114 vuotta sitten

Wanhimmat tulivat Lapista ensimmäiselle lähetysmatkalle Suomeen, tosin sitä ennen oli Lapissa saarnamiehiä kulkenut Pohjoismaiden välillä.
Lähetysmatka alkoi Turusta, jonne lapinvanhimmat saapuivat höyrylaivalla Tukholmasta. Oli kevättalvi 1902. Vaateparsi oli vaatimaton, pieksut jalassa kulkivat.
22584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Turkuun tulivat hurvittelemaan, vaikka kävellen olisivat olleet jo perillä.

Äänestä
  • Ei se noinkaan ollut , Suomesta tuli Eräät Öyhyt isäännät Tukkiholmaan
    vastaan ja olivat ostaneet liput Appelqistille,ja Wettasjärvelle. Ja muutenkin
    seurasivat heitä kaikkialla , missä kulkivat . Silloinkin oli yksivarma asia he
    tekivät työtä HERRAN nimeen.
    mutta he oli tähän aikaan , jo takaisin Lapissa , sillä Kylvölle oli Kiire.
    He tekivät silloin todeksi sen , mitä mitä 1937 :mästä asti on piloille, saarnattu.
    Alkuun oli talvella 1902 Eräs mummo lahtauttanut ainoan lehmänsä , että oli
    saaneet matka rahat , Lähetys miehille.
    .
    Vielä eli PURNU; vaikka kuoli lapissa, kun SW. VA. oli Helsingissä matkallaan .
    heille tuotiin Sähkö sanoma Vanhalle Rukoushuoneelle , "Jossa luki , Vanhin on kuollut ." Ei mitään muuta. Sekin maksoi jo siihen aikaan , ja seurakunta keräsi
    kolehtia , Lähetys miehet päättivät, että me teemme kierroksen loppuun .
    .
    Se oli ne paikat joissa oli kristillisyyttä jo ollut ennen minkjn. sekä joku muu
    paikka ,palattuaan lappiin , toinen kiersi Kittilän kautta, siksi että piti seurat
    siellä 5-6 pitkät, Heillä oli vanhastaan tieto , olivatpa menossa tai tulossa niin
    seurat pidetään. Ja niin nytkin: Mutta toinen ei malttanut ,koska oli viljelijä.
    .
    Olen saanut sen käsityksen silloisita vanhoilta, kirjoitettu vanhinten kirjassa että SW: oli se joka kiirehti jokotiin, ja kevät oli kaunis kun hän käveli, erottuaan ,VA:sta jossakin Pellon , kohdilla siihen asti he olivat kulkenet yhtä jalkaa,. Ja molemmilla oli paljon terveisiä mukana ,, Rakkaita ..
    .
    sittemmin on jotkut tiukkikset kehittäneet monia taruja VA:sta.
    En paremmin sano , ottakaa selvää kyllä teidän pitää tietää totuutta
    koska olette valheisiinkin uskoneet. Jos olisi kysyttävää , Voisin sanoa
    että Appelqvist oli Joulukkirjeessä 1926 vielä elämässä.

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    Ei se noinkaan ollut , Suomesta tuli Eräät Öyhyt isäännät Tukkiholmaan

    Mitä sinua nämä ensimmäiset kierrokset ja kaarrokset kiinnostavat. Eihän niillä sinulle pitäisi mitään merkitystä olla. Sinähän uskot elävän kristillisyyden tulleen Suomeen jo piispa Henrikin aikaan. Eiköhän sinun mukaasi itä-lestadiolaisuudessa tule ihan samalla tavalla autuaaksi kuin lännessäkin. Nämä VA ja SW tulivat vain tekemään hajoittavaa työtä kun käskivät ihmisiä olemaan kuuliaisia lapin seurakunnalle. Eikä näillä Laestadiolaisuuksillakaan liene sinulle mitään väliä, kun autuaaksi tulee ilmankin. Turhaa sinä ulkopuolisena muutenkaa Eslesrojen asioihin puutut.

