Olen lähes 17-vuotias naisenalku (3000 asukkaan pitäjästä Kainuun sydämestä) joka on saanut kokea seurustelun iloja ja suruja. Aloitan vuodesta 2001.
Olin silloin 13-vuotias. Olen ollut koko ikäni TODELLA epäsuosittu! Minua on kiusattu, haukuttu ja syrjitty enemmän kuin tarpeeksi. Ystäviä ei kehuttavasti ole koskaan ollut. Monet illat murrosiässä olen itkenyt ja miettinyt mikä minussa on vikana. Kun siis siirryin yläasteelle, aloin seurustella ekaa kertaa. Pojan nimi oli Ode. Se oli sitä varhaisteini-iän rakkautta mutta mä rakastin Odea hyvin paljon! Suhde ehti kestää vain pari kuukautta kun Ode sitten jätti minut. Syynä oli se että olin niin epäsuosittu että kanssani ei kuulemma kanaattanut seurustella. Muut olivat alkaneet kiusta Odea siitä että hän on minun kanssa. Kaikki vaan häpesivät ja yhä häpeävät mua. Masennuin. Harkitsin itsaria koko yläasteen ajan. 2,5 vuotta yritin saada Odea takaisin mutta turhaan.
Viime keväänä tutustuin tavallaan netin kautta minua vuotta vanhempaan poikaan. Minulla oli ollut lehdessä juttu masennuksestani ja hän mailasi minulle. Hän, Jake, tuntui ymmärtävän minua paremmin kuin kukaan muu. Pikkuhiljaa aloimme seurustella ja kesällä tapasimme ekan kerran sillä välimatkaa meillä on n. 140 km. Jaken mitat ovat 190 cm/160 kg kun taas minun ovat 160cm/48 kg. Tiedän että Jake on iso ja meillä on kokoeroa mutta itse ajatteln että ulkonäkö ei merkkaa kaikkea. Kun muut kyläläiset näkivät meidät yhdessä, pahan puhuminen alkoi taas! Tätäkin suhdetta yritetään tuhota niin kuin aiemmin. Osa perheestäni ei hyväksy Jakea sillä hän on niin iso. Olemme tapailleet silloin tällöin muualla. Rakastan häntä enkä halua jättää häntä ikinä!!! Miksen saa seurustella? Suurin osa suhteen rikkojista on yläasteelaisia mutta myös aikuisia! Miksi kaikki yrittävät viedä minulta onnen? Kaikesta huolimatta olemme yhä yhdessä ja eteenpäin mennään. Olen lukiossa ja 2,5 v:n kuluttua muuta kotoa. Yritän olla positiivinen ja ajatella että varmasti kaikki hyvä on vielä tulossa suhteessamme. Mutta pelottaa koko ajan että tämäkin suhde päättyy samanlailla kuin Oden kanssa! En vaan voi antaa kyläläisille ikinä anteeksi sitä että he yrittävät pilata tämänkin arvokkaan suhteen. Luulen että kateuttakin on mukana. Olisi kiva jos täällä joku voisi auttaa. Onko kohtalotovereita? En voi luottaa enää kyläläisiin! Kaikki puukottavat selkään. Olenko todellakin sen arvoinen ihminen että minulla ei saisi olla onnea? Kiitos jos vaivauduitte!!!:)
Olin silloin 13-vuotias. Olen ollut koko ikäni TODELLA epäsuosittu! Minua on kiusattu, haukuttu ja syrjitty enemmän kuin tarpeeksi. Ystäviä ei kehuttavasti ole koskaan ollut. Monet illat murrosiässä olen itkenyt ja miettinyt mikä minussa on vikana. Kun siis siirryin yläasteelle, aloin seurustella ekaa kertaa. Pojan nimi oli Ode. Se oli sitä varhaisteini-iän rakkautta mutta mä rakastin Odea hyvin paljon! Suhde ehti kestää vain pari kuukautta kun Ode sitten jätti minut. Syynä oli se että olin niin epäsuosittu että kanssani ei kuulemma kanaattanut seurustella. Muut olivat alkaneet kiusta Odea siitä että hän on minun kanssa. Kaikki vaan häpesivät ja yhä häpeävät mua. Masennuin. Harkitsin itsaria koko yläasteen ajan. 2,5 vuotta yritin saada Odea takaisin mutta turhaan.
