1) Matkaveneet, joissa on vähintään kaksi kiinteää vuodetta, kiinteä lämmitysjärjestelmä, painevesijärjestelmä ja WC sekä kiinteä keitin, voidaan katsastaa mihin aikaan vuodesta tahansa. Katsastus tulee kuitenkin tehdä kunkin kalenterivuoden aikana.
Perusteluna on se, että veneet ovat yleensä keväällä ennen vesille laskua erinomaisessa kunnossa ja hyvin varusteltuja. Myöhemmällä katsastuksella voidaan edesautaa sitä, että venettä pidetään kunnossa myös kauden aikana eikä korjata vain talvisin. Matkaveneiden varusteissa ja laitteissa ei keväällä ole mitään huomautettavaa muuten kuin poikkeustapauksissa.
2)Mikäli veneessä on Epirb tai muu satelliittiin pohjautuva hälyytysjärjestelmä, joka lähettää paikkatietoa, rRaketit voidaan korvata sähköisellä laitteella, joka antaa yhtämittaista tai välähtävää valoa vähintään saman ajan kuin raketti palaa.
3) Valkoiset raketit voi korvata valonheittimellä, jonka keilaa voidaan ohjata.
4) Varakompassiksi käy itsenäinen veneen sähköverkosta riippumaton laite, joka toimii vähintään vuorokauden ilman ulkopuolista virtaa.
Päivityksiä katsastussääntöihin
30
794
Vastaukset
Olisi tietysti ollut korrektia, että olisit kertonut noiden olevan vain omia ehdotuksiasi, ei todellisia muutoksia katsastusohjeisiin.
Nyt moraalisi on samalla (surkealla) tasolla kuin lehtien, jotka julkaisevat mainospuffeja muka uutisina.- MitäTiedätMoraalista
Ne ovat todellisia ja aitoja muutoksia.
Ilmeisesti sinä seuraat eri porukan katsastuksia, virallista katsastustahan ei ole muuten kuin kaupallisilla aluksilla. - omat.säännöt
MitäTiedätMoraalista kirjoitti:
Ne ovat todellisia ja aitoja muutoksia.
Ilmeisesti sinä seuraat eri porukan katsastuksia, virallista katsastustahan ei ole muuten kuin kaupallisilla aluksilla.Ne olivat silti vain "Uudet ohjeet" -nimimerkin todellisia ja aitoja muutoksia. Voithan sinäkin kirjoittaa todelliset ja aidot katsastusäännöt, jotka pätevät omaan veneeseesi.
- 99999999999999
MitäTiedätMoraalista kirjoitti:
Ne ovat todellisia ja aitoja muutoksia.
Ilmeisesti sinä seuraat eri porukan katsastuksia, virallista katsastustahan ei ole muuten kuin kaupallisilla aluksilla.Ei ole SPV tuollaisia muutoksia julkaissut.
- YksiMuidenJoukossa1
omat.säännöt kirjoitti:
Ne olivat silti vain "Uudet ohjeet" -nimimerkin todellisia ja aitoja muutoksia. Voithan sinäkin kirjoittaa todelliset ja aidot katsastusäännöt, jotka pätevät omaan veneeseesi.
Juuri näin.
Kuka tahansa saa kirjoittaa ohjeita mihin asiaan tahansa, myös SPV. - EiOleVirallista
YksiMuidenJoukossa1 kirjoitti:
Juuri näin.
Kuka tahansa saa kirjoittaa ohjeita mihin asiaan tahansa, myös SPV.Hyvä pointti. Yllättävän moni veneilijä on siinä uskossa, että SPV:n "katsastusmääräyksillä" on jonkinlainen virallinen merkitys. Ei ole.
Laki ei Suomessa tunne yksityiskäytössä olevien huviveneiden katsastusta lainkaan. Pakollisia varusteitakin on todella vähän. Ja toisin kuin luullaan, viranomaisia ei voisi SPV:n katsastustarra vähempää kiinnostaa.
- Rasismiakovaan
Oliko ohjeissa jotain muuta vikaa kuin että ne eivät ole suomalaisen yhdistyksen?
- Tarkk
Hyvät "päivityksethän" ne näyttävät olevan, mutta esitystapa ei kyllä täytä mitään normaaleja julkasumenetelmiä.
Aloitus on ilmeisesti haluttukin tuoda provona esille ja näin saada siitä eläväistä keskustelua aikaiseksi, mutta se ei näytä kuitenkaan käynnistyvän kovin vilkkaana.
Nyt sitten ruiskitaan siihen vähän lisää sytytysnestettä, jotta liekit saataisiin näkymään reunojen yli :) - QEDFQEDF
Jaa, tähän mennessä sinun kirjoituksesi oli kaikkein provosoivin ja senkin nesteessä on paljon vettä seassa.
