Fluoksetiini ahdistukseen?

Olen nyt syönyt toista viikkoa 20mg/vrk. Aluksi tuntui piristävän ihan hyvin ja paransi oloa että oli ihan kiva lähteä ihmisten ilmoillekkin, eikä sosiaaliset tilanteetkaan jännittänyt niin paljoa.. Nyt yhdeksäntenä päivänä tuli yhtäkkiä taas yhtä huono olo kuin ennen lääkitystä, kauhea ahdistus eikä tee mieli lähteä ulos.. Eikö tää lääke sitten auttanutkaan vai kuuluuko tämmönen näihin lääkkeisiin???
Tosiaan tuntui jo ekoina päivinä niin hyvältä ja ajattelin että jes sain uuden elämän kun ahdistus kaikkosi ja oli niin hyvä fiilis...
21293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Eikö kellään ole kokemusta tästä fluoksetiinista??

Äänestä

Todennäköisimmin alun piristävä olo oli sitä kuuluisaa plasebo-efektiä. Eli sait uutta toivoa "lääkkeistä" ja se kolahti helttaan hetkeksi, tapahtuu aika monelle.

Äänestä
  • Eika se plasebo efektiä ollut, kun oli ihan rento olo ja pää silleen jumissa ettei itkettänyt/ahdistanut yhtään..

    Äänestä

  • Joo ei toi kaveri tiedä asioista kun ei ole koskaan käyttänyt masennuslääkettä.

    Äänestä

  • Olen käyttänyt vuosia sitten, mutta sivuvaikutusten ja pienen tuuminnan jälkeen käänsin kelkkani ja heitin myrkyt menemään. Että ei enää mulle kiitos, mutta en ala syyllistämäänkään jos joku muu haluaa käyttää, toivon vaan kovasti että kaikki muutkin kuin psykiatrin esille tuomat faktat ovat tiedossa.

    Äänestä

  • Ei ole sivuvaikutuksia muuta kuin närästys/Ilmavaivat.. Eikä tämä lääke vaikuta muutenkaan näköjään... Terapiassakin aikani käynyt muttei se auttanut mitään.. On kauhea jännitys ja ahdistus koko ajan.. Kaikki normi asiat huolestuttaa ja ahdistaa tosi paljon... On sillai pakko murehtia koko ajan jotain asiaa enkä pääse olotilasta eroon millään.

    Äänestä

Kuuluu asiaan. Alussa saattaa jopa pahentaa ahdistusta. Fluoksetiinin vaikutus alkaa näkymään hiljalleen viikkojen käytön jälkeen. Mutta suosittelen ottamaan yhteyttä lääkkeen määränneeseen lääkäriin, mikäli lääke tuntuu väärälle.

Äänestä

Käytössä ollut fluokstiini jo vuosia. Mulla vaikuttaa väsyttävästi. Lääke määrätty masennus ahdistus.

Äänestä
  • Mullakin oli eka viikko väsymys/rentoutunut hyvä olo, mutta nyt olo on ihan sama kuin ennen lääketttä.. Tuntuu ettei ole mitään vaikutusta muuta kuin närästys ja Ilmavaivat...

    Äänestä

Noin kuukauden käytön jälkeen olotila pitäis tasaantua. Masennuslääke normaalisti rentouttaa, tulee itsevarmuutta ja laittaa jarrua kehon kierroksille. Haittana yleensä väsymys, tunne- ja seksihäiriöt. Lääke ikäänkuin loiventaa mielen vuoristorataa.

Jokainen sit katsoo onko masennuslääkkeestä enemmän hyötyä kuin haittaa. Turvallisuusaste on suunnilleen sama kuin verenpaine- ja kolesterolilääkkeillä.

Äänestä
  • "Turvallisuusaste on suunnilleen sama kuin verenpaine- ja kolesterolilääkkeillä."

    Kyllä tuollainen lausahdus kertoo, että et taida olla kovinkaan hyvin perillä asiasta.

    Äänestä

Olen keskustellut lääkäreiden kanssa asiasta ja lukenut paljon materiaalia masennuslääkkeistä. Oletko itse lääkäri?

Äänestä

Nyt tasan 2viikkoa fluoksetiinia takana ja tänään tuli jotenkin semmoinen olo niinkuin ekalla viikolla, ettei kaikki asiat harmita niin pirusti ja on jotenkin parempi olla.. Kauppaankin kun menee niin paljon itsevarmempi olo on ollut nyt eikä ala kassalla jännittää/ahdistaa yhtään... Eli 1viikko tuntui hyvältä, 2viikko kaikki ahdisti ja harmitti/itketti niinkuin enne lääkettä ja nyt taas alkaa tuntua ihan hyvältä. Toivottavasti tää nyt tästä lähtee toimimaan... Ja kauhea janokin ollu taas niinkun 1 viikolla, kai se on tämän lääkkkeen sivuoire...

Äänestä
  • No on tämä kyllä kumma lääke, kun nyt on taas ollut ihan paska fiilis. Ei tää taidakkaan auttaa.. Ja ruokahalukin on mennyt ihan kokonaan, ei jaksa edes kuntoilla enää...

    Äänestä

No nyt on monta päivää ollut semmonen tasaisen hyvä olo... Ruokakin alkanut maistumaan paremmin, ainut että vatsa on ihan vesiripulilla. Aina kun jotain syö niin saa juosta vessaan, meneeköhän tää ohi vai??

Äänestä
  • aivan älytön jano ajoittain mikä ei lähde juomalla pois, onko kellään kokemuksia mistä voisi johtua ja meneekö ohi??

    Äänestä

Hirveä aine tämäkin laillisen huumebisneksen, eli lääketeollisuuden tuotos. Koklattu joskus. Ensin käytiin miellyttävillä kierroksilla, virta lisääntyi. Sitten iskivät paheneva ahdistus, unettomuus, pulssi kohosi, naama punoitti ja kuumotti, ruikuloimassa sai ravata, hikoilutti virtanaan. Siihen loppu fluoksetiinin käyttöni.

Äänestä
  • Vaihdoitko johonkin toiseen lääkkeeseen, jos niin mihin ja onko toiminut?

    Äänestä

  • No nyt on mennyt teho kokonaan, ei tunnu enää mitäään hyötyä olevan, eikä mitään haittaakaan... Töihin kun meni niin ahdistaa ihan yhtä paljon kuin ennen lääkitystä...

    Äänestä

Jos vielä joskus tarvin, käytän venlafaxia. On selvästi parempi kuin esim.cipralex/seepram/citalopram. Itsellä ja kaverilla on hyvä kokemus venlasta.

Äänestä

Ok. Sitä en ole koskaan kokeillu, täytyy varmaan lekurilta pyytää sitä seuraavaksi...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ttero kirjoitti:

Olen nyt syönyt toista viikkoa 20mg/vrk. Aluksi tuntui piristävän ihan hyvin ja paransi oloa että oli ihan kiva lähteä ihmisten ilmoillekkin, eikä sosiaaliset tilanteetkaan jännittänyt niin paljoa.. Nyt yhdeksäntenä päivänä tuli yhtäkkiä taas yhtä huono olo kuin ennen lääkitystä, kauhea ahdistus eikä tee mieli lähteä ulos.. Eikö tää lääke sitten auttanutkaan vai kuuluuko tämmönen näihin lääkkeisiin???
Tosiaan tuntui jo ekoina päivinä niin hyvältä ja ajattelin että jes sain uuden elämän kun ahdistus kaikkosi ja oli niin hyvä fiilis...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu