Mistä mahtanee johtua? Minulla on äiti, iältään vanha jo. Mutta oikeasti minusta tuntuu ettei minulla ole äitiä eikä ole ollut koskaan. Minun tunne, siis välittäminen siten kuten äidistä normaalisti välitetään, hävisi pois jo aika nuorena. Aloin inhota ja vihatakin häntä. Äitini oli aina ylihuolehtija joka huolehti asioista mutta ne asiat olivat merkityksettömiä juttuja joita ei tarvitse edes huolehtia. Puuttui aina joka asiaan ja oli estämässä asioiden kehityksen parempaan suuntaan.
Hätäinen huolehtija joka teki koko ajan hätäratkaisuja kun olisi pitänyt vähän aikaa odottaa ja tehdä sitten se oikea ratkaisu. Äidin kanssa eläessä joutui koluamaan kaikki ojanpohjat koska hän halusi tehdä valinnat vaikka ei ymmärtänytkään asioita lainkaan ja se johti jatkuvaan epäonnistumisten kierteeseen. Hän piti oman perheen ulkopuolella olevia tiettyjä henkilöitä kuin ne olisivat hänen perheensä. Niiden kanssa hän päätti meidän asiat eikä puhunut oman perheensä kanssa.
Äitini on aina elänyt vain siinä hetkessä, koskaan ei tulevaisuuteen suunnitelmia, eikä minkäänlaista silmää oleville epäkohdille. Kaikki ovat vain on niinkuin ne on, eikä niille mahda mitään, äitini sanoi. Samoin kuin hän sanoi aina että elämä on tarkkaan etukäteen järjestetty ja ihminen saa elämältä sitä mitä on kirjoitettu. Sekä hänen mielestään kaikki asiat tulevat ihmisen luo elämässä, elämä on kuin liukuhihna jota pitkin tapahtumat tulevat ihmisen luo, muistan kuin hän sanoi mietelauseinaan. Eli se perusteella ihmisen ei tulisi tehdä mitään vaan odottaa mitä elämä tuo tullessaan.
Minusta tuntuu ettei minulla koskaan ole ollut edes äitiä. En kaipaa häntä millään tavalla, hän oli vain joku veemäinen hahmo minun elämässäni. Minulla ei ole mitään huolta hänestä vaikka hän on jo vanha, minun puolesta hän saa selvitä sillä millä selviää niin minäkin sain tehdä nuorena. Ennemmin voisi sanoa tunteista että viha äitiä kohtaan on aina päällimmäinen tunne. Se tunne tulee niistä kymmenistä vuosista joita elin hänen kanssaan. Toisaalta on siis äiti koska vihaan häntä mutta oikeasti en pidä häntä äitinäni koska ei tavallisesti tarvitse äitiään vihata.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.