    Äänestä

  • Että jäi sanomatta , 115:toista vuosi on kulumasa , En ihan tarkasti voi nyt,
    sanoa mikä päivä . Mutta 1 Vanhintrenkirja kertoo että 21. 5-1902, kirjoittaa
    Appelqvist. Kirjen Lapista Gällistä. Tykö Rakkaille veljille ja sisarille Turusa .,
    Tampereella, Helsingissä., Lahdessa, .Lappeenrannassa ,Viipurissa ; ja Tiili-
    bruukin, ... Muitakin paikkakuntia haluamme muista , Kuten Imatra , Antrea,
    Hämeenlinna. ,Kotka,.Hanko,.Ynnä muualla niin paljonkuin tätä luetaan siellä .
    .
    JUmalan , ISÄN ja meidän Herramme Jeesuksen Armo olkoon ja hallitkoon
    Hengenne , ja hengemme kanssa tällä vaivalloisella ja vaarallisella matkalla.
    Elämämme ehtooseen asti ! aamen!.
    Onnellisesti olemme perille päässet ja terveinä saanet palata Kotia . Ja Jumala
    on ollut meidän kanssamme , ja vaikuttanut voimallisesti , kun olemme sanomia tuoneet Suomesta , vieläpä Suuren ilon HERRAN laumalle samoin kuin Apostolien aikana .
    .
    Ja olkaa , Rakkaat veljet ja sisaret , Rohkaistuneet HERRASSA, ja saarnatkaa JEESUKSEN OMAN käskyn jälkeen parannusta ja ja syntien anteeksiantamusta
    HERRAN nimeen, sillä ne, jotka ottavat vastan parannussaarnan , niin ne ottavat
    vastaan syntien anteeksiantamisen saarnan, ja Ruokkikaa Jeesuksen lampaita .
    Ja kaitkaa HERRAN KARITSOITA, , että Lampaat elävät ja Lauma koossa pysyy
    Esikoisten seurakunnan helmassa ja hengen yhteydessä rauhan siteen kautta ,
    ja seuratkaa Jeesusta sillä VERISELLÄ Ristin tiellä yrttitarhasta Golgatalle kieltäen itsenne Maailmasta , sillä Jeesus sanoo: "Joka on perässäni tullut ja tahtoo , hän
    ottakoon Ristinsä , kieltäköön itsensä maailmasta ja seuratkoon "minua !"
    .
    "sillä Hän on meille Esikuvaksi pantu, että meidän pitää Hänen askeleitansa noudattaman, joka ei yhtään syntiä tehnyt eikä yhtään petostosta ole Hänen
    suustansa löydetty. , sanoo apostoli . ......Samu Viktor on kirjoittanut , pitkän
    kirjen ja kauniin.... sivulla 289. alkaen. 290. ja sitten vielä viktor erikseen ..
    ..... Saan kiittää sydämestä kaikkein kirjain edestä , joita olen saanut Härmältä ,
    Haloselta, Kuloselta. ja Kolehmaisilta. , joihin olisin vastannut , vaan en jouda , kun olen reissuun lähtemässä , . Ja ei nyt muuta , Sanon perheeni kanssa sydämen Rakkaita terveisiä . Me lähdemme Mäntyvaaran Juntin kanssa Hakkakseen ja
    tulemme Juhannuksena Jellivaaraan . Sammeli ja Frans lähtevät Tunturiin ylös lappiin , eikä muta , Sanon hyvästi sen Hyvän Paimenen haltuun näillä sanoilla , että synnit on anteeksi anneturt JEESUKSEN Nimessä ja VERESSÄ .
    Muistakaa minuakin aina teidän Rukouksissanne. ,pyytää viimein teidän heikko
    veljenne ..Viktor Appelqvist.

    Äänestä

Teu kuuntelitko LL saarnan omallekohdallesi se meinaan oli tarkootettu siunlaisilles ja muille kirkkisläisille

Äänestä
  • No ei näihin eriseuraisiin Jumalan sanan miekka enää tehoa. Se on ihan sama mitä faktoja laittaa pöytään, perkele on kääntänyt heidän silmänsä niin nurin ja tukkinut heidän korvansa, että luulevat "muiden uskovien" (väärässä evankeliumin opissa) kanssa menevänsä taivaaseen. Oikeasti matka on vain sinne, missä itse suurhiisi kirnuaa tulisessa pätsissä suruttomia kuin voita.

    Äänestä

  • Jos tarkootat 2014 saarnaa , minä sain siitä toisenlaisen kuvan.

    Äänestä

  • Eriseurajametsätokka kirjoitti:

    No ei näihin eriseuraisiin Jumalan sanan miekka enää tehoa. Se on ihan sama mitä faktoja laittaa pöytään, perkele on kääntänyt heidän silmänsä niin nurin ja tukkinut heidän korvansa, että luulevat "muiden uskovien" (väärässä evankeliumin opissa) kanssa menevänsä taivaaseen. Oikeasti matka on vain sinne, missä itse suurhiisi kirnuaa tulisessa pätsissä suruttomia kuin voita.

    Mitä tulee eriseurasiin .
    Lahkolaiset on milulle ,tosi eriseurainen .
    Ja jos ajattelet kuin minä olet itse se johon ei mikään pysty .
    per kele käy ympräi kuin kiljuvajalopeura ja katsoo kenet voisi niellä.
    Ja kenet hän löytää ,sille käy tosi ohraisesti hän, voi saa ta nan kanssa
    pelehtiä kuinka vaan . Koska ei tiedä paremmasta ,enkä sano.

    Ihmisoppeihin perustuvaan oikeaoppisuuteen turvaavat lahkot ovat vaarallisia. Väkeä saneerataan, kuuliaisuutta lahkojohtajiin vaaditaan, syntejä keksitään liukuhihnalta. Lahkon ulkopuoliset vaikuteet tyrmätään vääräoppisena, ideana on että oppi pysyy kirkkaana ainostaan johtajien saamien ilmoitusten kautta. Opissa virheettömiksi julistautuvat johtajat lisäksi keräävät rahaa lammaslaumaltaan ja rakentavat kadotuksen pelkoon perustuvan ahdistavan ilmapiirin. Kuvaavaa on että sokeiden seuraajien määrä on aina suhteellisen pieni eikä joukko kasva kuin sisältäpäin.

    Näin lahkot toimivat. Jokainen voi sitten miettiä omalta osaltaan onko meidän hajaannuksessa tälläisiä piirteitä? Minusta valitetavasti näin on.

    Äänestä

  • Eriseuraisetlahkot kirjoitti:

    Ei ainakaan siinä esikoisuudessa, missä minä olen, ole tällaisia piirteitä. Oppi pysyy kirkkaana raamatun sanan kautta. Meillä ei ole mitään johtajia, eikä varsinkaan sellaisia, jotka keräisivät rahaa. Jos haluaa rahaa matkakuluihin antaa, se on sallittua. Ei rakenneta kadotuksen pelkoon perustuvaa ilmapiiriä muille, kuin niille jotka eivät usko ja elävät omassa vanhurskaudessa. Sokeiden seuraajien määrä on siksi pieni, koska ihmiset osaavat itse lukea raamattua ja huomaavat opin oikeaksi. Ne taas jotka pitävät kirkkolakia ja evlut kirkon oppia raamatun yläpuolella pitävät Eslest oppia vääränä. Myöskin joukko kasvaa koko ajan myös ulkoa päin.

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    Mitä tulee eriseurasiin .
    Lahkolaiset on milulle ,tosi eriseurainen .
    Ja jos ajattelet kuin minä olet itse se johon ei mikään pysty .
    per kele käy ympräi kuin kiljuvajalopeura ja katsoo kenet voisi niellä.
    Ja kenet hän löytää ,sille käy tosi ohraisesti hän, voi saa ta nan kanssa
    pelehtiä kuinka vaan . Koska ei tiedä paremmasta ,enkä sano.

    No sitten olet itsekin lahkolainen katolisen kirkon näkökulmasta. Ei se ole lahkolaisuutta, jos ei suostu tukemaan väärän opin mukaista evankeliumia, ehtoollista, kastetta ja ekumeniaa. Haluamme kuitenkin edelleen pysyä evlut kirkon jäsenenä, ellei se meitä pois potki. Ovathan he jo yrittäneet savustaa meitä ulos kieltämällä tilojen lainaamista ja yhteisiä rippikouluja.

