Kaipaisin vertaistukea. Puolisoni sairastui masennukseen 2014 ja siitä asti tauti on ollut läsnä milloin vähemmän ja milloin enemmän.
En aina tiedä miten suhtautua, harmittaa kun masennus saa koko kodin ilmapiirin muuttumaan alavireiseksi. Huomaan, viihtyväni töissä tai kaupungilla paremmin kuin äkäisen ukon kanssa kotosalla. Kaipaan aikoja, jolloin mieheni kanssa meillä oli hauskaa ja tehtiin kivoja juttuja. Epätoivo iskee, eikö tämä lopu koskaan?
Nyt hän enimmäkseen haluaa olla kotona ja silloinkin viihtyy eniten itsekseen. Hän ei halua lähteä kyläilemään ja vieraitakaan hän ei jaksaisi kotona ottaa vastaan. Itse olen hyvin sosiaalinen. Aikani aina jaksan tsempata ja patistella mukaan, mutta välillä vaan alan uupumaan itsekin. Mitenkäs teillä muilla parisuhde ja perhe on kestänyt masennuksen?
Lääkkeistä ei juuri ole ollut apua, onneksi hän käy pitkäaikaisessa terapiassa. Ensimmäinen vuosi nyt terapiaa ohi.
En aina tiedä miten suhtautua, harmittaa kun masennus saa koko kodin ilmapiirin muuttumaan alavireiseksi. Huomaan, viihtyväni töissä tai kaupungilla paremmin kuin äkäisen ukon kanssa kotosalla. Kaipaan aikoja, jolloin mieheni kanssa meillä oli hauskaa ja tehtiin kivoja juttuja. Epätoivo iskee, eikö tämä lopu koskaan?
Nyt hän enimmäkseen haluaa olla kotona ja silloinkin viihtyy eniten itsekseen. Hän ei halua lähteä kyläilemään ja vieraitakaan hän ei jaksaisi kotona ottaa vastaan. Itse olen hyvin sosiaalinen. Aikani aina jaksan tsempata ja patistella mukaan, mutta välillä vaan alan uupumaan itsekin. Mitenkäs teillä muilla parisuhde ja perhe on kestänyt masennuksen?
Lääkkeistä ei juuri ole ollut apua, onneksi hän käy pitkäaikaisessa terapiassa. Ensimmäinen vuosi nyt terapiaa ohi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jättäkää psyykenmyrkyt pois.
Hyvä trolli , jospa keskittyisit muille palstoille.
Tuo on hyvä neuvo,että jättää ne psyyketoksiinit pois. On todistettu, että ne aiheuttavat väkivaltaisuutta ja itsemurhia. Ajattele vaikka kouluampumisia.
mä olin ite joskus se kelle masislääkkeet määrättii. en niitä ois halunnu kirveelläkää mut sitten oli pakko nöyrtyä . mul oli muija , sosiaalinen ja piristävä tapaus kaikinpuolin. mul oli kans sosiaalista kuvioo ja rupesin syömään niit vitun pillereitä. olin lähinnä huolissani siitä kun lääkäri sano että tasotetaan sun mielialojen huippuja ja laskuja. jotenkin se kuulosti karmeelta. olin huolissani että eiks mul oo sit enää yhtä kivaa kun sillon tällön oli....anyway, kaks viikkoo pillereitä popsittuani kävin baaris kaljal. join pari isoo kolmeen tuntiin ja siit autol kilsan matka himaan. puolesvälis alko näkö heittää. mä näin tien ja liikennevalot kuin usvan läpi ja oli helvetin paha olo. pääsin matelemalla himaan asti ehjin nahoin. silloin riitti. mä heitin ne vitun pillerit vittuun ja valitsin ennemmin sen , että voin kavereitten kans käyä kaljalla tai ryyppäämässä ilman että vintti himmenee. homma meni sit ihan hyvin. kesä tuli ja elämä voitti. en jäänyt kaipaamaan pillereitä ja terapeutille ei mun touhuista ollu oikeestaan mitään kerrottavaa. lopetin sen jauhamisen saman aikaan kun pillerit. ainakin säilyi tunteet, ilot ja surut. parisuhde meni kivasti kun alettiin yhdessä taas elää pimeen vaiheen jälkeen. ota ukkos mukaan liikenteeseen. himaan on moni hajonnu. onnea matkaan!!!!
;>
Kesä tuli ja elämä voitti? Sinulla on ollut d vitamiinin puute.
lol
lol?
Naureskeletko ihan tyhjän vuoksi, vai mikä oli syynä?
Sinun on paras rakentaa omat kuviosi niin, että miehen ei tarvitse olla mukana. Tylsää. Joo.
Lähelläsi on varmaan joku Omaiset mielenterveystyön tukena - yhdistys. Sieltä löydät kohtalotovereita ja hyviä keinoja.
Masentunut ei todellakaan jaksa, kuten terve. Toisaalta et saa antaa toisen jäädä täysin sängynpohjalle. Supersosiaalinen puoliso on myrkkyä masentuneelle.