Minkälaisia oppitunteja nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan koulutuksessa on? Kuinka paljon liikuntaa, vaellusta, musiikkia, teatteria, tanssia koulutuksesta löytyy? Kuinka pitkään ensimmäinen työssäoppimisjakso kestää?
Vastaukset 1
- yonuva
Oppitunnit vaihtelevat vähän aineen mukaan. Osa tunneista on ns. normaaleja oppitunteja ja osa tunneista käytetään ohjausharjoituksiin eli ohjataan omaa luokkaa tietyn aiheen mukaan joka yksin, pareittain tai ryhmänä. Osa ohjausharjoituksista voi olla lyhyempiä ja osa pidempiä ja sisällön saa päättää käytännössä kokonaan itse, kunhan sisältö vain on "kohderyhmälle" sopivaa.
Liikunnan yms. määrä riippuu läpikäytävästä pakollisen tutkinnon osasta. Osassa liikuntaa ei ole käytännössä lainkaan, vaan opetus on teoriapohjaista (esim. ohjaajuus). Sen sijaan osa Ohjauksen menetelmät -osassa keskitytään pelkästään eri menetelmiin eli liikuntaan (liikunnanohjaus), teatteriin (kulttuuriohjaus) jne. Lisäksi peruskoulupohjaisilla opiskelijoilla on erikseen lisänä liikuntaa, taidetta ja kulttuuria sekä muita ns. normaaleja kouluaineita. Kovin paljoa ei loppuen lopuksi mahdu yhteen tutkinnon osan osa-alueeseen tekemistä, mutta kuitenkin riittävästi, jotta jokainen saa edes jonkinlaiset perustaidot eri aihealueista.
Työssäoppimisten kesto vaihtelee varmaankin hieman koulukohtaisesti sekä sen peruteella käykö peruskoulupohjaista linjaa vai ns. yo-pohjaista linjaa, jossa on joku toinen tutkinto jo pohjalla. Koulussani taisi pk-pohjaisilla olla ensimmäinen harjoittelu 6 viikkoa ja yo-pohjaisilla 8 viikkoa. Aika kuulostaa melko pitkältä, mutta kivassa harjoittelupaikassa aika kuluu nopeasti :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51861
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍89815Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 60503
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24496