Tutkimus - Kärsämäki ei muuttajia houkuttele

"Täällä suomalaiset eivät halua asua – katso kotikuntasi tilanne

(KUVA: Wikimedia Commons)
Julkaistu: 9.6. 6:23
Uudessa tutkimuksessa Suomen kaikki 313 kuntaa listattiin vetovoimaisuutensa puolesta järjestykseen.
Kärsämäki ei muuttajia houkuttele, käy ilmi uudesta tutkimuksesta. Kunnan keskeisin heikkous on sijainti kasvukeskusten, pendelöintivyöhykkeen ja nopeiden liikenneyhteyksien ulkopuolella. Muitakin syitä toki on.

Kuntien vetovoimaa on perinteisesti tutkittu määrällisesti, eli kuntaan muuttaneista vähennetään kunnasta pois muuttaneet ja saadun luvun mukaan kunnista tehdään lista. Valtiotieteiden tohtori ja aluetutkija Timo Aro määritti uudessa tutkimuksessaan vetovoiman uudestaan ja selvitti, mitkä kunnat ovat todellisia muuttovoittajia, jotka saavat sosioekonomisesti ja kunnan talouden kannalta optimaaliset muuttajat.

– Halusin selvittää keitä muuttajat tilastojen takana ovat, kertoo Aro Ilta-Sanomille.

Aro yhdisti muuttajien määrälliseen tietoon laadullista tilastotietoa esimerkiksi muuttajien koulutustaustasta, varallisuudesta ja työllisyydestä, sekä väestönkehitykseen liittyvää ennustetietoa.

– Jos kunta ei ole vetovoimainen, kaikki kolme osatekijää, eli nykyinen väestökehitys, muuttajien rakenne ja tuleva väestökehitys ovat alavireisiä. Väestökehitykseen liittyvät tekijät ovat usein syvässä riippuvuussuhteessa toisiinsa, eli jos yksi tekijä lähtee sakkaamaan niin se vaikuttaa myös toiseen.

Sakkaavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi suuren työllistäjän irtisanomiset tai kokonaan lopettaminen kunnassa, tai koulutusohjelman tai kokonaisen koulutuksen tarjoajan lähteminen kunnasta.

– Esimerkiksi Salossa on ollut rakennemuutos, jossa voimakas työpaikkojen menetys on johtanut siihen, että alue saa merkittäviä muuttotappioita. Koulutuspuolella Savonlinna lienee tuorein esimerkki. Sieltä opettajankoulutuslaitos siirrettiin Joensuuhun ja se tulee varmasti vaikuttamaan Savonlinnan tulevaan väestökehitykseen.

Kunta voi muuttua

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Kärsämäen synnit ovat todennäköisesti samantyyppisiä listan parinkymmenen muun heikkovetoisimman kunnan kanssa. Näitä ovat kunnan sijainti, rajallinen tai olematon koulutustarjonta, syntyvyyden vähentyminen ja väestön ikääntyminen.

– Tilanne vetovoimattomille kunnille ei ole välttämättä fataali, koska kyseessä ei ole luonnonlaki tai pysyvä olotila. Pohjalta on vaikea ponnistaa, mutta se ei ole mahdotonta. Väestönkehitykseen tai aluekehitykseen liittyvät muutokset eivät ole nopeita, ne tapahtuvat yleensä pitkällä tai keskipitkällä aikavälillä, rohkaisee Aro.

Esimerkiksi Aron työnantajakaupunki Pori, jossa hän työskentelee kehittämispäällikkönä, on noussut 80-luvun synkeästä muuttotappiokaupungista kahdenkymmenen eniten muuttovoittoa saaneen kunnan joukkoon. Lapin Kittilä on samantyyppinen nousija, joka sijoittui analyysissa kuudenneksi vetovoimaisimmaksi kunnaksi.

– Matkailubisnes ja kaivannaisteollisuus ovat saaneet positiivisen kierteen aikaan, mikä heijastuu Kittilän alueen kehitykseen laajemminkin.

Kehyskunnat menestyivät

Tutkimuksessa vetovoimaisimmiksi sijoittuivat sellaiset muuttovoittoiset kunnat, joihin muutti työssä käyviä, korkeakoulutettuja ja hyvä- tai keskituloisia henkilöitä. Tällaisia paikkoja olivat isompien kuntien kehyskunnat, kuten Kauniainen, Pirkkala ja Kontiolahti. Vetovoimaisin kunta on Ahvenanmaan Jomala. Isompien kuntien sijoitukset olivat totuttua alempia.

– Yksi kantakaupunkien vahvan kasvun tekijä 2010-luvulla ovat olleet pehmeät vetovoimatekijät, joita ihmiset arvostavat yhä enemmän, varsinkin mitä nuoremmista henkilöistä on kyse. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi paikan ilmapiiri ja henki, tapahtumat, kulttuuri, harrastusmahdollisuudet ja puistot, luettelee Aro.

Muuttovoittoisimmat kunnat keskittyvät tutkimuksen mukaan Etelä- ja Lounais-Suomeen, Helsinki-Vaasa -välille sekä suurten ja keskisuurten kaupunkiseutujen ympärille.

– Suomalaisilla on muiden pohjoismaalaisten kanssa yksi erityinen piirre, eli poikkeuksellisen vahva kotipaikan tai -seudun jälki. Aika usein ihmiset pyrkivät hakeutumaan samankaltaisiin olosuhteisiin, missä on lapsuuden tai nuoruuden viettänyt. Jos on mahdollisuus palata omalle kotiseudulleen, niin sitä tapahtuu Suomessa aika paljon.

Tutkimuksesta uutisoi ensimmäiseksi Yle..

Tässä lista Suomen kunnista vetovoimaisimmasta heikoimpaan."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001196849.html
36571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

ehottomasti persujen syy

Äänestä

Kyllä se kylä kärsäkkäille välttää.

Äänestä
  • Joo meki lähettiin täältä pois,
    "ei saatu toimitiloja",nyt ollaan naapurikunnassa yrittäjinä,minäkin oon miettiny,että muuttas taas täältä pois,kun ei ole mitään niin henk.koht.että jäis.Hyvä ja rauhallinen paikka vanhuksille.

    Äänestä

  • Korpikuusenkännel kirjoitti:

    Joo meki lähettiin täältä pois,
    "ei saatu toimitiloja",nyt ollaan naapurikunnassa yrittäjinä,minäkin oon miettiny,että muuttas taas täältä pois,kun ei ole mitään niin henk.koht.että jäis.Hyvä ja rauhallinen paikka vanhuksille.

    muuta pyhännälle on työtä ja asuntoo

    Äänestä

Jaakko Teppo vois tehdä tilaustyönä Kärsämäestä laulun.

Äänestä
  • Nyt Ruhan Janne rustaamaan kylttejä kärsämäen vetovoimasta, kuten on luvannut.

    Äänestä

  • kolmeympyrää kirjoitti:

    Nyt Ruhan Janne rustaamaan kylttejä kärsämäen vetovoimasta, kuten on luvannut.

    Jannen tekemäkö on se "hyshys ukonpää piikkilän seinässä, ei vois osuvammin osata kuin se on

    Äänestä

Siellä siatkin alkavat kärsiä jo heti syntymästään.

Äänestä

Vai on se kärsimysmäki tutkijan mielestä vittumainen paikka mm. sen takia että se on nopeiden liikenneyhteyksien ulkopuolella vaikka kylän läpi menee yksi vilkkaimmista valtateistä E4 ?

Äänestä
  • itseasiassa kunnan nettisivujen etusivulla oikein erikseen mainostetaan Matkailu kotimaassa verkkolehden numeroa missä teemana on nelostie..

    Äänestä

A vaikka viis, mutta kun ne ajavat niin helevetin vilikkaasti sitä tietä ohi turpakukkulan. Minä ymmärrän heitä täysin.

Äänestä
  • ihan kiva kannanotto mutta jätti mainitsematta mitä työnkuvaan kuuluu mikä sai palaamaan kärsiväänmäkeen? Ihan ymmärrettävää asiayhteys huomioiden - Jos olisi sanonut että tuli kärsimysmäkeen siivoamaan kortistoa pitkäaikaistyöttömistä koska kunta sai sakkoja maksaakseen koska ei kyennyt aktivoimaan työttömiään vaikka sossuntäti ahkerasti karenssilla uhkailikin joutilaita näennäispuuhasteluun maksuvelvoitteiden välttämiseksi. Tarkemmin ajatellen huonoin mahdollinen kunnan maineen puolesta puhuja työnkuva huomioiden joka suorastaan todistaa kuinka syvällä k.mäki sukeltaa mihin tutkimustuloksilla viitattiin.

    Rivien väliin sijoitetusta piilomainoksesta (paanulinna) pisteitä ao:lle. Ei muuta kuin kunnanhallituksen esityslistalle ehdotus palkankorotuksesta edelliselle kunnan markkinoimisesta mikä ei kuulu edes toimenkuvaan heh heh..

    Äänestä

  • Nauroin samalle huomiolle. Paanulinna sai ilmaisen mainoksen joka tavoittaa laajan yleisön iltapäivälehden kautta ilman että maksoi kunnalle euroakaan. Kunnan markkinointistrategia ja mediassistentti jäi jalkoihin tuon rinnalla ihan sata nolla. Niin suosittu aihe että iltapäivälehdet teki samasta aiheesta kolme etusivun otsikkoa. Valitettavasti kärsämäki sai negatiivista huomioita jokaisessa.

    Äänestä

  • Iltapäivälehdet teki neljä otsikkoa samasta aiheesta. Tiedä sitten minkälainen sankariteko oli nostaa kärsämäen imagoa mustamaalaava aihe uudestaan esille puolustuspuheen muodossa joka oli se neljäs otsikko saman aiheen alla? Hyvä mainos ei sen puoleen

    Äänestä

  • nojoooo kirjoitti:

    ihan kiva kannanotto mutta jätti mainitsematta mitä työnkuvaan kuuluu mikä sai palaamaan kärsiväänmäkeen? Ihan ymmärrettävää asiayhteys huomioiden - Jos olisi sanonut että tuli kärsimysmäkeen siivoamaan kortistoa pitkäaikaistyöttömistä koska kunta sai sakkoja maksaakseen koska ei kyennyt aktivoimaan työttömiään vaikka sossuntäti ahkerasti karenssilla uhkailikin joutilaita näennäispuuhasteluun maksuvelvoitteiden välttämiseksi. Tarkemmin ajatellen huonoin mahdollinen kunnan maineen puolesta puhuja työnkuva huomioiden joka suorastaan todistaa kuinka syvällä k.mäki sukeltaa mihin tutkimustuloksilla viitattiin.

    Rivien väliin sijoitetusta piilomainoksesta (paanulinna) pisteitä ao:lle. Ei muuta kuin kunnanhallituksen esityslistalle ehdotus palkankorotuksesta edelliselle kunnan markkinoimisesta mikä ei kuulu edes toimenkuvaan heh heh..

    Pilkka edellä kuinka Virpille pitäisi maksaa enemmän palkkaa kun hoitaa kunnan markkinointia osui ja upposi - Hallituksen esityslistalla on esitys plakan nostamisesta kun työllistämisvastaava on niin taitava työssään ja hoitelee siinä sivussa kunnan markkinoinninkin.
    Ettei vain satu olemaan kepujen jäsenkirja takataskussa minkä lisäksi kunnan virkoihin on sisällytetty niin ihmeellisiä lisäbonuksia että alkaa menemään naurettavaksi.

