En voi sietää sinua

Siinärehellisyyttä

En siedä tapaasi toimia. Olet todella ilkeä ja hoidat asiat lapsellisesti. Kiusaat muita ihmisiä ja pahoitat ympärillä olevien ihmisien mielet. Sinä tuotit minulle monta vuotta pelkkää pahaa mieltä. Luulin, että sinuun voisi luottaa, mutta olin pahasti väärässä. Hetkessä kun vain olit sillä tuulella iskit tikarin selkääni ja kiusasit minua ja käänsit kaikki minua vastaan. Arvaa miten pahalta minusta silloin tuntui. Halusin sinusta oikeasti eroon. Sen jälkeenkin käytöksesi oli minua kohtaan törkeää, lapsellista, pelkkää valehtelemista ja pimittämistä. Onneksi en ole enää kanssasi missään tekemisissä.

21

1146

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katse_peiliin

      Eihän se sitten enää kivaa ole, kun molemmat on oppinut samat temput.

    • Suoraanenkehtaakertoa

      Joskus ihminen ajautuu valheitten tielle. Se että pystyy pääsemään eroon valheista on täysin itsestä kiinni. Minäkin valehtelin täysin jotta voisin käyttää hyväkseni tilanteen jonka tein. Nyt olen pystynyt kertomaan yhdelle kaiken ja antoi anteeksi kyllä tuntui hyvälle.en enään koskaan mene tuolle polulle opin kerralla. Ainut asia mikä vielä vaivaa voit olla sinä. En ole pystynyt sulle kertomaan hävettää tosi paljon. Todella törkeästi tein ja valehtelin sulle. Toivon että toivut asiasta ja löydät paremman . Hyvää juhannusta ja loppuelämää !

      • Siinärehellisyyttä

        Sinä siis haukuit minua epäsuorasti ja suoraan, valehtelit minulle ettet muka näin tehnyt ja kiusasit minua. Ei minulla muuta sanottavaa ole kuin pysy mahdollisemman kaukana minusta ja lopeta minun ahdistelu. En halua nähdä tai kuulla sinusta enää mitään. Sinun näkemisesi tai sinun tekojesi ajatteleminen saa minut voimaan erittäin pahoin. En todellakaan suosittele kenenkään olevan kaverisi, harmittaa jopa niiden puolesta ketkä ovat läheisiäsi. Sinun kuuluisi olla yksin, kukaan ei halua valehtelevaa kieroa ihmistä lähelleen.

      • Voisenpäähänkinvetää
        Siinärehellisyyttä kirjoitti:

        Narsisti toivoo, että toinen jäisi yksin ja koettaa myös näin asiat tehdä.
        Turhaa säälit. Mä olen parasta, mitä niille on tapahtunut, koska ne kohtelee mua oikein. Kaveruus on vastavuoroista.

      • Siinärehellisyyttä
        Voisenpäähänkinvetää kirjoitti:

        Narsisti toivoo, että toinen jäisi yksin ja koettaa myös näin asiat tehdä.
        Turhaa säälit. Mä olen parasta, mitä niille on tapahtunut, koska ne kohtelee mua oikein. Kaveruus on vastavuoroista.

        Eivät tiedä, millainen todella olet. Narsisti en ole ja kohtelevat oikein vain sen takia, koska haluavat miellyttää sinua. Ne jotka eivät sinua miellytä, sinä kiusaat heitä omaksi huviksesi. Minä käänsin sinulle selkäsi ja sinä puukotit selkääni, sitä he pelkäävät jos heille näin tapahtuisi. Sinusta tuli yhdessä hetkessä hullu ja minä näin sen omin silmin. Kaikki mitä olit minulle esittänyt olikin pelkkää harhaa.

      • Olet_todella_hullu

        Vedä nyt skitso vittu päähäs!

      • Siinärehellisyyttä
        Olet_todella_hullu kirjoitti:

        Vedä nyt skitso vittu päähäs!

        Hullu olen ja sinuakos se haittaa. Minua kohdeltiin väärin.

      • työtaistelussa
        Olet_todella_hullu kirjoitti:

        Vedä nyt skitso vittu päähäs!

