Hei. Täytän pian 16 ja onko tälläinen käytös normaalia? Pitäisikö minun huolestua?
Kesäloma alkoi juuri ja kuuntelin ihmisten kesäsuunitelmia. Kaikki olivat porukalla tekemässä jotain, pitämässä hauskaa yhdessä ym. Aloin sitten siinä itse miettimään, kuinka yksinäinen olen. En ole tavannut yhtäkään vähistä kavereistani vapaa-ajalla yli viiteen vuoteen. Olen aina kotona, enkä poistu kotoa muualle kuin kouluun. En ole koskaan ollut missään ilman vanhempieni valvontaa. Välimatkaa lähimpään kaveriin on yli 40 kilometriä.
Olen todella hiljainen ja en sano kenellekkään vastaan, vaan toteutan heidän käskynsä heti. En ole koskaan sanonut vanhemmilleni poikkipuolista sanaa. Olen todella stressaantunut ja ahdistunut nykyään. Olen myös surullinen, jopa masentunut.
Kolmannella luokalla olin vielä jonkinlaisessa kontaktissa ihmisten kanssa. (tunnin vierailu 1-2 kertaa vuodessa) Tosin arvosanani olivat silloin heikohkot. (7-8) Siispä ikään kuin uhrasin kaiken muun ja nykyään keskiarvoni on 9.8. Teen vapaa-ajallani näitä asioita: Luen, käyn koulua, soitan pianoa ja teen työtä kotona.
Elämäni koostuu noiden asioiden jatkuvasta kierrosta. En keskustele muiden ihmisten kanssa millään tavalla. Olen menettänyt kaiken haluni nähdä muita ihmisiä ja tavata heitä. En koskaan ole käynyt mopokorttia, koska en tarvitse sitä mihinkään, koska en koskaan poistu kotoa.
Vanhempani ovat tiukahkoja (Ei omaa tietokonetta ennen täysi-ikäisyyttä, puhelimen sain viime vuonna, ei pelaamista, vanhempien täytyy aina tietää mitä teen ym.)
Olen täysin eristyksissä muusta maailmasta. En ole koskaan puhunut tytön kanssa ja pelkään kontaktia muihin ihmisiin.
Voisin jatkaa näiden asioiden listaa ikuisuuksiin, mutta viikottainen tietokoneen käyttöaikani (15 min.) on loppumassa. Kiitos, jos jaksatte lukea tämän loppun ja vastata minulle.
Kesäloma alkoi juuri ja kuuntelin ihmisten kesäsuunitelmia. Kaikki olivat porukalla tekemässä jotain, pitämässä hauskaa yhdessä ym. Aloin sitten siinä itse miettimään, kuinka yksinäinen olen. En ole tavannut yhtäkään vähistä kavereistani vapaa-ajalla yli viiteen vuoteen. Olen aina kotona, enkä poistu kotoa muualle kuin kouluun. En ole koskaan ollut missään ilman vanhempieni valvontaa. Välimatkaa lähimpään kaveriin on yli 40 kilometriä.
Olen todella hiljainen ja en sano kenellekkään vastaan, vaan toteutan heidän käskynsä heti. En ole koskaan sanonut vanhemmilleni poikkipuolista sanaa. Olen todella stressaantunut ja ahdistunut nykyään. Olen myös surullinen, jopa masentunut.
Kolmannella luokalla olin vielä jonkinlaisessa kontaktissa ihmisten kanssa. (tunnin vierailu 1-2 kertaa vuodessa) Tosin arvosanani olivat silloin heikohkot. (7-8) Siispä ikään kuin uhrasin kaiken muun ja nykyään keskiarvoni on 9.8. Teen vapaa-ajallani näitä asioita: Luen, käyn koulua, soitan pianoa ja teen työtä kotona.
Elämäni koostuu noiden asioiden jatkuvasta kierrosta. En keskustele muiden ihmisten kanssa millään tavalla. Olen menettänyt kaiken haluni nähdä muita ihmisiä ja tavata heitä. En koskaan ole käynyt mopokorttia, koska en tarvitse sitä mihinkään, koska en koskaan poistu kotoa.
Vanhempani ovat tiukahkoja (Ei omaa tietokonetta ennen täysi-ikäisyyttä, puhelimen sain viime vuonna, ei pelaamista, vanhempien täytyy aina tietää mitä teen ym.)
Olen täysin eristyksissä muusta maailmasta. En ole koskaan puhunut tytön kanssa ja pelkään kontaktia muihin ihmisiin.
Voisin jatkaa näiden asioiden listaa ikuisuuksiin, mutta viikottainen tietokoneen käyttöaikani (15 min.) on loppumassa. Kiitos, jos jaksatte lukea tämän loppun ja vastata minulle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itekkää en oo koskaa vapaa-ajalla kavereitten kaa, mut onneks mul sentää on rennot vanhemmat!
Tai siis vanhempa.