    Äänestä

  • Neljä_ei_kolme kirjoitti:

    Iltapäivälehdet teki neljä otsikkoa samasta aiheesta. Tiedä sitten minkälainen sankariteko oli nostaa kärsämäen imagoa mustamaalaava aihe uudestaan esille puolustuspuheen muodossa joka oli se neljäs otsikko saman aiheen alla? Hyvä mainos ei sen puoleen

    Täällä ei haluta asua – katso, miltä näyttää Suomen vähiten houkuttelevassa kunnassa
    http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-2000001199847.html

    Äänestä

  • Miten_sattuikin kirjoitti:

    Pilkka edellä kuinka Virpille pitäisi maksaa enemmän palkkaa kun hoitaa kunnan markkinointia osui ja upposi - Hallituksen esityslistalla on esitys plakan nostamisesta kun työllistämisvastaava on niin taitava työssään ja hoitelee siinä sivussa kunnan markkinoinninkin.
    Ettei vain satu olemaan kepujen jäsenkirja takataskussa minkä lisäksi kunnan virkoihin on sisällytetty niin ihmeellisiä lisäbonuksia että alkaa menemään naurettavaksi.

    Ismolle(kkin) se palakankorotus kuulus. Kenttämestarin virassa on mutta hoitaa siinä sivussa nämä kuntouttavaan tms. ohjatut työmailleen, hommaa värkit ja ohjeistaa ukkoja pitkin pitäjää eri paikoissa mutta saako palakankorotusta siinä missä muut kunnan palkolliset työnkuvan lissäyksien mukaan? Eppäillä soppii ei taia olla kepujen jäsenkirjaa perstaskussa?

    Äänestä

lisäksi tuo s24 viestien poistattamisen kyttäys vain vahvistaa vittumaista imagoa, esm p-järvellä s24 v-llaan ja eipä juuri viestejä poistatella

Äänestä

sen "johtasopimus´sen on allekirjoittanut s24 kin hallinto

Äänestä

Eiks kärsämäki ookki persumaisinkunta, siitäkö huonomaine?

Äänestä
  • siinäpä sitä on persuille hommia raahakin 30te, riittänekkö kunnan johtopuolue keskustalle mitään

    Äänestä

  • Verokorotuksilla paikattiin ulkoistamissekoilut. Tilinpäätös karua luettavaa kuinka maksumiehiksi joutui kuntalaiset. Milli edelleen hukassa toimintatuloista ja ylijäämää pukkaa vaikka menot kasvoi miltä kunta pelastui juurikin verokorotuksilla.

    Äänestä

  • vajaa50nostikytkintä kirjoitti:

    Verokorotuksilla paikattiin ulkoistamissekoilut. Tilinpäätös karua luettavaa kuinka maksumiehiksi joutui kuntalaiset. Milli edelleen hukassa toimintatuloista ja ylijäämää pukkaa vaikka menot kasvoi miltä kunta pelastui juurikin verokorotuksilla.

    tarviiko siinä tutkimuksia tehdä kunnan vetovoimaisuuden imagosta, riittää kait kun katsoo muutto/voitto/tappio-tilastoa menneiltä vuosilta, tosin vastaavia on suomessa riittämiin, mutta tapauss tapaukselta, suureltaosin maaseudun nykynuoret lähtee 4e-6 h palkka ei houkuta miljoona velkoja tekemään, nyt tuli eu-lobbarilta tieto, että maaseudun maatalouden tulotaso on tullut jäädäkseen, on kuulemma vain "sopeuduttava, eli perunaa ja naurista, kessua ja bontikkaa.

    Äänestä

  • rukoikaamme kirjoitti:

    sian voi kasvattaa pirtissä, sika on siisti käy samaan nurkaan eikä roiski mihin sattuu, hupiakin on pienestä porsaasta kun ravaa lattiolla, lapset tykkää, pöydänalle voi nakella leivänkannikat ja perunankuoret ja maitoastian, niin jouluna on taatusti suomalaista ilman geenimanipulointia ja lisaineita kasvatettua myrkytöntä lihhaa

    Äänestä

Eikö aimo vois tehä jotakin asian hyväksi?

