Juoppohullut

Miksi pyhäsalmessa on niin paljon juoppohulluja? Yksin asuvia onnettomia Miehiä.
15429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Miksi pyhäsalmessa on niin paljon onnettomia nettiriippuvaisia joiden elämänsisältö tuntuu olevan valittaminen ja muiden haukkuminen oman erinomaisuuden korostamiseksi kuten tämänkin avauksen kirjoittaja esimerkiksi?

Äänestä
  • Menisit sinäkin töihin helvetin luuseri.

    Äänestä

Ei kai make oo ....vaan juoppokin?

Äänestä
  • Ei ole. Maanantaista-Torstaihin selvinpäin.

    Äänestä

  • juttujen tason perusteella hyvin vaikea uskoa selvien päivien olemassaolo. Viikonloppuihin keskittyvä kännäily suomi24lla ei juttujen tasoa valitettavasti laske arjen tasosta kirjoitusvirheiden määrät vain kasvaa ja estot vähenee entisestään viinan voimalla mikä ilmenee uhoamisena, normaaliakin rankempana itseihailuna ja vittuilemisen määrän kasvussa. Sitten poraa laskuhumalassa hetkeä ennen sammumista tai krapula-aamuna mikä ihme siinä on kun kaikki potkii päätään? Sosiaaliset taidot ihan käsittämättömän heikolla pohjalla? Siksikö se ei mene baariin lauantai-iltana vaan pysyy neljän seinän sisällä viikonloputkin ettei ota turpaansa kun vittuilulle ei ole minkäänlaisia rajoituksia asianomaisen kohdalla?

    Äänestä

  • syntymähumalassa..vaan kirjoitti:

    juttujen tason perusteella hyvin vaikea uskoa selvien päivien olemassaolo. Viikonloppuihin keskittyvä kännäily suomi24lla ei juttujen tasoa valitettavasti laske arjen tasosta kirjoitusvirheiden määrät vain kasvaa ja estot vähenee entisestään viinan voimalla mikä ilmenee uhoamisena, normaaliakin rankempana itseihailuna ja vittuilemisen määrän kasvussa. Sitten poraa laskuhumalassa hetkeä ennen sammumista tai krapula-aamuna mikä ihme siinä on kun kaikki potkii päätään? Sosiaaliset taidot ihan käsittämättömän heikolla pohjalla? Siksikö se ei mene baariin lauantai-iltana vaan pysyy neljän seinän sisällä viikonloputkin ettei ota turpaansa kun vittuilulle ei ole minkäänlaisia rajoituksia asianomaisen kohdalla?

    Parantamisen varaa aina on ylöspäin.

    Äänestä

Ei ole sen enempää kuin muuallakaan.

Äänestä

Pyhäsalmi on ainut kyläpahanen (keskusta) jossa juopot makaa pitkin katuja siki unessa,linja-autokuskit kertoi jo 90 luvulla tämän tosiasian...

Äänestä

Vieläkö ne makkaa samat ukot ku 90 luvulla, sikiä on uni, antakaahan nukkua.

Äänestä
  • Joku epäili, että olisin juoppo? No, en ole. Pitää määritellä, missä menee juoppoudenraja. Onko se parissa saunaoluessa, vai konjakki ja viskipaukussa.

    Tosin on niitäkin sekopäitä, jos näkevät, että ostan kaupasta kuusi olutta, niin johan nimittelevät juopoksi. Joku tutkimus sanoo, että viinilasillinen olisi terveydelle hyväksi, siis vain viinipaukku, ei pullollinen korkattuna. Ttkimustuloksista voi olla monikin erimieltä. Kohtuus on kaikessa. Mikä se on? Ymmärtäisin sen niin, ettei humallu. Yksi saunaolut, jonka nyt saunanlauteilla otan löylyä heittäessä, niin se on kohtuus, janojuomana. No, joillekkin se yksikin saunaolut voi olla liikaa, varsinkin kun se yksi saunaolut ei riitä.

    Äänestä

  • Ei kukaan epäile kaikki tietää sen verran useasti sinä olet näillä sivuilla kännipäissään juntteja opettanut. Tavaramerkistä sinun kohdalla jo voi puhua tai ainakin joka viikonloppuisesta ilmiöstä kun vietät jokaisen viikonlopun suomi24lla tissutellen kirjoitusvihreiden määrien koko ajan kasvaessa suhteessa miten illan mittaan humallut. Vähä ennen sammumista kirjoitusvirheitä tulee jo niin paljon kun ei sormet osu vahvan humalatilan takia näpäimille ja juttujen taso laskee pitkin iltaa päättyen surkuhupaisaan avautumiseen missä haukut kaikki pystyyn viinan rohkaisemana. Sama toistuu ensi viikonloppunakin sen verran pahat riippuvaisuusoireet sinulla on päihteisiin sekä nettipalstoille. Baariin et uskalla yksin mennä eikä sinulla ole kavereita joten harrastat dokaamista netissä. Surullista

    Äänestä

No voin minä tunnustaa pari tai kolme konkarlimsaa menee illassa!

Äänestä

menee menee,pullo viikossa tissutellessa.

Äänestä

Minä makkaan päissään tuvan lattialla. Äitee keittää pottuja. Joskus tulloo kakka toisinnaan ei. Äiti auttaa.

Äänestä

Juoppohulluja? Juoppoja ja hulluja pitäjä pullollaan, Niin miehiä ja naisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivustaseuran kirjoitti:

Miksi pyhäsalmessa on niin paljon juoppohulluja? Yksin asuvia onnettomia Miehiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu