Raskaana alko-ongelmaiselle

MammaBlues

Onko muita samassa tilanteessa? Ollaan 30 pari joista kumpikaan ei ennen raskautta kuppiin sylkenyt. Nyt odotan kuitenkin erittäin toivottua jälkikasvua. Itse en ole tietenkään juonut tippaakaan sen jälkeen kun sain tietää raskaudesta, mutta mies ei ole mielestäni riittävästi vähentänyt juomista, ja olen viime viikkoina jopa väläytellyt eroa.

Juominen ei ole mitenkään päivittäistä, mutta viikottainenkin humalajuominen on minusta liikaa kun valmistaudutaan vauvan tuloon. Haluaisin nähdä jo nyt, että mieheni ylipäänsä kykenee sellaiseen elämään mitä häneltä lapsen kanssa vaaditaan - eli raskaat kännit max kerran kuussa ja sillonkin aina ennalta suunnitellusti ja sovitusti. Ehkä olen natsi, mutta toistuvat ex-tempore kännit ei vaan minusta perhe-elämään sovi.

Minusta tuntuu, ettei mies ota huoltani tosissaan, valittaa vaan kuinka minä yritän määräillä häntä ja hallita hänen elämäänsä. Väittää, että vähentää sitten kun vauva syntyy. Mutta vaikka uskoisinkin, niin en ymmärrä miksi hänen pitäisi rääkätä minua tällä tavalla vielä synnytykseen asti. Jos on kerran oikeasti kykenevä ja halukas lopettamaan juopottelun, niin miksei voi lopettaa jo nyt? Miksei voida aloittaa sitä uutta tervehenkistä elämää jo nyt, yhdessä? Valmistautua yhdessä perheenä vauvan tuloon?

Ja jos kyse on kuitenkin siitä, ettei sittenkään pysty tai halua lopettaa, niin haluaisin tajuta sen nyt ja aloittaa eron käsittelyn ajoissa. Mieluummin kuin lähteä sitten puolen vuoden päästä käärö kainalossa.

4

907

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyh87

      Alkoholista eroon pääseminen vaatii paljon työtä. Jos on kaikenlisäksi suvussa taipumusta ryyppäämiseen, lopettaminen on todella vaikeaa. Kannattaisi etsiä joku aa ryhmä omalta paikkakunnalta tai ottaa yhteyttä ammattilaiseen.

    • olejärkevälapsitärkeä

      Minulla oli sama tilanne.

      Sitten kun lapsi syntyi ja aloin käydä iltatöissä, niin aina oli varmistettava puhelimella että kuulostiko humalaiselta. - Ja sitten kiireellä kotiin.

      Erohan siitä tuli.

      Lapsi ja lapsen hyvinvointi on TÄRKEÄMPI kuin juopotteleva ukko.

      Ei tuosta mitään hyvää seuraa. Olet ihan oikeassa kun jo nyt hyvissä ajoin harkitset asioita.
      Onko sinulla vanhemmat, siskoja, veljiä, ystävättäriä joitten kanssa puhua ihan suoraan ja kysyä että voitko turvautua heihin. Katsele jo valmiiksi uutta vuokra-asuntoa.
      Ei oo sitten yhtään kivaa, - mutta sinulla on järki päässä. Puhu ihmeessä avoimesti vanhempiesi kanssa!!!

      Itsellä tuli vielä se, että humalassa rupesi jahtaamaan. Vauva sylissä juoksin karkuun.

      Neuvon suoraan, että hankkiudu eroon, ota selvää asioista ja elä jää tilanteeseen!
      Ei ole hyvä lapsellesi ja ei sinulle itsellesi!

      Lapsen elämä ja turvallinen lapsuus on tärkeämpi kuin JUOPPO UKKO.
      Miehesi on valinnut alkoholin, - elä suostu.
      Kyllä kaikki tietää, että ei se siihen lopeta.

      Tee selvä ehto: - Yksi kuukausi ilman tipan tippaa. - Jos ei siihen pysty, niin siitä tiedät!

    • alkoholistimutsiolet

      Itsehän sen sanoit jo, sinua ärsyttää miehesi dokaaminen siksi, että et itse voi juoda.

      Kuulostaa alkoholismille, se on sinussa jo.

    • Anonyymi

      En tietääkseni vielä ole raskaana, mutta tällä menolla saatan pian olla. Olen alkoholisti. Mieheni tiesi sen kyllä, ennen kuin aloimme seurustella ja alussa vähän ihmettelin, että miten hän voi minut haluta. Minä en tiennyt mieheni olevan alkoholisti, mutta niinhän tuo näyttää olevan. Haluaisin hänen kanssa lapsen, mutta mietin kovasti, että mitähän se tulisi olemaan. Vaikka me pystyisimme lopettamaan juomisen, niin eipä taida ne ongelmat siihen loppua; minä kun olen yrittänyt ongelmaani kysellä apuja vuosia yhteiskunnan instansseilta ja niistä saamistani "avuista" on ollut vain haittaa, niin on kaikki pelot, että mitä jos lapsemme otettaisiin meiltä pois. Suomessa on niin kummallista tuo touhu "lastensuojelun" suhteen. Onneksi miehestäni ei mitään virkataho tiedä, että hän juoppo on. En tiedä osaanko auttaa keskustelun aloittajaa, mutta: tiedät ettet ole ainoa näissä ongelmissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      10
      2898
    2. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      39
      2527
    3. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      38
      1393
    4. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1330
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1211
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      40
      959
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      124
      853
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      32
      786
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      27
      635
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      58
      596
    Aihe