Äänestä

kyllähän te muistatte, että Aimo ja Raija teki esityksen atten sopimuksen kestoajaksi aluksi 2 vuotta, elikkä etsikkoaika attelle näyttää pitääkö puheet ja säästölupaukset paikkansa, valitettavasti, lobbauksilla ja bullakahveilla aivopesty keskustan kuntajohto enemmistön voimalla, kaatoi ja hylkäsi Aimon ja Raijan(ps) esityksen, hyväksyen sopimukseen jopa 7 optiovuodet

Äänestä
  • Muistissa on mutta en ihmettelisi jos hyvävelit junttaa optiovuodet voimaan vaikka menot kasvoi ja yt-neuvottelut painaa päälle?

    Äänestä

  • eipätki kirjoitti:

    Muistissa on mutta en ihmettelisi jos hyvävelit junttaa optiovuodet voimaan vaikka menot kasvoi ja yt-neuvottelut painaa päälle?

    optiot tulee kuin Attelle ilallinen, sen päälle räknätään piikkiin kertyneet saatavat joita on "säästösyistä 7 vuotta piiloteltu, silloin näytellään kultuurillinen soten performanssi a´lala "Rääkkylä!

    Äänestä

  • No kai aimo tuosta valitti?

    Äänestä

  • voivoivoivoiko kirjoitti:

    No kai aimo tuosta valitti?

    kyllä valitti´vat Aimo ja Raija(ps), mutta saivat räkäset naurut ja siinno vielä pyhkimistä naukrajilla

    Äänestä

Tietäähän tuon,kun kaikki ulkoistetaan.Rosvot ja varkaatkin taidettu ulkoistaa;kun pitkäkyntisetkin muualta tulee?

Äänestä

Näin on,jo kaheksas vuosi työtönnä.

Äänestä
  • saatko "ammattiliiton pv rahaa?

    Äänestä

  • surkiatapauss kirjoitti:

    saatko "ammattiliiton pv rahaa?

    leikkasko Sipilä palkkaasi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Heikkovetoisin.Kunta kirjoitti:

"Täällä suomalaiset eivät halua asua – katso kotikuntasi tilanne

(KUVA: Wikimedia Commons)
Julkaistu: 9.6. 6:23
Uudessa tutkimuksessa Suomen kaikki 313 kuntaa listattiin vetovoimaisuutensa puolesta järjestykseen.
Kärsämäki ei muuttajia houkuttele, käy ilmi uudesta tutkimuksesta. Kunnan keskeisin heikkous on sijainti kasvukeskusten, pendelöintivyöhykkeen ja nopeiden liikenneyhteyksien ulkopuolella. Muitakin syitä toki on.

Kuntien vetovoimaa on perinteisesti tutkittu määrällisesti, eli kuntaan muuttaneista vähennetään kunnasta pois muuttaneet ja saadun luvun mukaan kunnista tehdään lista. Valtiotieteiden tohtori ja aluetutkija Timo Aro määritti uudessa tutkimuksessaan vetovoiman uudestaan ja selvitti, mitkä kunnat ovat todellisia muuttovoittajia, jotka saavat sosioekonomisesti ja kunnan talouden kannalta optimaaliset muuttajat.

– Halusin selvittää keitä muuttajat tilastojen takana ovat, kertoo Aro Ilta-Sanomille.

Aro yhdisti muuttajien määrälliseen tietoon laadullista tilastotietoa esimerkiksi muuttajien koulutustaustasta, varallisuudesta ja työllisyydestä, sekä väestönkehitykseen liittyvää ennustetietoa.

– Jos kunta ei ole vetovoimainen, kaikki kolme osatekijää, eli nykyinen väestökehitys, muuttajien rakenne ja tuleva väestökehitys ovat alavireisiä. Väestökehitykseen liittyvät tekijät ovat usein syvässä riippuvuussuhteessa toisiinsa, eli jos yksi tekijä lähtee sakkaamaan niin se vaikuttaa myös toiseen.

Sakkaavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi suuren työllistäjän irtisanomiset tai kokonaan lopettaminen kunnassa, tai koulutusohjelman tai kokonaisen koulutuksen tarjoajan lähteminen kunnasta.

– Esimerkiksi Salossa on ollut rakennemuutos, jossa voimakas työpaikkojen menetys on johtanut siihen, että alue saa merkittäviä muuttotappioita. Koulutuspuolella Savonlinna lienee tuorein esimerkki. Sieltä opettajankoulutuslaitos siirrettiin Joensuuhun ja se tulee varmasti vaikuttamaan Savonlinnan tulevaan väestökehitykseen.

Kunta voi muuttua

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Kärsämäen synnit ovat todennäköisesti samantyyppisiä listan parinkymmenen muun heikkovetoisimman kunnan kanssa. Näitä ovat kunnan sijainti, rajallinen tai olematon koulutustarjonta, syntyvyyden vähentyminen ja väestön ikääntyminen.

– Tilanne vetovoimattomille kunnille ei ole välttämättä fataali, koska kyseessä ei ole luonnonlaki tai pysyvä olotila. Pohjalta on vaikea ponnistaa, mutta se ei ole mahdotonta. Väestönkehitykseen tai aluekehitykseen liittyvät muutokset eivät ole nopeita, ne tapahtuvat yleensä pitkällä tai keskipitkällä aikavälillä, rohkaisee Aro.

Esimerkiksi Aron työnantajakaupunki Pori, jossa hän työskentelee kehittämispäällikkönä, on noussut 80-luvun synkeästä muuttotappiokaupungista kahdenkymmenen eniten muuttovoittoa saaneen kunnan joukkoon. Lapin Kittilä on samantyyppinen nousija, joka sijoittui analyysissa kuudenneksi vetovoimaisimmaksi kunnaksi.

– Matkailubisnes ja kaivannaisteollisuus ovat saaneet positiivisen kierteen aikaan, mikä heijastuu Kittilän alueen kehitykseen laajemminkin.

Kehyskunnat menestyivät

Tutkimuksessa vetovoimaisimmiksi sijoittuivat sellaiset muuttovoittoiset kunnat, joihin muutti työssä käyviä, korkeakoulutettuja ja hyvä- tai keskituloisia henkilöitä. Tällaisia paikkoja olivat isompien kuntien kehyskunnat, kuten Kauniainen, Pirkkala ja Kontiolahti. Vetovoimaisin kunta on Ahvenanmaan Jomala. Isompien kuntien sijoitukset olivat totuttua alempia.

– Yksi kantakaupunkien vahvan kasvun tekijä 2010-luvulla ovat olleet pehmeät vetovoimatekijät, joita ihmiset arvostavat yhä enemmän, varsinkin mitä nuoremmista henkilöistä on kyse. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi paikan ilmapiiri ja henki, tapahtumat, kulttuuri, harrastusmahdollisuudet ja puistot, luettelee Aro.

Muuttovoittoisimmat kunnat keskittyvät tutkimuksen mukaan Etelä- ja Lounais-Suomeen, Helsinki-Vaasa -välille sekä suurten ja keskisuurten kaupunkiseutujen ympärille.

– Suomalaisilla on muiden pohjoismaalaisten kanssa yksi erityinen piirre, eli poikkeuksellisen vahva kotipaikan tai -seudun jälki. Aika usein ihmiset pyrkivät hakeutumaan samankaltaisiin olosuhteisiin, missä on lapsuuden tai nuoruuden viettänyt. Jos on mahdollisuus palata omalle kotiseudulleen, niin sitä tapahtuu Suomessa aika paljon.

Tutkimuksesta uutisoi ensimmäiseksi Yle..

Tässä lista Suomen kunnista vetovoimaisimmasta heikoimpaan."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001196849.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu