Olen ollut lapsesta saakka helposti ahdistuvaa sorttia. Nuorempana lopetin aina kaiken, oli kyse sitten opinnoista, työstä tai mistä tahansa. Valehtelin aina ettei tämä ole mun alaa, vaikka totuus oli ahdistus ja pelko. Unilääkkeitä aloin syömään heti 18 täytettyäni, lääkärille sanoin etten vain nuku vaikka totuus oli että ahdisti kaikki. 22-vuotiaana tuli sitten stoppi. Valtava häpeä siitä etten ollut onnistunut missään. Olen aina ollut tunnollinen ja se, että kaikki menee peruskoulun jälkeen plörinäksi lopetat kaiken et ole mitään. Mulle määrättiin tuolloin masennuslääkkeet ja aloin käydä kunnan mielenterveys hoitajan juttusilla. Lopuksi sain Kelan tukeman psykoterapian jossa kävin parisen vuotta. Aloitin uudet opinnot joita jatkoin korkeakoulutasolle, valmistuin viime vuonna. Opintojen työharjoittelut olivat aina ihan hirveitä, meinasin lopettaa koko homman monta kertaa. Mutta pakotin itseni jatkamaan, häpeä epäonnistumisesta oli jo muutenkin valtava. Harjottelut sain sitten suoritettua opamoxin voimalla ja sillä tiedolla että harjoittelu loppuu joskus. Nyt olen ollut töissä omalla alalla 4 kk. Pelko ja ahdistus ovat jokapäiväisiä, elämä on pelkkää tuskaa koko ajan, mutta pakko jatkaa ihan pakko, en voi enää lopettaa en kestäisi sitä häpeää jos tämän mokaan. Olen syönyt koko 4 kk opamoxia lähes päivittäin. Herään joka aamuyö ahdistukseen, pakko ottaa opamox. Aluksi riitti yksi, nyt otan 1,5x15mg ja töissä puolen päivän aikaan vielä yhden 15mg. Viikonloppuina yritän olla ilman mutta päivällä alkaa ahdistamaan ja tuntuu että sekoaa. Yritän sinnitellä tunteen kanssa jos saan olla vain kotona. Mutta aina tyhmänä lupaudun menemään johonkin, en voi lähteä ulos ilman opamoxia siinä olotilassa. Eli olen varmaan myös jo koukussa, mutta minkäs teet kun ahdistaa kokoajan niin paljon että tuntuu että sekoaa siihen paikkaan. Terapiassa kerrottiin että asioihin siedättyy, paskat sanon minä, ei toimi mun kohdalla. En pääse noista ajatuskierteistä ikinä eroon. En voi tehdä edes työssäni mitään suurta virhettä ja kaikki pystytään lähes aina korjaamaan mutta silti mun päänsisällä se pikkuvirhe on maailmanloppu. Lisäksi sosiaalisen ahdistuksen vuoksi en ole töissä tutustunut kehenkään. Mulla on kokoajan olo että mua pidetään tyhmänä joka ei opi mitään. Jos joku kuiskii töissä jotain se on auttomaattisesti joku mun tekemä homma mikä on tehty päin persettä. En edes tiedä miten pystyisin olemaan töissä ilman rauhoittavia en ainakaa pystyisi tekemään mitään, luultavasti en pääsisi edes työpaikalle. Kai mä saan jonku burnoutin tässä plus sen että koukutan itseni pahemmin noihin lääkkeisiin. Lopettaa en voi työtä enkä myöskään lääkkeiden käyttöä. Ennemmin lopetan sosiaalisen elämäni että voin maata täällä kotona 4 seinän sisällä koko viikonloput että voin olla viikossa pari päivää ilman opamoxia. Tässä mun avautuminen elämän paskamaisuudesta ja siitä että sun on pakko yrittää sitten vaikka terveys menisi. Varsinkin tällä luonteella kun mielummin kuolee kun ottaa sen luuserin leiman otsaan. Olen yrittänyt selittää näin myöhemmin muutamille ihmisille miksi mun elämä on ollut mitä on mutta ei kukaan tajua että ahdistus voi olla syynä siihen että lopettaa asioita. No eipä tässä muuta kuin odotellaan siitä viimeistä niittiä, herätään sitten jossain mielisairaalassa ranteet teipattuna... terapia ainakaan auta, kokeiltu on monta vuotta ihan turhaa ja siitäkin koen häpeää että menee yhteiskunnan rahoja tälläisen idiootin kuntouttamiseen työelämään
ahditus, työ, lääkeriippuvuus...kiitos yhteiskunta
elämäonnn
15439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Siis syötkö myös nykyään masennuslääkkeitä?
Tuo opamox-juttu on kuin minun elämästäni. Suoritin tentit sen avulla. Myös työssä suoriuduin juuri ja juuri sen avulla. Ensin aamulla heti herättyäni pilleri, viidentoista minuutin lepo että ehti ruveta vaikuttamaan, sitten vasta pääsin ylös. Töissä puolen päivän jälkeen alkoi ahdistus, melkein paniikki, ja hiivin ottamaan opamoxin.
