Linnanpellon nikula

Jokos ne on aloittaneet sen linnanpellon nikun rähjäkortteleiden purkamisen? Siellähän oli joku ruumiskellarikin josta löytyi miehen ruumis keväällä. Mitä ne rakentaa tilalle?
4138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja seuraava avaus trolli.

Äänestä
  • Taisitkin asua siellä...sorry jos avaus loukkaisi...

    Äänestä

Pitää ihan kertoa hauska tapahtuma: Olin kerran kävelemässä niiden talojen ohi ja siinä keskellä on sellainen valkoinen kerrostalo, sen pihaan kurvasi pakettiauto josta pari kaveria heitteli keskelle pihaa asfaltille ison kasan ruokaa, mistä lie ne tuoneet. Jostakin oli varmaan ylijäämää. Jotain leipiä ja kaakkuja ja sun muuta silavaa näytti röykkiö sisältävän. Jäin ihan seuraamaan ja kohta alkoi talosta lappaa porukkaa ulos ja ne alkoivat kahlata siinä kasassa ja itsekukin haali mitä halusi siitä. Harmi kun ei ollut kameraa mukana että olisi saanut videolle sen touhun. En olisi uskonut että suomessa on tuollaista se näytti enemmän kuin olisi ollut jossakin kehitysmaassa.

Äänestä
  • Suomihan on mennyt ihan vessasta alas jo 90-luvun lamassa, 80-luvulla ei olisi uskonut leipäjonojenkaan ilmestyvän katukuvaan, sitä pidettiin jonain 30-luvun häpeällisenä pula-ajan ilmiönä jota ei koskaan enää olisi tarvinnut nähdä tällaisessa vauraassa Pohjoismaassa jonka luuli 80-luvulla kehittyvän koko ajan eteenpäin ja paremmaksi. Toisin kävi enkä anna koskaan tätä Suomen kansan nöyryytystä anteeksi!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haloo_kuopio kirjoitti:

Jokos ne on aloittaneet sen linnanpellon nikun rähjäkortteleiden purkamisen? Siellähän oli joku ruumiskellarikin josta löytyi miehen ruumis keväällä. Mitä ne rakentaa tilalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu