Hartolan kesänavaus

TämäkinOnNähty

heh-heh-heh-heh...

Enpä olisi uskonut, ellen omin silmin olisi nähnyt ja vielä muutamaan kertaan käynyt katsomasa meininkiä. Paljon oli hyvää, jos "huonoakin". Hyvää oli se, että kerrankin ihmiset pysyivät kotonaan. Liekö syy ollut etukäteen jaettu ohjelmisto, joka ei niin ihan hirveästi houkutellut minua sen enempää kuin muitakaan paikalle. Avajaispuhetta oli kuuntelemassa tasan kaksi ihmistä. Kirppismyyjiä oli kolme tai neljä - laskentatavasta riippuen. Uuttakin tavaraa oli myynnissä, mutta kauppa ei käynyt.

Ne huonot asiat... iltapäivän ajan (jaa, kello on kohta seitsemän illalla kun kirjoitan tätä) ajoivat pärinäpojat p----rallia Keskustietä pitkin ja poksauttelivat renkaita puhki ajohidasteissa ja varmaan muutama kumikin hajosi siinä sivussa, joten kaiketi ensi keväänä Hartolaan on syntymässä uusia tulevia työttömiä. Olisipa ollut poliisi paikalla sakottamassa ylinopeutta ajavia niin valtio olisi kartuttanut tyhjillään ammottavaa rahakirstuaan mukavasti. Ai niin, mutta ne sakothan maksetaan toimeentulotuesta ym. joten yhtä tyhjän kanssa.

Huuliharpisteja en käynyt kuulostelemassa, joten en ota kantaa. Muutama päivä sitten valittiin Suomen paskin bändi ja yllätys oli se, ettei Hartolasta ollut siellä edustusta. Kyllä meidän pitäisi tunkea markkinarakoon jalkamme silloin kun menestymisen eväät on valmiiksi pakatut. Mutta kun ei niin ei...

Varmaan järjestäjille mukava päivä.

Olen puhunut.

5

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qqqwrqwrwr

      mistä helvetista oikein puhut
      onko linkkiä aiheeseen esim ilmoitukseen tai kutsuun
      pojat ajelee mopoilla niin kauan kun teidä tyttö alkaa kiinnostaa enemmän, sitten poksautellaan muita kumeja

      • Tanttara85

        Tollaset moposällit pitäis tappaa kaikki laakista.Nappi ottaan vaan.Rahaa ei muka ole sossuko tosiaan bensat maksaa?


    • TämäkinOnNähty
    • rgerbg

      Jari-Pekan parkkialueella oli järjestettyä kuminpolttoa kello 17 alkaen . Käväisin apteekissa yhdentoista jälkeen ja sieltä havaitsin ärrän edessä lippusiiman sisällä tuningautoja.

    • Floppikunta

      Asiaa.Syy on yksinkertainen.Ei osata kyhätään äkkiä kokoon ohjelma joka on hanurista ihan suoraan.Tälläistä juttua pitää alkaa suunnitella talvella ja tehdä tarjouksia oikeilta alan ammattilaisilta eikä tälläistä ainaista kotikutoista moskapaskaa.Järjestäjille suuri miinus opetelkaa asianne ja tehkää hyvää jos meinaatte jotain tehdä.Ennen Hartolassa hääri kaikissa kissanristiäisissä takapiruna yksi yhdistys ja nyt kun sen johtohahmo onneksi jätti Hartolan saimme tilalle vielä pahemman.Kunnan tulee tälläiset hoitaa.Ei kukkia kukkalaatikoissa ja kuten sanottua kirppistouhu alkaa tympimään aina samat myyjät ylihinnoiteltuine romuineen.Kävin Sysmässä siellä oli kaikki taas hyvin he osaavat me emme se on totuus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4159
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2624
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2355
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      115
      1406
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      953
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe