austin allegro

Pubissa suunniteltu, sumussa tehty......

Aika paljon kulutti bensaa, 10 litraa satasella vei, tosin kaasu pohjassa piti olla koko ajan.
Yllättävän hyvin kiihtyi 1,3 litrasella koneella.
Jääradalla oli nopea, jos paljon jyrkkiä mutkia, etuveto oli vielä 70-luvun autoissa harvinaisempi.
Kaikenlaista pikkuvikaa oli, ja aika vanhanaikaista tekniikkaa jo siihen aikaan.
Halvalla sai ostettua.

Tuulilasissa v.1975 julkaistiin Allegro 1500:n kestotesti 30.000 km. Autossa oli koko ajan jotakin vikaa. Sähköt, koriosat, sovitukset, mekaaniset osat, kaikissa ongelmia. Kestotestin loppuraportissa oli omistajien haastatteluja. Eräs parikymppinen solttupoika kehui autoa eikä mukamas mitään vikaa ollut. 65 v eläkeläisinsinööri taas sanoi että pientä vikaa on ollut mutta että mukava ajaa ja hyvät tilat. Joku mies oli vaihtanut autoonsa normaalin pyöreän ratin, Allegrossa kun vakiona oli neliskulmainen ratti. Ongelmana kestotestiautossa oli ettei edes varaosia meinannut saada merkkihuoltoon ja auto seisoi vikojen takia turhan panttina.

Tekniikan Maailman koeajossa v.1974 Allegroa haukuttiin viimestelytasosta. Maalipinta oli ala-arvoinen, se oli appelsiinimaista ja lohkeili joka paikasta pois. Auton korin takaosa oli heikko eli velttorakenteinen, ja takaluukusta vuoti vesi ja pöly sisään. Autoa haukuttiin jo uutena vanhahtavaksi.

Lapsuudessa kotikerrostalossamme asui eläkeläispariskunta, jolla oli sinapinkeltaruskea Allegro. Uutena ostettu. Sen muistan, että pappa pisti auton aina talveksi seisontaan ja keväällä sitten aikamiespoikansa kanssa turasivat sen kanssa että lähtisi käyntiin. Usein siinä muutenkin konepellin alla hääräsivät, ja pappa lisäili välillä öljyä ja jäähdytysnestettä.

Silloinen sähkölaitteiden osatoimittaja oli Lucas, eikä sitä syyttä suotta nimitetty Pimeyden Ruhtinaaksi.

Miten niin yksinkertaiseen autoon saikin mahtumaan niin paljon vikoja?

Ihan perus-eurooppalaista kamaa se on, hyvä peli, jossa jatkuvat viat ovat ominaisuus niin kuin monissa muissakin Euro-merkeissä nykyään.