Mä oon sitten varmaan maailman hankalin ihminen.
Tiedättekö kun oikeasti sisimmässään toivoisi että joku tulisi ja veisi jalat alta?
Mutta sitten kun joku haluaisi viedä ne jalat alta, panikoidun ja katson vaikka taivaalla lentävää lintua..
Tämähän menee jo naurettavuuden puolelle!
Olen niin vihainen ja ärsyyntynyt itselleni.
Kuitenkin toivon että uskaltaisin sen tunteen kohdata, mutta ei sittenkään.
Onko jollain muulla samankaltaisia ongelmia, että ei uskalla loppujen lopuksi edes ihastua?
Tiedättekö kun oikeasti sisimmässään toivoisi että joku tulisi ja veisi jalat alta?
Mutta sitten kun joku haluaisi viedä ne jalat alta, panikoidun ja katson vaikka taivaalla lentävää lintua..
Tämähän menee jo naurettavuuden puolelle!
Olen niin vihainen ja ärsyyntynyt itselleni.
Kuitenkin toivon että uskaltaisin sen tunteen kohdata, mutta ei sittenkään.
Onko jollain muulla samankaltaisia ongelmia, että ei uskalla loppujen lopuksi edes ihastua?
Vastaukset 9
Vanhimmat
ensin ihastun.. sit jos juttu etenee seurustelun tasolle, aluksi olen onnellinen.. sitten alkaa tulla suoja kuori päälle.. en uskalla laskee toista lähelle.. lopulta juttu päättyy mun huonoon oloon :( eli tää ei johu susta vaan musta löpinään.. loppujen lopuksi aina sörkin kaikki poikakaveri ehdokkaat pitkällä tikulla pois läheisyydestäni! en ehkä ole ollut sitten vielä tarpeeksi valmis seurustelemaan.. näin vielä vuosi sitten.. tämän vuoden olen elänyt itselleni ja nyt alkaa kaiho vastakkaista sukupuolta kohtaan! ootko sä minkä ikäinen?
Olen 18 ja rapiat. Kyllähän minä vielä nuori olen.
Ja siinähän se nyt ongelma on kun moni on sanonut että; "olet niin lämpimän oloinen ja iloinen"
Mä hymyilen usein ,ja olen ystävällinen aina tuntemattomillekin,mutta kun ihastun itse, niin vedän myös suojan päälle vaikka silti haluaisin uskaltaa,edes yrittää. En sinälläänsä ole ujo ihmisten kanssa yleensä, mutta kai siinä joku suojautumisvietti ja pelko satutetuksi tulemisesti on tuolla takaraivossa asti. Tiedän,että täytyisi uskaltaa ottaa sekin riski, mutta en vain uskalla. Ehkä en myöskään ole todella ollut valmis seurustelemaan.
Oletko sinä minkä ikäinen?
ei kannata ajatellakkaan seurustelemista jos tietää et ei ole vamis.. siit tulee loppujen lopuksi sit ikävä kokemus puolin ja toisin! mä oon koht 21.mä ite aloin seurustelee 19 vuotiaana yhen tyypin kaa.. erottiin vuos sitten ja niinku sanoin, olen ottanut tän vuoden ihan itselleni.. mut mä opin hirveesti siitä lyhkäsestä jutusta mikä mul oli sen tyypin kaa.. sen et ite täytyy olla valmis! hyväksyy ittesä ja seurustelussa se tosi asia, että siinä saattaa sydän särkyy, eli se riskin ottaminen.. (sitä nyt ei kyl kannata miettii seurustellessaan, ku siin jauhaa sitä sitten koko ajan ja se eläminen unohtuu ku vaan suree) mul kävi nimittäin niin!!
nyt olen sitten oikeasti ihastunut yhteen tyyppiin.. en minäkään ujo ole, mutta en vaan uskalla tehä alotetta.. mutta mä olen päättänyt että mä otan selvää siitä tyypistä.. ja aika jännä juttu, et jos ajattelen suhdetta joidenkin ihmisten kans, ni tuntuu et en oo vieläkään valmis seurustelee, mut ku tapasin "hänet" niin alko tuntuu et oon valmis :)
eli odottele ihan kaikessa rauhassa.. varmaan olet huomannut, että sitä vuodessakin voi kasvaa hirveästi henkisesti! sen kyllä huomaa kun aikuistuu.. eli anna itsellesi aikaa kasvaa ihmisenä! kyllä sä kerkeet päästä niihin seurustelu juttuihin myöhemminkin ;) ei muuta kun tsemppiä :)
samlaisia ongelmia
kun oon ihastunnu ja sit kun tää herrasmies
näyttää vastatunteita ni mä meen
paniikkii..
se on aivan hirveetä
kun välitää toisesta mut ei
uskalla tehä mitään..
Mul on kans ollu tollanen ongelma, tai no voiks tota nyt ongelmaks sanoo...kai(?)
Mut huom. oli...ei oo enää.
Mut se täs on kurjaa, ku nyt oon löytäny ihmisen, jonka kanssa minulla ei ole tullut mieleenkään perääntyä, vaikka juttu menisi kuinka vakavaksi, niin huomasin...että tällä miehellä on ongelmia mennä vakavampaan suhteeseen...vaikka olen huomannut, että hän haluaisi olla kanssani. Hän on myös sen itse minulle kertonut, mutta hänen lauseensa on kuitenkin päättynyt aina siihen "mutta, minä kun en halua mitään vakavaa...jne"
kaikki alkoi kun aloin nähdä seksiunia työkaveristani... flirttailimme ja aloin todella pitää hänestä. kun tutustuimme paremmin, olen pyytänyt häntä kerran kotibileisiin ja kerran käymään luonani...
nyt kun olen enemmän ihastunut en enää osaakaan flirttailla, enkä uskalla kohdata hänen katsettaan yhtä usein, kun pelkään että hän näkisi sen mitä silmissäni palaa.
olen joutunut hänen kanssaan romanttisiin tilanteisiin, esim. hän on saattanut minut kotiin, jolloin emme ole suudelleet vaikka olisimme voineet. olen alkanut jännittää hänen seuraansa, enkä saa nukuttua kun olen niin ihastunut.
nyt odotan vain hänen suunnaltaan jotain aloitetta tai merkkiä...
Kyllä täälläkin tuo on jo liiankin tuttu tunne. Nyt ois jopa varaa mistä valita, mut mä ajelen ihan kuin käsijarru päällä. En vain anna tunteilleni valtaa. Ärsytys!
ollaanko me toivottomia? äsh! ku se oikee löytyy ni se on sitten oksat pois! ei nämä asiat märehtimällä parane.. oikeastaan huononee vaan! eli antaa vaan mennä fiiliksellä ja jätetään ne hermoilut sille toiselle osa puolelle! ei tämä elämä niin vakavaa ole, vaikka sössittäisiin joku juttu! se on vaan elämää, eli kanssa sisaret (tai mahd. veljet): käsi jarrut pois päältä ja menoksi =D *vannoo käsi sydämen päällä ottavansa kässärin pois päältä*
oon ainakin messis! *runnoo käsijarrun alas*