Elämä oli hirveää. Tiesin olevani koukussa. Mutten enää tiennyt mistä oli kyse, oliko ahdistus alkusyy, sairaus minussa heti alkujaan vai oliko ahdistus riippuvuudesta johtuvaa....
Sitten söin jo kaksinkertaisia annoksia, lopulta kolminkertaisia. Sitten en enää laskenut vaan kumosin pillereitä kouraan ja huitaisin suuhun. Sitten elämä oli niin huonossa mallissa että oli pakko laatia itselle vieroitusohjelma.
Siis tästä on niin paljon aikaa että e-reseptejä ei ollut. Myöskään apteekkien tiedossa ei ollut kuin sen tietyn apteekin potilaalle luovuttamat lääkkeet. Nythän on toisin, kaikki potilaan saamat lääkkeet näkyy kaikissa apteekeissa. Näin olen ainakin käsittänyt.
Saatoin siis hakea eri lääkäreiltä ja eri apteekeista aina uusia bentsoja. Mutta kun mikään ei riittänyt! Myöskään vaikutus ei ollut mitään vaikka olisin syönyt kuinka paljon, uneen en myöskään päässyt. Olin jo saanut myös tenoxia opamoxin lisäksi.
Vieroituin siten, että kun alkoi ahdistaa, otin pillerin, mutten niin paljon kuin ennen. Näin pääsin jonkinlaiseen viikko-ohjelmaan annostuksen suhteen. Mursin pienen palan pilleristä, otin pienennettyjä annoksia 2 viikkoa, sitten taas isompi pala pois seuraavan 2 viikon pillereistä. Siihen meni melkein 4 kuukautta.
Itseasiassa se oli ihmeen helppoa. Pointti on hidas, vähittäinen vieroittuminen. Mutta vaikka tuosta on jo kauan aikaa, niin muistan kuinka alkuviikosta annoksen pienentämisen jälkeen tuli hikoilua, ahdistusta, outoja unia. Se ei silti ollut kestämätöntä.
Haluan painottaa ehdottomasti sitä, että on hyvinkin mahdollista että sinunkin ahdistuksesi on paljolti opamoxin syytä. Olet kierteessä. Jos yrität olla pari päivää ilman ja taas viikon otat, se ei auta sinua yhtään. Päinvastoin, annostus tulee koko ajan lisääntymään. Usko minua.
Myöskään sillä ei ole merkitystä että olet aina kärsinyt ahdistuksesta. Niin minäkin olen, jo lapsena oli vaikeaa. Mutta nyt ahdistusta ei ole ollut vuosiin. Se että on kärsinyt ahdistuksesta, ei tarkoita sitä että siihen olisi tuomittu koko loppuelämänsä ajan.
Jos et uskalla vieroittua yksin, pyydä lääkäriä laatimaan vieroitusohjelma. Äläkä pelkää sitä että kuinka pärjäät ilman opamoxia. Takuulla pärjäät. Vieroituksen aikana tulet huomaamaan että ahdistus vähenee koko ajan, myös itsetunto nousee kohisten. Tulet ottamaan elämän todella haltuusi. Töissä tulet kävelemään pystypäin.
Onnistunutta vieroitusta siis! Usko minua, se kannattaa.
Kiitos rohkaisevasta kirjoituksestasi meille kaikille, jotka ovat lääkekoukussa.
Hmm..onko diagnoosisi yleistynyt ahdistuneisuushäiriö? Lyrica voisi auttaa.sen avulla pääsisit opamoxista myös eroon.
Terv. Gad konkari
Tiedon että työ on tällä hetkellä se suurin ahdistuksen aiheuttaja, ei lääkkeet. Pyörittelen työasioita mielessä kokoajan ja olo on ahdistunut. Opamoxilla on myös varmaankin oma osuutensa mutta toistaiseksi tiedän että pääsyy on työ. Suurin onglemani on se että mietin työtä liikaa ja kehittelen katastrofeja. Olen yrittänyt 4 vuotta terapioissa opetella eroon tuosta ajatuskierteestä mutta en ole onnistunut. Yritän keskittyä johonkin mutta vähän väliä huomaan taas ajattelevani mitä virheitä olen taas viikolla mahtanut tehdä ym.
En ole saanut koskaan mitään tarkempaa diagnoosia kuin ahdistuneisuushäiriö. Itse olen päätellyt että se sisältää sosiaalista fobiaa ja paniikkihäiriötä. Lisäksi estynyt persoonallisuus kuvaa minua todella hyvin. Mun ahdistus menee yleensä sietämättömäksi jopa siihen pisteeseen että olisi paniikkikohtaus joka vaan jatkuu. Lisäksi mulla on usein epätodellinenolo ahdistuneena joka lisää sekoamisen tunnetta.
Olen myös miettinyt pitäisikö soittaa psykiatrille ja kysyä peruslääkkeeni cibralex vaihtamista koska se ei auta mulla ahdistuneisuuteen. Alussa luulin sen auttavan mutta näin 7 vuoden käytön jälkeen se on ihan turha.
Kylmä fakta on ettei ne mielialalääkkeet paranna ketään itsessään, ne antaa just sen verran voimaa että kykenet elämään joten kuten tasapainoista elämää ja unohtamaan ahdistuksen. Mutta kun lopetat syönnin ahdistus tulee takaisin muutaman vuoden sisään. Paras tapa lopettaa ahdistus on lopettaa pelko ja huolestuminen. Toistaen tuhat vuotista sanontaa. " kun puu kaatuu, katoaa sen varjot myös." Kun selätät ahdistuksen, selätät sen oireet myös. =) Keep fighting.
Jaahas..sen vaan sanon että kroonista ahdistusta ei millään tahdonvoimalla voiteta. Autonominen hermosto on saatava ensin rauhottumaan ja yöuni kuntoon. Kyllä siihen oikea lääkitys vaaditaan.
Nim.kokemusta on
Narkkarien tarinointia . Olisiko syytä ottaa itseään niskasta ryhdistäytyä , ainainen mamoilu ja oman tilan surkuttelu johtaa pillereihin . Ihmisellä on aina jotain tuntemuksia eikä niihin mitään tabuja tarvita.
Aika tarpeeton kommentti sulta. Gad on sairaus kuten mikä tahansa muu diagnoosi. Sulta taitaa puuttua empatia täysin!!
Meneppä sanomaan nuo sanat niin monen masennuksen takia itsarin tehneiden perheille saat varmaan kehuja heiltä häpeä sanojas.
Aikuinen ihminen sa tehdä itsemurhan, sanoo perhe mitä hyvänsä. Vapaus ja vastuu kulkee käsi kädessä. Vapaus päättä omista asioistaan tarkoittaa, että ihminen on vastuussa myös itsemurhastaan. Kuinkahan moni haluaisi tappaa itsensä, mutta perhe estää?
Moi
Olen itsekkin aikoinaan käyttänyt masennuslääkkeitä sekä pelkkää opamox-tabletteja sos.tilanteiden pelkoon ja siihen ahdistukseen.
Onneksi olen saanut jättää nuo pois ja pärjään paljon paremmin luontaistuoitteilla, minun kohdalla ne toimivat. E-epa ,berberiini ym.
Miksi tänne sivuille eksyin niin itsellä on kanssa nyt ahdistusta, ahdistaa kokoajan eikä juuri ole syytä.
Myös minä tunnen ahdistusta hyvin herkästi, joskus tuntuu että kaikesta, apua olen saanut siitä että hyväksyn sen tunteen, ei minun tarvitse sitä poistaa, sen kanssa voi mainiosti elää.
Miksi sinulle ei ole kerrottu, että epäonnistumiset ovat olennainen osa kasvamista ja henkistä kehittymistä? Jos et koskaan saa kokea olevasi "luuseri", surkea ja kaiken menettänyt, et ole kokenut elämässäsi mitään. Ihmiset eivät ole täydellisiä, et edes sinä. Sinun elämänasenteesi luonnollisesti tekee sinusta lopulta päihde- ja lääkeriippuvaisen "luuserin" juuri siksi, ettet pysty käsittelemään rikkinäisyyttä itsessäsi etkä ottamaan itseesi etäisyyttä. Olet omaksunut asenteet ja arvot, jotka tekevät sinusta sairaan. Siksi ainoa keinosi parantua on omaksua kestävämpi arvomaailma ja hyväksyvämpi suhde itseesi, ei turvautua pilleripurkkiin heti, kun pelkäät ihmisten huomaavan kaiken vähän liian ilmeisen sinussa, eli keskeneräisyytesi ja heikkoutesi.
Loistavia kommentteja. Sekä kritiikki myös tervetullutta. Joskus paskan lätinästäkin voi oppia jotain uutta. Itse alottanut semmosen omahoito suunnitelman, elikkä meen tilanteisiin joissa ahdistaa, lähestyn tilanteita pikkuhiljaa. Toimii erittäin hyvin. Suosittelen jokaselle =)
Ei tuossa sinun hommassa ole järkeä, jollei sinulla ole tavoitetta näiden tilanteiden jälkeisessä maalissa. Jos esimerkiksi painut leijonien luolaan vaan sen takia että haluat voittaa ahdistuksesi, eikä leijonien luolassa ole mitään tavoiteltavaa. Ymmärrätkö. Mutta jos leijonien luolan perällä on vaikka kulta-aarre joka tekee sinut upporikkaaksi, sitten asiassa on järkeä ja logiikkaa ja tavoittelun arvoa. Sulla pitää olla tavoite minkä takia voittaa ahdistuksesi. Koska ahdistus tai pelko ilmoittaa kuitenkin aina jostain. Ellei se siis ole opittua tai traumoihin perustuvaa.
No kyllä yhteiskunta on sinua yrittänyt auttaa että sitä ei kannata syyttää. Oothan saanut KELA:n tukeman terapiankin..