Saanen purkaa hieman tänne ärsyyntymistäni. Mulla loppui nyt kuukausi sitten Kelan kustantama psykoterapia, samalla loppui myös käynnit nuorten polin lääkärillä. Lähete aikuispuolelle on tehty. Lääkärin arvion mukaan siihen ehkä vastataan elokuun paikkeilla. Ehkä. Sitä ennen pitäisi jotenkin olla ja elää itekseen. Pärjätä tän samojen ongelmien kanssa, joiden vuoksi mä menin terapiaan. Tekis vaan todellakin mieli vetää ittensä narun jatkoks.
Terapia päättyi, kesälomat alkoi kaikkialla
niinväsynyttähän
11221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sama tilanne mullakin muutama vuosi sitten. Selvisin kesän yli ja keskityin opintoihin. Luulin kiireissäni että masennus on hävinnyt mutta olimpa väärässä. Tätä ei voi parantaa, pitää vaan jotenkin pärjätä sen kanssa.
joka parantaa "masennuksen", ihan oikeasti.
Huono puoli tuossa asiassa on se että parantumisen jälkeen ei saa enää kitistä, eikä naapurit maksa enää loputonta "terapiaa"...
Ja sitten ei saa enää syödä lääkkeitä joiden avulla voi tuhota koko terveyden ja tulevaisuuden....
Olet nyt sitten aloittanut markkonointikamppanjan?
Ainakaan et "terapiosi" jälkeen kuulosta kovin positiiviselta.
Enemmän sarkastiselta ja omahyväiseltä.
Jospa sitten olisi jonkinlaisena korvikkeena ja henkireikänä tämäkin palsta. Kaikkea soopaa saa täällä lukea ja eihän me keittiöpsykoligit osata auttaa. Kuitenkin on lohdullista kirjoitella kun tietää että ehkä joku lukee. Aikoinaan kirjoittelin päiväkirjaa ja sekin oloa helpotti. Sait kirjoittaa pahaa oloa itsestä pois. Joten tapaillaan täällä. Jospa tämäkin päivä jaksellaan.
Mitäköhän merkillisiä viestejä (taas) mun aloittamaan ketjuun on oikein neljäkin kappaletta saapunu, kun ne kaikki on poistettu o.o
No joka tapauksessa kiitos kaikille asiallisesti vastanneille. Mulle opiskeluun keskittyminen on vaikeaa juuri nyt, että se tuskin auttaa mun tilanteessani. Se tuo myös mieleen koulun ja epäonnistumisen kokeissa, kun masennus ja kaikki muukin on hankaloittanu asioiden oppimista. Ja silti mun työkyvyn laksua on aina vähätelty.
Mut tänne mä voisin hyvinkin kirjoittaa. En tiedä, auttaisko toi logoterapia mua aivan kauheasti, kun suurin ongelma tuntuu olevan, etten kestä omia tunteita ja mielialoja. Ne ikään kuin sattuu liikaa. On liian paha olla jne. ja se on kuin sietämätöntä kipua. Suututtaa myös se, että mun pitäis vaan elää ja olla esimerkiksi vanhempieni mieliksi ja että koko ajan oletetaan mun kestävän melkein mitä vaan, tai sitten ei haluta nähdä sitä, miltä musta oikeasti tuntuu.
Oon liian kiltti esimerkiksi mua viimeksi hoitaneelle lääkärille, koska en pysty hallitsemaan välttämättä raivoani, jos näytän sitä ulospäin eds yhtään, tai vaihtoehtoisesti kaikki menee epätodelliseksi, enkä voi keskittyä. Vaikka oikeasti tekis mieli kiljua, että ymmärtääkö se kenties mut tahallaan aivan väärin, vai onko se vaan tyhmyyttä. Väärin ymmärtämisellä tarkoitan esimerkiksi mun voinnin liian optimistista arviointia, kummallisia ja töksähteleviä kommentteja sekä piittaamattomuutta siitä, että mua ihan tosissaan ahdistaa liikaa ajatus vaikkapa sellaisten lääkkeitten syömisestä, jotka tuhoaa kognittiivisia kykyjä ja lihottaa.