    Äänestä

  • Eiolenäitä kirjoitti:

    Ei ainakaan siinä esikoisuudessa, missä minä olen, ole tällaisia piirteitä. Oppi pysyy kirkkaana raamatun sanan kautta. Meillä ei ole mitään johtajia, eikä varsinkaan sellaisia, jotka keräisivät rahaa. Jos haluaa rahaa matkakuluihin antaa, se on sallittua. Ei rakenneta kadotuksen pelkoon perustuvaa ilmapiiriä muille, kuin niille jotka eivät usko ja elävät omassa vanhurskaudessa. Sokeiden seuraajien määrä on siksi pieni, koska ihmiset osaavat itse lukea raamattua ja huomaavat opin oikeaksi. Ne taas jotka pitävät kirkkolakia ja evlut kirkon oppia raamatun yläpuolella pitävät Eslest oppia vääränä. Myöskin joukko kasvaa koko ajan myös ulkoa päin.

    Veit sanat suustani, KIITOS siitä.seuroissa on niin vapaata ilman kirkkolakihenkisyyttä.

    Äänestä

  • Eriseurajametsätokka kirjoitti:

    No ei näihin eriseuraisiin Jumalan sanan miekka enää tehoa. Se on ihan sama mitä faktoja laittaa pöytään, perkele on kääntänyt heidän silmänsä niin nurin ja tukkinut heidän korvansa, että luulevat "muiden uskovien" (väärässä evankeliumin opissa) kanssa menevänsä taivaaseen. Oikeasti matka on vain sinne, missä itse suurhiisi kirnuaa tulisessa pätsissä suruttomia kuin voita.

    Tässä erä lahkolainen laittaa elävässä uskossa olevia tuliseen pätsiin. Toivonpa että tämä kirveen kanssa heiluminen kirkaistuisi sinulle synniksi.

    Hengellinen ylpeys on vaikea synti, sitä kun on lähes mahdotonta nähdä syntinä. Siitä olen varma, että yksikään sielu ei mene nimimerkki "Eriseurajametsätokka" esittämän riehunnan takia yhtään mihinkään.

    Äänestä

  • Eiolenäitä kirjoitti:

    Ei ainakaan siinä esikoisuudessa, missä minä olen, ole tällaisia piirteitä. Oppi pysyy kirkkaana raamatun sanan kautta. Meillä ei ole mitään johtajia, eikä varsinkaan sellaisia, jotka keräisivät rahaa. Jos haluaa rahaa matkakuluihin antaa, se on sallittua. Ei rakenneta kadotuksen pelkoon perustuvaa ilmapiiriä muille, kuin niille jotka eivät usko ja elävät omassa vanhurskaudessa. Sokeiden seuraajien määrä on siksi pieni, koska ihmiset osaavat itse lukea raamattua ja huomaavat opin oikeaksi. Ne taas jotka pitävät kirkkolakia ja evlut kirkon oppia raamatun yläpuolella pitävät Eslest oppia vääränä. Myöskin joukko kasvaa koko ajan myös ulkoa päin.

    "Ei ainakaan siinä esikoisuudessa, missä minä olen, ole tällaisia piirteitä. Oppi pysyy kirkkaana raamatun sanan kautta."

    Hengellinen ylpeys tekee sokeaksi. Ei ole ihme, että omavanhurskaus näkee itsensä moitteettomana myös opissa, vaikka separatistien opetus ei kestä tarkempaa tutkimista Raamatun valossa. Opin puhtaus Raamatun sanan kautta kuulostaa naurettavalta, valitettavasti.

    Äänestä

Kiitos teuta taas rautaisannoksesta vanhaa uskon historiaa, hienoa, että nämä tulevat jakeluun. Älä lannistu noista muutamista, taitavat kateuttaan puhua, kun usko ei riitä.

