En todellakaan haluaisi peloitella mutta.....

Palstalla on paljon puhuttu Alanyaan mahdollisesti kohdistuvasta terrori- iskusta. Siitä on varoitettu ja sitä on vähätelty jopa huumorin voimin. Kyse on kuitenkin hyvin vakavasta uhasta.

Palauttaisin mieleenne Tunisian terrori- iskun viime vuoden kesäkuussa. Sousse on(oli) Alanyan kokoinen turismilla elävä merenrantakaupunki. Iskuun ei tarvittu pommia vaan yksi mies ja rynnäkkökivääri jolla hän teurasti 23- 29 ihmistä lähteestä riippuen. Tapahtumapaikkana oli tavallisen hotellin uimaranta.
Vuosittain maassa kävi n. 6 miljoonaa turistia, nyt ei kukaan.

On terrorijärjestölle merkittävä voitto jos turismi saadaan kohdemaassa tuhottua.
Onkin suorastaan todennäköistä että vastaavanlainen isku tulee tapahtumaan jossain Turkin lomakohteessa. Turkissa tekoon kykeneviä terroristi- ja itsenäisyysryhmittymiä on useita.
15318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olen lähdössä ensi viikolla Alanyaan, ja tottakai pieni pelko on. En kuitenkaan halua lomaa pilata sillä, että mietin koko ajan mitä voi tapahtua. Kyllä Alanyaan voidaan iskeä, tai Turkkiin muutenkin mutta yhtä hyvin myös muihin turistien suosimiin maihin. En usko Turkin olevan ensimmäinen kohde.

Äänestä
  • Pelkolomalle sinä olet menossa vaikka kuinka teeskentelet ja itseäsi petkutat. Pelko jyskyttää koko ajan takaraivossasi ja huomaat varovasi kaikkea ja kuikuilevasi olan yli mahdollista vaaraa. Syytä onkin. Terrori-iskua et voi tietenkään mitenkään välttää kun menet sinne ja se kohdalle satrtuu, mutta aggressiivisesti käyttäytyvien kauppiaiden käsiksi käymisen voit välttää, voit välttää taskuvarkaat ja huijarit. Mutta onko kaikki tosiaan sen arvoista? Mennä paikkaan, jossa pitää pelätä ja olla varuillaan koko ajan. Anarkia on nyt vallalla Alanyassa, eikä vähiten siellä turisteja palvelevien turkkilaisten käyttäytymisen muuttumisena. Törkeydet turisteille ovat joka päiväistä, ollaan vihaisia omista huonoista tuloista niille jotka tulevat. Koko ajan kuulee lisääntyvissä määrin kauppiaiden, tarjoilijoiden ja sisäänheittäjien huonosta käytöksestä. Sivistysvaltioiden matkakohteitakin on olemassa. Jos matka on vaikkapa 100 euroa halvempi kuin kunnollisten ihmisten kulissittomiin lomaparatiiseihin, niin kannattaako? Lomasi on pilalla jo, ennen kuin on alkanutkaan.

    Äänestä

Tunisian isku tehtiin ramadanin aikana. Nytkin on sen aika.....

Äänestä

Avaaja, Sanoit juurikin oikean vastauksen:
.."On terrorijärjestölle merkittävä voitto jos turismi saadaan kohdemaassa tuhottua."
Siihen nähtävästi pyrit toiminnallasi?
Lopeta jo saman mantran hokeminen ja keskity omasi sekä läheistesi elämän siedettävänä pitämiseen. Mikä lieneekään kohdallasi se taso...
Suurista asioista puhukoot ne, joilla siihen riittää ymmärrys. Ja he osaavat puhua asiansa ihmisyyttä kunnioittaen

Äänestä
  • Että totuutta ei saa sanoa ääneen.

    Äänestä

Turkki on epäinhimillinen valtio. Syöpä länsimaiden kyljessä.
Oma elämäni ei tähän liity.
Ymmärrän kaiken mitä teen.

Äänestä

Hienoa että ylläpito poistaa näitä ihmishengistä piittaamattomien Alanya- fanien törkeitä herjauksia. Kiitoksia!

Äänestä

Koittakaa ny pärjätä ja varokaa ettei teiän sohvan alla oo pommia! Vaatekaappi kannattaa kattoo parin tunnin välein siä voi olla koko isis konekiväärienkaa..

Äänestä

saa mennä aika huonosti että jotain rupeis pelottaan nää paskan jauhajien höpötykset xDDDDD kaikki vaan alanyaan nauttiin lomasta sillä välin ku nää pullaposket mädäntyy kotonaan ja kuluttaa turhanpäivästä elämäänsä näille palstoille :DD

Äänestä
  • Herra Kihyfooos voisi joutessaan opetella suomenkieltä.

    Äänestä

Ramadan on alkanut. Seuraavan kuukauden aikana vaara terrori- iskuista on suurimmillaan. Asuminen vaatimattomassa hotellissa ja turistinähtävyyspaikkojen välttäminen pienentää omaa riskiä joutua uhriksi.

Äänestä

Kyllä ihmettelen sitä miten nämä kaikki MV-lehden toimittajat voivat olla kaikki samaan aikaan tällä palstalla. Tomppa päätoimittajana voisi meitä
valaista asiallisella vastauksella.
Tuskin sitä asiallista kuitenkaan tulee,vaikka tapasimme Alanyassa,kerroit vaimosi jättäneen sinut jonkun karvakäden tähden,ihmettelit sitä miksi vaimosi jätti sinut, mutta me kaikki muut tiesimme miksi,sinäkin sen tiedät mutta katkeruus on kova paikka.
Terveisiä vaan kaikille MV-lehden lukijoille , sieltähän se totuus löytyy kaikkien idioottien kirjoittamana.

Äänestä

En voi kuin ihmetellä kuka todella uskoo noihin MV-lehden juttuihin,noissahan ei ole mitään totuutta,muuta kuin että kaikki vähemmän lahjoja saaneet ovat kerääntyneet yhteen.

Äänestä
  • Ryhmässä vieraat asiat eivät pelota ilmeisesti niin paljon, kuin jos joutuisi yksin aivoriiheä pitämään. Nyt saa konsultaatiota "laatumedialta".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ShakkiJaMatti kirjoitti:

Palstalla on paljon puhuttu Alanyaan mahdollisesti kohdistuvasta terrori- iskusta. Siitä on varoitettu ja sitä on vähätelty jopa huumorin voimin. Kyse on kuitenkin hyvin vakavasta uhasta.

Palauttaisin mieleenne Tunisian terrori- iskun viime vuoden kesäkuussa. Sousse on(oli) Alanyan kokoinen turismilla elävä merenrantakaupunki. Iskuun ei tarvittu pommia vaan yksi mies ja rynnäkkökivääri jolla hän teurasti 23- 29 ihmistä lähteestä riippuen. Tapahtumapaikkana oli tavallisen hotellin uimaranta.
Vuosittain maassa kävi n. 6 miljoonaa turistia, nyt ei kukaan.

On terrorijärjestölle merkittävä voitto jos turismi saadaan kohdemaassa tuhottua.
Onkin suorastaan todennäköistä että vastaavanlainen isku tulee tapahtumaan jossain Turkin lomakohteessa. Turkissa tekoon kykeneviä terroristi- ja itsenäisyysryhmittymiä on useita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu