Mietin tässä juuri, että mikä mahtaisi olla ehkä suurin yksittäinen tekijä.
Ja kyllä se taitaa ahdistus olla.
(OCD:nikin taustalla se on, ja sekin riivaa minua päivittäin.)
Se että sosiaaliset tilanteet joskus ahdistavat, liittyvät myös ahdistukseen (pienenä olin jännittäjä, ja nyt se on kehittynyt ahdistukseksi sosiaalisissa tilanteissa).
Esim. Siten se että tavatessa kiinnostavan henkilön pää menee tyhjäksi liittynee myöskin ahdistukseen. Ahdistus tulee ja lakaisee ajatukset maton alle, kunnes tilanne on ohi, ja se on kannaltani jo liian myöhäistä. Taas ykksi tilaisuus mennyt sivu suun ja kurimukseni jatkuu entiseen tapaan.
Listaa voisi jatkaa..jokainen saman kokenut tietää mitä meinaan, muut voivat ainakin kuvitella.
Ei tämä ahdistus nyt ihan kokoaikaista ole, vaan yleensä ongelmana on se, ettei koskaan voi tietää milloin se iskee.
Hyvien kaverien seurassa sitä ei ole.
Joskus voi yksin ahdistaa, jos tulee "ahdistuskohtaus" ja ajatukset pyörivät päässä.
Uudet tilanteet tietysti ovat pahimpia, ja usein "tututkaan" tilanteet eivät oikein ole helppoa.
Muistan esimerkkinä kuinka viime viikonloppuna kävin baarissa, ja vaikka tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kertani baarissa, olin ihan uskomattoman jäässä siellä. Vaikka näin tuttujakin. Lopulta se alkoi helpottamaan, ja asiaa auttoi se että minullekin jotkut juttelivat, mutta en siltikään kokenut oikein kunnolla rentoutuneeni. Jotkut naisetkin kyllä pistivät minut merkille, ja tulivat pörräämään lähistöllle, mutta eihän siinä tietenkään mitään voinut tehdä, kun mieli on ihan tyhjänä eikä keksi puhuttavaa, ja lähestyminen vaatii oman rohkeutensa jne.
Alkoholi ei suoranaisesti auta. Sellainen vahva nousuhumala nyt korkeintaan, mutta laskuhumala vaan tuntuu pahentavan tilannetta. Tulee entistä epäsosiaalisemmaksi ja pelot alkavat palata.
Mutta se kysymys tässä onkin, että kuinka tästä pääsee eroon?
Onko joku joka on mennyt saman läpi, tai joku joka tietää mistä suunnasta tästä lähtisin suunnistamaan ulos päin?
Tuntuu että elämä, tilaisuudet ja muut valuvat hukkaan kun on tälläinen sisäinen rajoitin.
Ja kyllä se taitaa ahdistus olla.
(OCD:nikin taustalla se on, ja sekin riivaa minua päivittäin.)
Se että sosiaaliset tilanteet joskus ahdistavat, liittyvät myös ahdistukseen (pienenä olin jännittäjä, ja nyt se on kehittynyt ahdistukseksi sosiaalisissa tilanteissa).
Esim. Siten se että tavatessa kiinnostavan henkilön pää menee tyhjäksi liittynee myöskin ahdistukseen. Ahdistus tulee ja lakaisee ajatukset maton alle, kunnes tilanne on ohi, ja se on kannaltani jo liian myöhäistä. Taas ykksi tilaisuus mennyt sivu suun ja kurimukseni jatkuu entiseen tapaan.
Listaa voisi jatkaa..jokainen saman kokenut tietää mitä meinaan, muut voivat ainakin kuvitella.
Ei tämä ahdistus nyt ihan kokoaikaista ole, vaan yleensä ongelmana on se, ettei koskaan voi tietää milloin se iskee.
Hyvien kaverien seurassa sitä ei ole.
Joskus voi yksin ahdistaa, jos tulee "ahdistuskohtaus" ja ajatukset pyörivät päässä.
Uudet tilanteet tietysti ovat pahimpia, ja usein "tututkaan" tilanteet eivät oikein ole helppoa.
Muistan esimerkkinä kuinka viime viikonloppuna kävin baarissa, ja vaikka tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kertani baarissa, olin ihan uskomattoman jäässä siellä. Vaikka näin tuttujakin. Lopulta se alkoi helpottamaan, ja asiaa auttoi se että minullekin jotkut juttelivat, mutta en siltikään kokenut oikein kunnolla rentoutuneeni. Jotkut naisetkin kyllä pistivät minut merkille, ja tulivat pörräämään lähistöllle, mutta eihän siinä tietenkään mitään voinut tehdä, kun mieli on ihan tyhjänä eikä keksi puhuttavaa, ja lähestyminen vaatii oman rohkeutensa jne.
Alkoholi ei suoranaisesti auta. Sellainen vahva nousuhumala nyt korkeintaan, mutta laskuhumala vaan tuntuu pahentavan tilannetta. Tulee entistä epäsosiaalisemmaksi ja pelot alkavat palata.
Mutta se kysymys tässä onkin, että kuinka tästä pääsee eroon?
Onko joku joka on mennyt saman läpi, tai joku joka tietää mistä suunnasta tästä lähtisin suunnistamaan ulos päin?