        Haa! tämän vastaajan, psykopaatin prototyypin tunnistin kyllä!!!! Aina haistattelee, kun joku kertoo hänestä liian totuudenmukaista tekstiä.
        Kunnolla kampoihin sille!!!! olen mukana täydestä sydämestäni, siunausta

    • Häivyjosilmistäni

      Kaikki mun ihmiset tietää millainen mä olen, niin hyvässä kuin pahassa.
      Kukaan ei mua pelkää ja jokainen on vapaa lähtemään, jos niin haluaa. Aivan niin kuin mäkin olen.
      Ne kohtelee mua hyvin, koska mä kohtelen niitä hyvin.
      Rapsutamme toistemme selkiä, eli tottakai ne haluaa miellyttää mua ja mä niitä.
      Itse sä mua loukkasit. Mutta mulle se on enää saantekevää.

      • Siinärehellisyyttä

        Miten loukkasin? Minua loukattiin ensin ja sitä ei suostuttu myöntämään! Kai minulla oli oikeus puolustautua loukkauksia kohtaan. Sen jälkeen minulle valehdeltiin ja minusta puhuttiin pahaa. Mitään ei minulle sanottu. Minä kaduin vielä omaa puolustautumistani ja sitä "loukkaamista".

      • Annaollajo

        Jospa sä loukkasitkin tietämättäsi ja ajattelemattomuuttasi.
        Etkö voi vain antaa olla, jos kerta toinenkin antaa olla.
        Luottamusta ei hetkessä rakenneta kuitenkaan, joten jos et ole valmis kovaan työhön sen eteen, anna toisen mennä.

      • Siinärehellisyyttä
        Annaollajo kirjoitti:

        Jospa sä loukkasitkin tietämättäsi ja ajattelemattomuuttasi.
        Etkö voi vain antaa olla, jos kerta toinenkin antaa olla.
        Luottamusta ei hetkessä rakenneta kuitenkaan, joten jos et ole valmis kovaan työhön sen eteen, anna toisen mennä.

        Kaduin silti kaikkea mitä loukkasin. Olisin halunnut edes tunnustusta. Ylempänä onneksi yritystä sanoa sitä: törkeästi tein ja täysin valehtelin.

      • Jajuhannusta
        Siinärehellisyyttä kirjoitti:

        Kaduin silti kaikkea mitä loukkasin. Olisin halunnut edes tunnustusta. Ylempänä onneksi yritystä sanoa sitä: törkeästi tein ja täysin valehtelin.

        Hyvää yötä.

      • kuulemitäpuhut
        Siinärehellisyyttä kirjoitti:

        Kaduin silti kaikkea mitä loukkasin. Olisin halunnut edes tunnustusta. Ylempänä onneksi yritystä sanoa sitä: törkeästi tein ja täysin valehtelin.

        Mitä yrität oikein jotain nettileikkiäkö jolla tehdä tikulla asiaa itsestäsi ja toisesta näyttää lokaa että näkyisi huonossa valossa.Selvitä asia hänen kanssaan ja kysy ja sano miten on sinua loukannut tuskin kukaan tulee sanomaan että haukuin sua viime viikolla eräälle tai mistä etensä tiedät että sinua on haukkunut muuten kuin että joku kolmas henkilö koittaa kyttää tilannetta hyväkseen vai räyhäsikö päin naamaa no sittenhän olet jo selvittänyt asian eikös vaan.

      • lopullisesti
        kuulemitäpuhut kirjoitti:

        Ero perheisiin sillä selviää kaikki paha

      • Anonyymi
        lopullisesti kirjoitti:

        Ero perheisiin sillä selviää kaikki paha

        🤝 .

    • uuuiiijjj

      Minä taas tunnen yhden itseis"-pöyhkeilevän omahyväinen ..pikku narsistin..yötä en voi sietää
      Laita toki kuvia omasta naamastasi mulle ja kerjää mielistelyä..
      Ja livenä käyttäytyy kuin sairas pikkulapsi. Good bye

      • EnnaltaArvattava

        Jousi viritetty, tadaa. en ole minä ainakaan laittanut, mutta jonkun olen ymmärtänyt kuviani häiritsevän paljon tuijotelleen ja analysoineen. todella epämiellyttävä ajatus

    • Anonyymi

      Hyvä jos purkaat ulos vanhat huonot kokemuksesesi, niihin minä en ole syyllinen.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä kanssasi.

    • Anonyymi

      Hyvä saada todella huonot vibat purettua asiallisesti pois mutta täällä ei ehkä aina siltikään tule parempi mieli. 😔

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1245
    2. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1205
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      83
      1178
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      975
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      7
      958
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      864
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      79
      793
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      672
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      642
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      574
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      550
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      527
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      515
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      510
    17. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      47
      506
    18. 45
      502
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      86
      482
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      466
    Aihe