Eilen tuli kirkasta verenvuotoa ehkä vajaan teelusikallisen tai vajaa verran muutaman tunnin kuluessa. Ammulla ei enää paljoa, mutta väriltään oli ihan tummanruskeaa. Eli siis sen verran oli tullut että voi sanoa jotain tulleen. Yhden kerran oli seassa myös pieniä limapalasia, ehkä 2mmx1mm kooltaan. Sanoivat asiantuntijat, ettei olisi syytä olla huolissaan kun vuoto on noin pientä. Onko kellään muulla ollut vastaavaa? Pelottaa että kaikki ei olekaan hyvin. Saakohan yksityisellä teetettyä pelkän ultran ilman että tarvitsee maksaa lisäksi gynen vastaanottomaksua? Kannattaisiko asia kuitenkin tarkistuttaa. Neuvolassa eivät saaneet vielä ainakaan kuulumaan sydänääniä kun siellä kävin vastikää.
Vuotoa rv11
Huolissaan olen
76683
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itselläni tuli raskausviikoilla 13 - 14 rusehtavaa vuotoa useampana päivänä. Mitään kipuja ei ollut... Lääkäri kirjoitti yhteensä puolentoista viikon sairasloman. Kuulema mitään hätää ei ole, mutta riskejäkään ei kannata ottaa. Olen seisomatyössä...
Sairasloman aikana ultrattiin kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla pienokaisella kaikki hyvin.
Syitä veren tuloon voi olla useita. Kuulema on aika yleistäkin vuodot raskauden aikana.
Soita neuvolaan jos olet huolissasi. Varmasti ultraavat mikäli sitä pyydät. Saat mielenrauhan kun näet että vaavilla on kaikki hyvin :)
niin pian aikaa saa. Sanoivat sen jo kun kysyin. Sen vuoksi ajattelinkin käydä jollain lääkäriasemalla ja maksaa itse. Saanpahan ainakin asian pian hoidettua eikä tarvii sitten sen enempää ihmetellä.
Toivottavasti kaikki olisi hyvin.
Minulle ei neuvolassa ainakaan ehdotettu sairaslomaa. Olo on kyllä tosi voimaton ja väsynyt.
kuulostaisi siltä että sinulla on istukkavuotoa, ainakin kuvauksesi osuu nappiin omani kanssa mutta minulla vuoto oli ihan järkyttävän runsasta suurinpiirtein noilla viikoilla. Kuvaan kuuluu juuri kirkas ja myös ruskea vuoto sekä klöntit (maksoittunut veri)
Neuvoisin sinua olemaan ihan rauhallisin mielin, ja jos vuoto vielä jatkuu niin mene päivystykseen, siellä sinulle tehdään ultra ja katsotaan että vaavilla on kaikki hyvin. Jos kysymys taas on keskenmenosta, niin sillehän ei ikävä kyllä voi mitään jos se on tullakseen, tosin en usko että siitä on kysymys. Minun mielestäni on oikeastaan turha alkaa maksamaan yksityisen vastaanotosta vielä tässä vaiheessa, mutta toki jos se sinun mieltäsi helpottaa niin tee niin!
missäkähän asut? itse olen käynyt kolmen eri raskauden aikana vuodon takia ultrassa edes ilmoittamatta etukäteen että olen tulossa. sanoivat että jos raskaanaoleva nainen tulee vuodon takia heidän velvollisuus on ottaa ja tarkistaa asia. ensimmäisessä raskaudessa, joka päätyi keskenmenoon, soitin naisten polille ja kysyin tilannetta-mitä teen.. he sanoivat ettei kannate tulla tänne koska alkuraskauden keskenmenoille ei voi tehdä mitään.. no menin seuraavana päivänä jokatapauksessa ja silloin sanoivat ym. asian, eli jos raskaanaoleva nainen..
itse olen kovin säikky noiden vuotojen vuoksi. olen huomannut, että terveydenhoitohenkilökunta useinmiten sanoo tuosta verenvuodosta, ettei ole vaarallista ja on hyvin yleistä.. minulla se on kahtena kertana tarkoittanut keskenmenoa.
1.raskaus:
rv 8 tuli erittäin pientä tuhruvuotoa-ruskeaa. kävin siis ultrassa ja kaikki oli ok. parin viikon kuluttua yöllä lorahti hyvin pieni määrä kirkkaanpunaista verta vessanpönttöön ja seuraavana aamuna ultraan: raskaus oli mennyt kesken pari päivää edellisen ultrauksen jälkeen.
2.raskaus:
rv 10 pyyhittäessä ruskeaa vanhaa verta paperiin. -jälleen ultraan: raskaus oli mennyt kesken viikko sitten.
nyt odotan kolmatta ja rv täynnä 10. toivon todella ettei verta näy.
en halua pelotella, kerron vain mielipiteeni raskaudenajan vuodosta. minun mielestä kaikki kannattee aina tutkia. toki keskenmenolle ei voi mitään alkuraskaudessa, mutta jo omankin mielenrauhan vuoksi ja onhan se tieto hyvä saada mahdollisimman varhain jos km on tapahtunut.
km ei aiheuta välttämättä kovaa vuotoa tai kovia kipuja. kummassakaan raskaudessa minulla ei tullut vuotoa ruokalusikallista enempää. ja kipuja ei minkäänlaisia.
kehottaisin käymään ultrassa. yksityisestä en ikäväkyllä tiedä mutta ehkäpä joku toinen voisi valaista enemmän.
Apua, kun luin teitä niin eihän sitä enää edes uskalla yrittää saada vaavia kun jos keskenmeno voi tulla KIVUTTAkin:( Mä koin syksyllä ekan km:n rv5:lla ja se oli hirveen tuskallinen kokemus, ainakin mulla..oisko mahdollinen toinen km sit myös kivulias, jos mul niin huonosti taas kävis..? Nyt ku meki siis yritetty uudestaan jotta esikoinen saatais.. Vai pitäiskö tän pelon takia nyt heittää vauvahaaveet kokonaan?? Snif..
hei,
minulla oli keskeytynyt keskenmeno molemmissa tapauksissa elikkäs vauvat kuolivat kohtuuni, eivätkä vuotaneet itsestään pois. jouduin sitten molemmissa tapauksissa lääkkeelliseen "keskeytykseen". kumpikaan lääkehoito ei tuottanut minulle jostain syystä kuin hieman isompia kipuja kuin kuukautiskivut.
voi olla että koska vauvat "vain" kuolivat eivätkä lähteneet poistumaan itsestään-tai ainakaan kerenneet poistua-ei noita kipuja ehtinyt minulle vielä tulla.
pahoitteluni kokemuksesi johdosta.
olen kokenut kaksi keskenmenoa viimevuoden aikana odotan nyt kolmatta ja toivon, tietenkin, että kaikki menee hyvin, mutten ole lannistunut. jostain syystä ei edes pelota enää.. tiedän että kaikki menee niin hyvin tai niin huonosti kuin on tarkoitus mennäkin. siitä olen hyvilläni, etten itse voi aiheuttaa kyseistä keskenmenoa, eli se tapahtuu jos on tapahtuakseen..
kaikkea hyvää toivottaen..
km rv9 ja kaksi viikkoa vuoti, vuoto pääasiallisesti samanlaista kun kuutautisten aikaan, kipu siedettävissä särkylääkkeillä. Koko raskauden ajan pelkäsin keskenmenoa ja kun se tuli, en enää ollut edes yllättynyt. Jos jotain opin, niin sen että turha stressaaminen ei auta ja että myös km on siedettävissä oleva kokemus, luonnollinen sellainen. Luulen että ensikerralla ei enää niin pelota.