Tuntuu että elämä, tilaisuudet ja muut valuvat hukkaan kun on tälläinen sisäinen rajoitin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin usein käy että sosiaaliset pelot ja epävarmuuden kasvavat kuin vuoren rinnettä pyörivä lumipallo. Olet joskus kokenut ehkä möhliväsi tai olleesi hieman kömpelö ja asia on jäänyt vaivaamaan. Sitten sitä alkaa miettimään, että jospa taas mokaan tai nolaan itseni ja jopa mieli jättää jälkeensä muistikuvan että olin minä varmaan typerä ja moukka. Saattaahan olla että joku on sattunut huomauttamaan jostain ja se on jäänyt mieleen.
Ei se ahdistus ole vaan kaikki nuo epäonnistumisen kuvitellut tai sattuneet muistot saavat aikaan ahdistavan ja lukitsevan olotilan.
On kyllä hyvä, ettei alkoholi auta sinua. Jos niin olisi, niin siitä tulisi petollinen lääke voittaa ahdistus. Kyllähän meistä useimmat jännittävät uusissa tilanteissa ja ympäristössä. Niin varmaan useimmat kaverisikin.
Jos tapaa kivan mukavan tytön, niin etköhän voisi jo aika alussa kertoa tästä ongelmastasi. Kerro että olet ihan muuten tavallinen tyyppi, mutta jostain on jäänyt tällainen lukko. Jos uusi tuttavuus ymmärtää, niin hän on ainakin aito ihminen ja itsekin sitten rohkenee olemaan oma itsensä. Tuttavauus lähtee ainakin turvalliselta linjalla. Jos ei ymmärrä, niin tuskin tytöllä on sinulle muutakaan annettavaa pitemmän päälle. Jos sinuun tutustuva tyttö näyttää kiinnostuksensa, niin ei hän varmaan moiseen kompastu tai jos niin käy, niin ei tuttavuus ei ole sen arvoinen.
Älä missään nimessä ainakaan jää sivuun ja pois kaveriporukoista vaan mene vain mukaan. Iän ja elämän myötä useimmat saavat itsevarmuutta ja kanssakäyminen alkaa olla luontevampaa.
Kiitoksia vastauksestasi. Ja rohkaisustasi.
Se tosiaan tuntuisi siltä, että usein kun ottaa askeleen eteen, niin pian tuleekin kaksi askelta taas taaksepäin. Tuo lumipallovertaus on siksi hyvä. Sitten vielä kun on perfektionistinen mieli joka totta kai muistaa ennemmin kriittisesti kaiken. Että kyllä tuossa pointtia sinulla on.
Se vaan että mitä kautta sitä lähtisi ulos on yksi ongelma? Ja se että miten paljon ja kauan pitää yrittää?
Tuntuu kuin että jokainen reissu, viihde tai kaveritapahtuma vaatisi kovat ponnistelut mennä, joten olenkin pakottanut itseni niihin. Vaikka parhaimmillaan on onnistuessa kyllä tullut ihan voittajafiilis.
Eiköhän tämä elämä ole opettelemista. Ja jos kaikki menisi itsestään kuin silkkiä silittäen, niin saattaisi käydä jopa tylsäksi. Älä lannistu, jos ei aina jää kovin hyvä fiilis, mutta välistä jopa jää plussalle. Ja kaikesta oppii vähitellen, tulee vainua sosiaalisesti, mutta älä liikaa yritä ja vaadi sitä täydellisyyttä. Jos mielessään mokaan ja tai joku sanoo, niin ei sitä kukaan kauaa muista.
Uskon että pärjäät elämässä.
Kiitän, kauniista sanoistasi ja ohjeistasi. Nätisti oli sanottu ja varmasti kanssa täyttä totta. Kyllä ainakin vähemmän tosiaan ahdisti ja kiristi pipoa kun koitin ottaa tuon asenteen.
Viime viikonlopulta tuli sellainen jännä havainto, että minulle tultiin puhumaan. Tosin pari oli sellaisia jotka ilmeisesti olivat vain tökeröitä kun tekivät huomiota ulkonäöstäni, vaikka muuten olivat mukavia. Toisaalta sitten kun vähäsen oli tunnelma vapautunut, tulin jutelleeksi parin naisen kanssa joista toinen kehui miten itsevarmalta tunnun. Mikä kyllä oli kummallinen havainto, kun miettii että vaikka siinä olin jo toki jo rentoutunut vähäsen, mutta olin silti kyllä mielestäni kaukana sellaisesta. Ehkä tuo vapautuminen sitten antoi sellaisen vaikutelman?
Jep mokata suorastaan pitää. Kaikki mokailee. Sitä kautta oppii ja elämästä tulee mukavampaa. Ja kaikki ihmiset jännittää sos.tilanteita. Se on normaalia.
Kiitoksia kovasti vinkistä. Tämä on ihan hyvä asia muistuttaa minua. Olin nyt parina viikonloppuna paljon vähemmän ahdistunut ja jännittynyt kun yritin pitää tätä mielessä. (Muutenkin sinulla on hyviä vinkkejä, olet mies joka tiedät mistä puhut).
Beetasalpaaja helpottaa sosiaalisten tilanteiden jännitystä, ainakin itselläni. Metoprol 23 mg
Nuo vissiin vaativat reseptin? Sain kyllä pari tuollaista, mutta en ole arvannut koittaa. Etenkään humalassa. Kiitos kuitenkin.