Epilepsiaako?

Olen 18-vuotias nuori. En ole koskaan saanut varsinaista kohtausta mutta silloin tällöin minulla on päiviä jolloin saan oikein pahoja deja-vu kohtauksia. Näitä päiviä on melko harvassa mutta tänään oli taas yksi. Se menee niin että saan täysin arvaamatta tunteen että olen nähnyt tämän tilanteen unessa. Sitä seuraa huono olo ja pakokauhun tunne, pystyn puhumaan ja käyttäytymään näiden aikana normaalisti. Ne aina kestävät alle minuutin. Alan olla todella peloissani. Minulta on otettu uni-eeg 4-vuotta sitten jossa silloin näkyi poikkeamaa mutta ei epilepsiaan viittaavaa ja kaikki aivotoiminta normaalin sisällä. Olen vieläkin paniikissa, olen tänään saanut niitä kolme. Mitä teen?
4235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaikuttaa paniikkihäiriöltä. Kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin ja varmistua asiasta.

Äänestä

Aura-kokemuksista...

Nekin voivat muistuttaa tuollaista. Oksennuksen tunne kurkussa kuuluu minun epioireisiini.

Äänestä

Sinun kohtauksesi kuulostavat olevan epileptistä perää.Paniikkikohtausta edeltää usein vaikkaopa kuukausia kestänyt stressi,univaje,ahdistuksen laukeaminen.Jos olet saanut noita vuosikausia täysin arvaamata, se on kyllä epilepsiaa tai auroja kuten ylempänä todettiin.Olen saanut noita tai SAIN kaksi kuukautta ja sitten todettiin eeg:n perusteella epilepsia.

Äänestä

Lääkäri tekee diagnoosin.
Mutta ei-lääkärinä (epileptikkona) en pelkästään noilla oirein epäilisi epilepsiaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tärisevä kirjoitti:

Olen 18-vuotias nuori. En ole koskaan saanut varsinaista kohtausta mutta silloin tällöin minulla on päiviä jolloin saan oikein pahoja deja-vu kohtauksia. Näitä päiviä on melko harvassa mutta tänään oli taas yksi. Se menee niin että saan täysin arvaamatta tunteen että olen nähnyt tämän tilanteen unessa. Sitä seuraa huono olo ja pakokauhun tunne, pystyn puhumaan ja käyttäytymään näiden aikana normaalisti. Ne aina kestävät alle minuutin. Alan olla todella peloissani. Minulta on otettu uni-eeg 4-vuotta sitten jossa silloin näkyi poikkeamaa mutta ei epilepsiaan viittaavaa ja kaikki aivotoiminta normaalin sisällä. Olen vieläkin paniikissa, olen tänään saanut niitä kolme. Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu