Kansanedustaja, kansainvälinen pankkiiri Elina Lepomäki vastasi ysymykseen:
"Onko hänen mielestään moraalisesti oikein, että ministeri on osallistunut verosuunnitteluun?"
Lepomäen vastaus oli yllättävä.
”Jos on lain mukaan toimittu, totta kai se on myös moraalisesti oikein.”
Lepomäen mukaan siis ministeri toimii moraalisesti oikein, kunhan noudattaa lakeja, vaikka kyse olisikin yhteisten verorahojen maksamisen välttelystä.
..
..
Kysymyksessä tarkoitetun verosuunnittelun harjoittaminen vaatii kansainvälisen verolainsäädännön ymmärrystä, lakimiesarmeijaa, rahaa ja kontaktit ulkomaille. Sekä tietenkin halukkuutta perustaa hatusta revittyjä pöytälaatikkofirmoja ympäri maapalloa, ja kiepsutella tulonsa niiden kautta.
Mutta Lepomäen vastauksessa kaikkein häkellyttävintä oli se, kuinka hän piti lain mukaista toimintaa – ja sitä aggressiivinenkin verosuunnittelu on – automaattisesti myös moraalisena.
..
Usein juuri lain ja moraalin räikeä ristiriita on se, johon aggressiivisen verosuunnittelun yhteydessä tuskastuneesti viitataan. Niin teki esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ottaessaan kantaa Panaman paperit -vuotoon toukokuussa:
”Se on usein laillista, mutta juuri se on se ongelma.”
”Vain kongressi voi sulkea ne porsaanreiät, joita rikkaat ja suuryritykset käyttävät hyväkseen. Jos he livistävät oman osansa maksamisesta, meidän loppujen täytyy kantaa vielä sekin taakka.”
..
TOISAALTA:
Sosiaalipummaamisesta kukaan ei myöskään pidä.
Kaikenlaiset tuet revitää yhteiskunnalta muista piittaamatta.
Tottakai tietenkin molemmat ovat yhtä väärin.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuossa loppupuolella Barack Obaman mielipide on aivan omani kaltainen:
..
Usein juuri lain ja moraalin räikeä ristiriita on se, johon aggressiivisen verosuunnittelun yhteydessä tuskastuneesti viitataan. Niin teki esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ottaessaan kantaa Panaman paperit -vuotoon toukokuussa:
”Se on usein laillista, mutta juuri se on se ongelma.”
”Vain kongressi voi sulkea ne porsaanreiät, joita rikkaat ja suuryritykset käyttävät hyväkseen.
Jos he livistävät oman osansa maksamisesta, meidän loppujen täytyy kantaa vielä sekin taakka.”
````````````
”Sydämeni avautui Elina Lepomäelle”, sanoo vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes
Siimes meni oikeistolaiseksi leimatun Liberan hallitukseen, mikä suututti hänen vanhat puoluetoverinsa.
SUNNUNTAI 5.6.2016 2:00 Päivitetty: 5.6.2016 12:18
Marko Junkkari
HELSINGIN SANOMAT
Suvi-Anne Siimes sanoo olleensa hämmästynyt, kun hänen Libera-nimityksestään tuli ideologinen kysymys.
JONKINLAISTA reaktiota Suvi-Anne Siimes toki odotti, mutta silti hän yllättyi. Luokkapetturiksi häntä ei vähään aikaan ollut haukuttukaan.
Huhtikuun 21. päivänä ajatuspaja Libera tiedotti, että Siimes on nimitetty sen hallitukseen. Sosiaalinen media ryöpsähti. Onhan Libera monen vasemmistolaisen mielestä libertaristinen, jopa äärioikeistolainen ajatuspaja. Siimes puolestaan on vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja.
Nykyinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki twiittasi: ”Onnea Suvi-Anne Siimes Liberan hallituspaikasta! Hieno jatke poliittiselle urakaarellesi!”
Siimes mietti, miten pitäisi reagoida Arhinmäen ivaan. Vai pitäisikö ollenkaan. Hän päätti olla kohtelias.
”Lämmin kiitos onnitteluista”, Siimes vastasi Twitterissä. Ei kuitenkaan malttanut olla jatkamatta: ”Kannustan sinuakin vuorovaikutukseen eri tavoin ajattelevien kanssa! Siitä oppii paljon.”
---
Suvi-Anne Siimes erosi vasemmistoliiton puheenjohtajan tehtävästä kesken kauden vuonna 2006. Samalla hän luopui puolueen jäsenyydestä. Eronsa jälkeen Siimes arvioi saavansa vasemmistoliitolta ”loppuikäisen kirkonkirouksen”.
Vanhojen tovereiden fatwaa syvensi se, että Siimes siirtyi saman tien elinkeinoelämän lobbariksi. Ensin Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajaksi, sittemmin vuonna 2011 Telan toimitusjohtajaksi. Tela on työeläkevakuuttajien etujärjestö.
SUVI-ANNE SIIMES kertoo seuraavansa edelleen suhteellisen tiiviisti politiikkaa. Se kuuluu tietenkin edunvalvojan työnkuvaan. Pitää tietää, ketä lobata, mutta mukana on myös rakkautta lajiin. Kun kerran on ollut mukana politiikassa, siitä ei koskaan pääse täysin eroon.
Viikon päästä on politiikan superviikonloppu. Poliittisen värikartan laidat, kokoomus ja vasemmistoliitto, valitsevat itselleen puheenjohtajan. Molemmilla on kannatus – ja myös aate – vähän hukassa.
Suvi-Anne Siimeksellä on niin pitkään ollut kk-palkka 5-numeroisilla luvuilla,
että hänellä on varmaan pitkät tilit veronkiertovaltioissa, Luxemburgissa ym:alla.