Viime keväänä tutustuin tavallaan netin kautta minua vuotta vanhempaan poikaan. Minulla oli ollut lehdessä juttu masennuksestani ja hän mailasi minulle. Hän, Jake, tuntui ymmärtävän minua paremmin kuin kukaan muu. Pikkuhiljaa aloimme seurustella ja kesällä tapasimme ekan kerran sillä välimatkaa meillä on n. 140 km. Jaken mitat ovat 190 cm/160 kg kun taas minun ovat 160cm/48 kg. Tiedän että Jake on iso ja meillä on kokoeroa mutta itse ajatteln että ulkonäkö ei merkkaa kaikkea. Kun muut kyläläiset näkivät meidät yhdessä, pahan puhuminen alkoi taas! Tätäkin suhdetta yritetään tuhota niin kuin aiemmin. Osa perheestäni ei hyväksy Jakea sillä hän on niin iso. Olemme tapailleet silloin tällöin muualla. Rakastan häntä enkä halua jättää häntä ikinä!!! Miksen saa seurustella? Suurin osa suhteen rikkojista on yläasteelaisia mutta myös aikuisia! Miksi kaikki yrittävät viedä minulta onnen? Kaikesta huolimatta olemme yhä yhdessä ja eteenpäin mennään. Olen lukiossa ja 2,5 v:n kuluttua muuta kotoa. Yritän olla positiivinen ja ajatella että varmasti kaikki hyvä on vielä tulossa suhteessamme. Mutta pelottaa koko ajan että tämäkin suhde päättyy samanlailla kuin Oden kanssa! En vaan voi antaa kyläläisille ikinä anteeksi sitä että he yrittävät pilata tämänkin arvokkaan suhteen. Luulen että kateuttakin on mukana. Olisi kiva jos täällä joku voisi auttaa. Onko kohtalotovereita? En voi luottaa enää kyläläisiin! Kaikki puukottavat selkään. Olenko todellakin sen arvoinen ihminen että minulla ei saisi olla onnea? Kiitos jos vaivauduitte!!!:)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuollaista se on kaikissa kateellisten mulkkujen ja vittupäiden asuttamissa pienissä loukoissa. Voit olla joko välittämättä niiden paskojen puheista tai sitten muuttaa suureen kaupunkiin. Kaupungissa saat olla ihan niin kuin haluat.
Olet vasta skidi, älä luule että elämäsi on ohi, ei se ole vielä alkanutkaan. Kohta pääset koulusta pois ja ehkä töihin tai opiskelemaan, eli oikean elämän alkuun.
Paras kosto on elää hyvin, ja olla välittämättä niistä turhantärkeistä juoruilijoista. Sinussa on selvästi jotain mikä harmittaa heitä kovasti. Haluatko alkaa perseennuolijaksi ja alkaa nöyristellä tuollaista roskajouokkoa? Pidä pääsi ja oma elämäsi. Niillä muilla ei ehkä omaa elämää juuri ole, joten täytyy sitten keskittyä sinun elämääsi.
Ihmettelen sitä vaan suuresti että miksi juuri minulle pitää aina käydä näin. Tuntuu että muut saavat täällä seurustella vapaasti ilman että joku yrittäisi tulla väliin. Tämä on jo toinen kerta minulla. Aina on joku, joka haluaa pilata minulta kaiken ilon. En todellakaan haluaisi välittää ollenkaan tästä kaikesta paskasta mutta pelkään pahoin että tämäkin suhde ajautuu lopulta karille. Kultani ei saa tulla enää tapaamaan minua kokska ihmiset alkaisivat puhua taas pahaa. Perheeni on kieltänyt häntä tulemasta. Rakastan kultaani hyvin paljon enkä voisi enää elää ilman häntä. Onneksi enää 2,5 vuotta jolloin minun on korkea aika muutta pois kotoa. Aion muutta kaupunkiin ja toivon vaan että siellä minun ei tarvitsisi kärsiä enää mistään paskasta mitä täällä saan kärsiä. Olen nyt lukiossa. Kiusaaminen on tietysti vähentynyt, mutta ei minulla edelleenkään ole ystäviä ja syrjitään joka päivä. Ketään ei edes kiinnosta miten minulla menee eikä minulle puhuta. Aina saan jäädä yksin. Minulla on koulussa erittäin paha olla! Kohtalotovereita???
Tuo on mun mielestä oikeasti kauheaa tollainen.. Eihän sun vanhemmat voi määrätä kenen kanssa "sinä seurustelet"... ei siis tod... Jos sä sitä "rakastat" niin ole onnellinen siitä että sinulla on mies joka ymmärtää... :)
Mitä tuohon voisi sanoa, muuta kuin että koettu on, mutta mies näkökulmasta käsin. Mutta ajattele asiaa näin, sinulla on joku. Sinulla ON JOKU, et ole yksin. Sinun ei tarvitse enään ajatella ja muistella varhaisia aikoja. Olet uskalatanut seurustella ja löytänyt elämänkumppanin. Sinulla on elämä edessä, ja kaikki on mahdollista. Ja sitten masennuksesta jne epäluulosta: Jos joku tittelin saanut henkilö arvioisi minun henkistä tilaani niin johtopäätös olisi seuraava:useita vuosia jatkunut keskisyvä-syvä masennus, itsemurhaa miettinyt n+1 kertaa henkisesti kertakaikkiaan aivan loppu, toivonsa menettänyt, burnout. Mutta täällä sitä vielä pompitaan ja toivotaan että itse löytäsi jonkun jonka kaapata kainaloon ja jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Mutta mitä minä tässä omaa tilaani alan surkuttelemaan =P Ja en usko että tuo suhde päättyy samalla lailla kun Oden kanssa, tai no on sekin mahdollisuus. Mikään tässä elämässä ei ole 100% varmaan, mutta jos teet kaikkesi suhteen eteen uskon, että vaikka tämä juttu päättyisi ei toivotulla tavalla se ei tunnu yhtään niin pahalta kun tuo Oden tapaus. Elämästä ei koskaan voi tietää mitä se tuo tullessaan, sitä täytyy vain elää. Yksi päivä kerrallaan.
rurouni