Äänestä
  • Ei teutalle ja sen kuolleelle kukaan kateeelinen voi olla murheellisia ollaan

    Äänestä

  • Niin Tietenkin minulla on vaikeuksia joskus , mutta kun istun ,kirkon penkillä
    En voi saada oikeen mitään. Naiskirkkoherralta voin kyllä sanoa. että kävin
    Tuomiokapitulin palstalla ,ja hän on hakenut Lahdesta kirkkoherran tointa .
    .
    Että eikö sekin siitä lutviudu , olemme Rukous hetkessämme Rukoilleet asiasta,
    ja nyt alkaa tuntua että tapahtuu , Siksi toiseksi kun palaan tuohon penkkiin ,
    Ei se vaadi Muutakun USKOA että ,saamme Jumalan taholta asiaa eteenpäin.
    .
    En meinaa lannistua ( kiitos sinulle ja muille ). mitä tulee nukkumisiini ,joku
    kysyi eilen mitan minä nukun menin illalla 23 aikoisiin nukkumaan ja heräsin pirteänä kuin peippomen Aamulla klo 7. keitin kahveet ,ja luin Raamattua kun
    en saa aloittaa koneella ennen 8.00, nimittäin vaimo häiriintyy, ja jos on joku
    muu asia ,otan Tietosana kirjan ja selaan ja luen sen tunnin joskus 2 h ennen
    toista pannullista kahveeta, se on vaimolle hän alkaa vääntäytymään 8.30...
    ylös. sitten muitakin mielen kiintoisia asioita on tullut esiin näin aamulla..
    .
    Enhän vaan pitkästytä teittii, sano Vuorinen kunjoku huomautti hänen hiuksistaan
    OLETKO alkanut Biitlesiksi , (hiukset oli merellä kasvaneet hän kun oli kalastaja )
    ja oli mennyt saaliin perään kun ei ollut kokokeväänä ollut kunnon syntiä. Niin
    Hän oli kiertänyt kaikkien saarnaajien tervehdys kierron. ja kääntyi huomauttajan
    puoleen ,ja sanoi Haittaisiko se teittii . Ei kuului sieltä mutta oli tapana vähän .
    Leukailla . TW. muistaakseni.

    Äänestä

Raamattu kieltää kutsumasta ketään wanhimmiksi, joten opetteleppa pitämään jatrkossa tuollaisen syntisi kurissa.

Matt. 23:4 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellakaan liikuttaa.
Matt. 23:5 Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
Matt. 23:6 ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,
Matt. 23:7 ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi.'
Matt. 23:8 Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
Matt. 23:9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
Matt. 23:10 Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
Matt. 23:11 Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.

Äänestä
  • Voi, olen kutsunut isää isäksi ja mestariksi mm.rakennusmestaria .

    Äänestä

  • kirjaimellisesti kirjoitti:

    Voi, olen kutsunut isää isäksi ja mestariksi mm.rakennusmestaria .

    Jellivaaran miesten spermasta ei ole Jumalan lapsia syntynyt eikä synny ikinä.
    ON jumalatonta pilkkaamista kutsua ihmistä Kristuksen sijasta vapahtajaksi ja isäkseen.

    Äänestä

Häpeä saastainen? Raamattu kieltää myös sanomasta wäärää todistusta lähimmäisestäsi. Hieman malttia, kiitos!

Äänestä
  • Todistus on täysin oikea ja Raamatun mukainen ja seurakukset ihmisten jumaloimisesta (isinä) ovat nyt todella karmealla tolalla. Lappiin asettuivat 1880 luvulla iisaksonilaiset herroiksi ja nyt nähdään mitä jatkossa tapahtuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sama_kaiku_on_askelten kirjoitti:

Wanhimmat tulivat Lapista ensimmäiselle lähetysmatkalle Suomeen, tosin sitä ennen oli Lapissa saarnamiehiä kulkenut Pohjoismaiden välillä.
Lähetysmatka alkoi Turusta, jonne lapinvanhimmat saapuivat höyrylaivalla Tukholmasta. Oli kevättalvi 1902. Vaateparsi oli vaatimaton, pieksut jalassa kulkivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu