennussuunnittelu -osasto tauon jälkeen suunnitella torin joka nurkalle pilvenpiirtäjiä koska nehän kuuluu kaupunkikuvaan !

      • bigco

        Pistää vihaksi tuollainen tietämättömyys. Lue vaikka nettihesarista," Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä"
        Oikeissa kaupungeissa asuu urbaaneja ihmisiä, jotka tuottavat parempaa tuloa niin itselleen kuin verokertymään. Urbaanit ihmiset eivät halua asua maalaiskaupungeissa. Ja siihen kun lisätään suomalaisten vanheneminen, voit miettiä pitkällä aikavälillä Kuopion kohtalon.
        Kivasti rapistuvia (retro henkisiä) taloja, kuoppaisia teitä, ja viimeisiä hyvinvoivia eläkeläisiä, jotka ihastelevat luonnonkaunista Kuopiota.


      • Että_silleen

        Kellä on varaa ostaa keskustasta asuntoa? Ei ainakaan lapsiperheillä. Asunnon ostajat ovat näitä toinen jalka haudassa olevia vanhuksia jotka ovat varastaneet rahat tulevilta sukupolvilta ja odottavat hautapaikan vapautumista. Kuopiossa on lyhyt matka keskustasta hautuumaalle.


    • Julkula_calling

      Mahtavaa jos pilvenpiirtäjät pelastavat Kuopion noin kamalalta kohtalolta, sitten niitä pitää saada muuallekin kuin pelkästään torin nurkille esim Julkulan sairaalastakin tehdä pilvenpiirtäjä!!
      Eikä tietenkään pidä unohtaa moottoritien kattamista !

      • lkjhhh

        Te änkyrät olette onneksi katoava luonnonvara.


      • asasrttevbcv

        Kerro (et varmasti kerro, meillä on kaverin kanssa kahvi veto siitä kerrotko vai et) onko kuihtuva Kuopio parempi kuin menestyvä?


    • Julkula_calling

      Kuopion kuihtuminen loppuu vain oikeiden työpaikkojen reilulla nettolisäyksellä jota ei julkiset työpaikat eikä kaupanalan osa-aikaiset aputyöpaikat ole. Eli vain yksityiset teolisten vientialojen työpaikat rulettaa!

      • ghjklk

        Eikö siellä Julkulassakin ole julkisia työpaikkoja. Mitä siitä tulisi, jos potilaat olisi siellä yksin.


    • Julkula_calling

      Siksi tämä Julkulan pilvenpiirtäjä- ryhmä ei tajuakaan että tähän kaupunkiin olisi saatava muutakin kuin pilvenpiirtäjiä. Heille riittää hyvin kun hoitokenkilökuntaa löytyy, muusta viis.
      Tosin korkean tason älykköinä heille ei tuottane mitään ongelmaa kertoa miten Kuopioon saadaan alkajaisiksi takaisin vaikkapa 2000- luvulla menetetyt teolliset työpaikat. Korvattavien työpaikkojen lukumäärää voi ruveta laskemaan vaikkapa edesmenneestä Fenestrasta, Itkonniemen vaneritehtaasta jne jne...

      • lkjhh

        Ei tässä kukaan ole puhunut pilvenpiirtäjistä kuin ehkä sinä. Keskustaan ei ole edes mahdollista rakentaa kuin korkeintaan 8-kerroksisia taloja. Järkevä keskustan kehittäminen ei estä järkevää elinkeinopolitiikkaa, päinvastoin.


    • Tsutsitsatsi

      Kävin myös Kuopiossa ensi kerran noin kymmeneen vuoteen ja havainnoin:

      En löytänyt Visit Kuopiota, eli tiedotus matkailijoille oli aika heikkoa.

      Historiallinen museo ja korttelimuseo olivat kiinni sunnuntaina, joka on paras museopäivä! Älytöntä!! Olisin voinut vierailla, kun oli sadepäivä. Kirkkoon ei päässyt tutustumaan, kun siellä oli häät. Kirkossa voisi olla musiikkia joka päivä. Varmaan löytyisi musiikkiopistolaisia, jotka voisivat esiintyä vaikka nonstoppina. Olisi mukava poiketa istuskelemaan ja kuuntelemaan.

      Ravintola Sampo on kupla. Ruokalista oli hauska, vähemmän hauskaa oli odottaa noinkin yksinkertaista ruokaa kuin perunamuusia ja paistettuja muikkuja yli tunnin! Ja ne muikutkin olivat liian suuria ja ruodot kovia...

      Palvelualoilla on myös viäräleukoja, jotka haastavat vähän liikaakin asiakkaita. Alkaa ärsyttää, kun pitää alkaa nokitella, kun haluaisi vain tulla palvelluksi.

      Aivan liikaa oli yksisuuntaisia katuja ja torin reunoille pääsy pukkasi hikeä. Apteekkiin olisi vain pitänyt päästä, ja nopeasti.

      Torilla oli joku ihme pyöreä musta pömpeli. Ei sopinut siihen ollenkaan. Muu ympäristöhän on pilattu jo aikaa. Pömpelin sisus oli outo ja sekava ja alakerta niin ankea, että käännyin heti takaisin ylös. Kuka haluaa kupeksia maan alla, kun päällä on elävä tori.

      Viehättävää Kuopiossa oli vehreys, hautausmaan erityisesti, sekä rännikadut ja rannat sekä uudet asuinalueet saarilla.

      Kähkösen kirjat luettuani harmittelen vanhan puutalokaupungin katoamista. Kaupunkiahan olisi voitu laajentaa etelään ja jättää "vanha kaupunki" sijoilleen. Olisipa ollut matkailuvaltti kerrassaan!

    • Huomenta_

      Jaha joku trolli taas herännyt....

      • tuttutorilta

        Herää sitä vähemmästäkin minnan kälätykseen.


    • Anonyymi

      Eipä siellä oikein mittään ollut. Läksin sitten kotia.

    • Anonyymi

      Eipä siellä oikein mittään ollut. Läksin sitten kotia.

    • Anonyymi

      Kuopion tori!

    • Anonyymi

      Kuka kumma

    • Anonyymi

      Tapaus Matkus

    • Anonyymi00057

      toimiiko kirjoitus vai joko loppu

    • Anonyymi00060

      Vaikka työhön kuuluu luonnollisesti rutiineja ja haasteita, jatkuva tai uuvuttava kärsimys ei ole normaali työn olotila. Työ on tarkoitettu toimeentulon ja merkityksellisyyden lähteeksi, ja sen tulee tukea myös henkistä hyvinvointia.Tunnista hälytysmerkit:Uupumus ja stressi: Jos työ aiheuttaa ahdistusta, unettomuutta tai pelkoa.Krooninen turhautuminen: Jos koet työsi täysin merkityksettömäksi tai haitalliseksi.Epäasiallinen kohtelu: Kiusaaminen, syrjintä tai huono johtaminen eivät kuulu työpaikalle.Miten toimia:Rajaa työtäsi: Aseta selkeät rajat työajan ja vapaa-ajan välille. Työ ei saa nielaista koko elämääsi.

    • Anonyymi00061

      Olutko pääasia?

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      140
      1041
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      1007
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      748
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      688
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      686
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      676
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      612
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      58
      525
    Aihe