Tiedän, että oon varmaan hankala potilas, kun ahdistun heti kaikesta ääneen puhumisesta ja välillä meen ihan lukkoon, kun koko maailma ikään kuin vääristyy mun silmien edessä, mutta mun mielestä jos tollaisen ammatin on valinnut, niin ihan miten tahansa ei voi käyttäytyä. Vertailun vuoksi esimerkiksi tätä äsken mainittua lääkäriä ennen mun omalääkärinä oli hyvin empaattiselta vaikuttava ja kannustava lääkäri, joka tuntu oikeesti välittävän potilaansa parhaasta.
No niin, väsyneenä kun kirjottaa, niin tekstin laatu taas kärsii. Eli siis tolla "Suututtaa myös se, että mun pitäis vaan elää ja olla esimerkiksi vanhempieni mieliksi ja että koko ajan oletetaan mun kestävän melkein mitä vaan, tai sitten ei haluta nähdä sitä, miltä musta oikeasti tuntuu." tarkotan lähinnä sitä, että mua suututtaa ajatus siitä, että jotkut muut vaatii mua pysymään elossa tai olettaa mun jaksavan pysyä.
Kyllä ihmisellä on oikeus olla vihainen, näyttää että jokin juttu tai käytös ei miellytä. Mielestäni lääkärille voi suuttua. Jos sinua kohdellaan väärin, niin on kyllä oikeus puolustautua.
Kun on mielessään täysin uupunut niin tuntuu, että järki ei toimi. Sinulla kuluu kaikki energia pidättämään patoutunutta vihaa.
empaattisuus loppuu siihen jos masentunut näyttää vähääkään vihantunteitaan, ja sitä kai masentuneella on lupa odottaa että lääkäri olisi edes myötätuntoinen keskusteluissa asiakkaan kanssa. Terapiakeskustelut ovat yhtä tyhjän kanssa. "Terapiassa" vietetty aika lähes mykän kivikasvon kanssa lisää entisestään syyllisyyttä ja häpeäntunnetta. Eiköhän tämänkin sivuston jaetut elämänkokemukset anna parempaa vertaistukea kuin lääkärin kanssa vietetty ajanrahtunen, Kotonahan saa istua vaikka yötäpäivää netissä, eikä maksa mitään!
Mun terapeuttini ei ollu mykkä, ei sinne päinkään. Koen, että se oli ensimmäinen ihminen, joka oikeasti otti ees jotenkin tosissaan mun ongelmat. Ainakin siltä se vaikutti. Välillä myös huomasin, että terapeutti näytti hieman itkuiselta, kun mä puhuin omasta pahasta olostani ja siitä, miten mun pitäis vaan tappaa itseni.
Pahasta olosta puheen ollen: Mun mieliala on taas aika käsittämätön. Ikään kuin täysin tyhjästä ja kohtauksen omaisesti alkaa ihan hirveä masennus ja muutenkin kamala olo. Oon niin vihainen, kun tuntuu, että aivan liian monet tahot on lähes täysin välinpitämättömiä mun voinnistani ja kuvittelee, että kun väen väkisin sain lukion käytyä loppuun useiden uusintakokeiden ja keskeytyneiden kurssien sekamelskassa, niin ei mulla mitään vakavaa voi sitten ollakaan. Mulle opiskelu on aina ollu helppoa, kunnes masennus teki siitä yhtä tuskaa yläasteella. Voisin lyödä vaikka vetoa, että mun oireillani joku opiskeluissaan normaalisti keskinkertaisesti pärjäävä ihminen, joka nyt ei kykenis saattamaan opintoja loppuun ainakaan määräajassa, ois jo esimerkiksi diagnosoitu vaikeasti masentuneeksi ainakin silloin, kun sillä olis pyöriny vuorokauden ympäri päässä itsemurha-ajatukset ja yli kuus tuntia nukkuminen ois ollu saavutus.