- RehellisyysKunniaan
Ainakin se vika, että ne olivat valheelliset. Asia kun nyt vaan on niin, että jokainen veneilijä, joka yleensä on kuullut mistään veneiden katsastussysteemistä Suomessa, kyllä tasan tarkkaan yhdistää sanan "katsastussäännöt" niihin SPV:n julkaisemiin. Vaikkei niilläkään mitään virallista asemaa todellakaan ole. Siksi on epärehellistä kirjoittaa "muutoksista katsastussääntöihin" kertomatta, ettei kyseessä ole SPV:n julkaisema muutos vaan ihan ikioma keksintö.
Sinänsä nuo voisivat olla ihan OK muutoksia, ei siinä mitään. Vituttaa vain valehtelu. - KenelleSäännöt
RehellisyysKunniaan kirjoitti:
Ainakin se vika, että ne olivat valheelliset. Asia kun nyt vaan on niin, että jokainen veneilijä, joka yleensä on kuullut mistään veneiden katsastussysteemistä Suomessa, kyllä tasan tarkkaan yhdistää sanan "katsastussäännöt" niihin SPV:n julkaisemiin. Vaikkei niilläkään mitään virallista asemaa todellakaan ole. Siksi on epärehellistä kirjoittaa "muutoksista katsastussääntöihin" kertomatta, ettei kyseessä ole SPV:n julkaisema muutos vaan ihan ikioma keksintö.
Sinänsä nuo voisivat olla ihan OK muutoksia, ei siinä mitään. Vituttaa vain valehtelu.Kenen on noudatettava SPV:n "katsastussääntöjä" ja miksi?
- RehellisyysKunniaan
Epärelevantti kysymys keskustelussa, jossa puhutaan siitä, onko aloittajan implisiittisesti esittämä väite SPV:n katsastussääntöjen muutoksesta todenmukainen vai ei.
Avaa uusi ketju, jos haluat keskustella SPV:n katsastussääntöjen sitovuudesta. RehellisyysKunniaan kirjoitti:
Ainakin se vika, että ne olivat valheelliset. Asia kun nyt vaan on niin, että jokainen veneilijä, joka yleensä on kuullut mistään veneiden katsastussysteemistä Suomessa, kyllä tasan tarkkaan yhdistää sanan "katsastussäännöt" niihin SPV:n julkaisemiin. Vaikkei niilläkään mitään virallista asemaa todellakaan ole. Siksi on epärehellistä kirjoittaa "muutoksista katsastussääntöihin" kertomatta, ettei kyseessä ole SPV:n julkaisema muutos vaan ihan ikioma keksintö.
Sinänsä nuo voisivat olla ihan OK muutoksia, ei siinä mitään. Vituttaa vain valehtelu.Enpä malta olla huomauttamatta, että TUL:n veneilyjaostolla on tietääkseni edelleen omat katsastusohjeensa, joita noudatetaan ainakin muutamissa TUL:oon kuuluvissa seuroissa SPV:n ohjeisen sijasta. Erot eivät käsittääkseni ole kovin suuret. Raketteja ilmeisesti lakkasivat vaatimasta jo muutama vuosi sitten.
Eli ihan 100% ei päde tuo, että "katsastusohjeet" viittaisivat vain ja ainoastaan SPV:n ohjeisiin :) Mutta tämä on enemmänkin viisastelua, varmaankin useimmat mieltävät yhteyden kuten esität. Ja sitähän ketjun aloittajakin aivan varmasti tarkoitti.- EiOlespv
RehellisyysKunniaan kirjoitti:
Epärelevantti kysymys keskustelussa, jossa puhutaan siitä, onko aloittajan implisiittisesti esittämä väite SPV:n katsastussääntöjen muutoksesta todenmukainen vai ei.
Avaa uusi ketju, jos haluat keskustella SPV:n katsastussääntöjen sitovuudesta.Aloittaja ei kirjoita suoraan eikä epäsuorasti SPV:stä mitään...
- RehellisyysKunniaan
Jos kirjoitat jotain auringosta, niin on täysin selvää, että lähes kaikki tulkitsevat sinun tarkoittavan sitä tähteä, jota maapallo kiertää ja joka on meidän aurinkokuntamme keskus, ellet nimenomaan tarkenna. Ihan sama pätee tähän.
- pilkku.sai.omansa
10-14 kirjoitti:
Enpä malta olla huomauttamatta, että TUL:n veneilyjaostolla on tietääkseni edelleen omat katsastusohjeensa, joita noudatetaan ainakin muutamissa TUL:oon kuuluvissa seuroissa SPV:n ohjeisen sijasta. Erot eivät käsittääkseni ole kovin suuret. Raketteja ilmeisesti lakkasivat vaatimasta jo muutama vuosi sitten.
Eli ihan 100% ei päde tuo, että "katsastusohjeet" viittaisivat vain ja ainoastaan SPV:n ohjeisiin :) Mutta tämä on enemmänkin viisastelua, varmaankin useimmat mieltävät yhteyden kuten esität. Ja sitähän ketjun aloittajakin aivan varmasti tarkoitti.No ei 100 %, vain yli 99 %. Eipä edes kovin moni seura, jonka lyhenteessä T tarkoittaa työväkeä, käytä TUL-sääntöjä katsastuksessa.
- AinoaAurinkossa
RehellisyysKunniaan kirjoitti:
Jos kirjoitat jotain auringosta, niin on täysin selvää, että lähes kaikki tulkitsevat sinun tarkoittavan sitä tähteä, jota maapallo kiertää ja joka on meidän aurinkokuntamme keskus, ellet nimenomaan tarkenna. Ihan sama pätee tähän.
Niin varmaan, kun se sattuu olemaan ainoa Aurinko-niminen tähti... :-) ;-)
- NauranKuutamoon

Vai että SPV onkin oikein aurinko jota kaikki kiertää...
- RehellisyysKunniaan
AinoaAurinkossa kirjoitti:
Niin varmaan, kun se sattuu olemaan ainoa Aurinko-niminen tähti... :-) ;-)
Sinä käytit isoa alkukirjainta, en minä. Kun aurinko kirjoitetaan isolla, viitataan nimenomaan tämän meidän aurinkokuntamme keskustähteen. Kun se kirjoitetaan pienellä, voi kyseessä olla minkä tahansa aurinkokunnan keskustähti. Siitä huolimatta lähes jokainen lukija ajattelee heti meidän aurinkokuntaamme, kun joku mainitsee auringon.
On se aikamoista totuuden vääntämistä kierteelle, jos joku tosissaan väittää, ettei tuon ketjun aloitus lähes varmuudella viitannut SPV:n katsastussääntöihin tai että olisi loogista lukijan olla olettamatta sitä.
- Tarkk
Katsastussäännöistä keskustelu olisi aivan paikallaan, mutta ei tuollaisen aloituksen perusteella.
Nyt tässä mennään aivan trollin ohjailtavana, vaikka se kovasti itseään puolustaakin.- Honecker
Keskustelua siitä, millä tavalla saa keskustella?
Enää ei riitä se, että pyritään kontrolloimaan keskustelun aiheita vaan nyt ollaan jo menty siihen, että korrektista aiheesta pitää keskustella "korrektilla" tavalla?
Ilmeisesti Itä-Saksaa kaipaavia on edelleen olemassa...
- Näinkötoivotaan
5) jos ei haluu niin ei oo pakko. Jokaisella on täysi vapaus mennä huonosti varusteilla ja katsastamattomalla paatilla ulos jos tuntuu siltä että osaa kauheen hyvin. Yhteiskunta kyllä maksaa etsinnät.
- MeniköhänLista
Siis noinhan se on. Ei mikään laki tai viranomainen pakota venettä katsastamaan. Ja lakisääteinen varustelistakin on aika lyhyt, oliko siinä nyt viisi kohtaa. Mahdanko niitäkään ulkomuistista osata... pelastusliivit tms. kelluntapukine jokaiselle mukanaolijalle, sammutin, äyskäri tms. tyhjennysväline sekä airot tai mela tai ankkuri köysineen.
- EiKatsastusta
Jaa'a.
Minulle ei kyllä avomerellä riitä se SPV:n varustelista. Enkä ole paattiani katsastanut.
Saanko nyt mennä purjehtimaan ensinkään? - kaikenlaisia.uhoajia
Mitäs uhoa tuo nyt sitten vuorostaan oli? SPV:n katsastusohjeiden kolmosluokka riittää loistavasti Itämerellä. Jos olisit joskus veneillyt, saattaisit jopa tietää, että Itämerelläkin on paljon avomerta.
- Itseajattelija
Miksi katsastamaton vene on huonosti varusteltu ja uppoaa varmasti? Voitko avata?
- EiKatsastusta
kaikenlaisia.uhoajia kirjoitti:
Mitäs uhoa tuo nyt sitten vuorostaan oli? SPV:n katsastusohjeiden kolmosluokka riittää loistavasti Itämerellä. Jos olisit joskus veneillyt, saattaisit jopa tietää, että Itämerelläkin on paljon avomerta.
Ahaa. Eli hyvin voi jättää mm. pelastuslautan ja VHF:n pois, kun lähtee Gotlantiin? Kerro toki lisää "kokemuksista" :-)
- kaikenlaisia.uhoajia
Kyllä voi. Oliko muuta kysyttävää?
- EiKatsastusta
kaikenlaisia.uhoajia kirjoitti:
Kyllä voi. Oliko muuta kysyttävää?
No eipä oikeastaan ole muuta kysyttävää.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701073
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294515Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?36509Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49467
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454