Tällä hetkellä mulla onneks menee vähän paremmin kuin sillon, kun ton esimerkin kaltainen olotila oli viimeks. Ja tiiän, ettei minkään maan diagnoosi takaa loppupeleissä riittävän tiivistä hoitoa, mutta tulee ihan olo, että kun viimeisillä voimillaan koittaa väkisin pysyä ees jotenkin kiinni elämässä, niin siitä rangaistaan jättämällä ihan oman onnensa nojaan oireittensa kanssa. Nyt kesäksi mulle ei oo järjestetty mitään ja ennen terapiaa sekä sen jälkeen käynnit nuorten polilla oli muutenkin naurettavan harvoin. Joku hassu kesä sentään kysyttiin, että tarviinko terapeutin kesäloman ajaksi jotain tukea ja se kysymys oli niin absurdi, etten osannu kuin nauraa epäuskoisena ja sopertaa jotain, että no eipä kukaan oo mitään tukikontakteja koskaan tarjonnu. Sitten lääkäri vaihtoikin jo puheenaihetta.
On rohkaisevaa huomata että keskustelussa tulee kuulluksi. kuitenkin keskusteluajat ovat rajallisia ja aivan liian lyhyitä ja harvoin saatavia. Mutta valtavan ihana on tietää ja kokea todeksi se, että on olemassa Persoona jolle kärsivä ihminen voi milloin tahansa rukoillen kertoa kaiken mikä mieltä painaa ja ahdistaa. Voi kunpa kaikki ihmiset löytäisivät elämäänsä tämän tien ja mahdollisuuden. Ymmärtäisivät ja luottaisivat että Jeesus Kristus on aina ihmisen vierellä ja kaipaa yhteyttä ihmiseen, sitä vartenhan Jeesus aikanaan tänne syntyi, otti ihmisen osan, kulki ihmisen tien, tuli tuntemaan kaiken sen mitä ihmiset kokevat tänäkin päivänä.
Jeesus Kristus tietää mitä on yksinäisyys, mitä on olla masentunut ja hyljätty, hänethän hyljättiin, hän itse koki tämän. Raamatussa Jesajan kirjassa luvussa 53 jakeessa 3 kerrotaan hänestä että hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu jota emme minäkään pitäneet.
Raamatussa erityisesti evankeliumit kertovat miksi Jeesus syntyi maailmaamme, miksi kuoli, miksi Isä Jumala herätti hänet kuolleista, missä hän on, mitä tekee tänäkin päivänä Henkensä välityksellä. Jeesus kutsuu ihmistä omakseen, pyytää ihmistä avautumaan hänelle. Sanoo Sanassaan näinkin: Minä olen tie ja totuus ja elämä: ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani, Joh evank 14:6, siis Jeesus on välimies ihmisen ja Jumalan välillä, Ensimm Timoteuskirje 2:5.
Psalmissa 50:15 on myös lupaus: Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.
Jumalalta avun saanut ihminen kunnioittaa ja kiittää auttajaansa. Jeesus lupaa Sanassaan että anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Jeremian kirjassa on myös valtavan ihana lupaus. Jeremia 29:11 Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Tämäkin Jumalan Totuuden sana kertoo meille sen , että hänellä on varattuna hyvä ja turvallinen suunnitelma jokaisen luotunsa elämään, rukoillen ja hänen sanaansa tutkien se löydetään. Siunattua Juhannusta suomalaiset.
Varmaan johtuu myös siitä ettei ole tarjoiltu kesän ajaksi terapiaa, että ne ovat lomilla ja ei tuuraajilla ole aina sitä kokemusta eikä vielä pätevyyttäkään. Ja rahakin on kysymys. Heti kesäkuukauden menee ja jospa sitten jälleen pääset jatkamaan. On ihmisessä myös itsessään parantavia voimia ja se käyty terapia tälläkin hetkellä auttaa. Kyllä ihminen on avun tarpeessa jos elämänhalu on niin nollilla että kuolema pyöriin mielessä.
Toivon sinulle kaikesta huolimatta hyvää kesää.