Olen hyvin ahdistunut, vaikka sitä ei muut huomaa päällepäin.
Aloitin loppuvuodesta uudessa työapaikassa, jossa minulla oli puolenvuoden mittainen sopimus.
Heti alkuun minuun otti kontaktia eräs miestyöntekijä, joka aloitti minun kehumiseni sillä kuinka nätti minä olen. Alussa olin otettu kaikista hänen sanoistaan, mutta tein hänelle selväksi sen että minä olen vakavassa parisuhteessa. Kihlattuni oli kerran matkoilla ja minulla oli itselläni tylsä ilta. Työkaveri laittoi minulle viestiä töissä, ja ehdotti yhteistä päivällistä töiden jälkeen.
Oli kuuma kevätpäivä, ja mies pysäytti autonsa syrjään, hän alkoi väkisin riisua minua ja vaikka kuinka sanoin että lopettaa ei hän lopettanut. Vasta kun oli tulossa sisääni, niin siinä vaiheessa hän lopetti kun huusin että minulla ei ole ehkäisyä.
Heti autossa hän pahoitteli tapahtunutta, ja vei minut päivälliselle, en tiedä miksi sinne menin vielä. Annoin siinä anteeksi, tunteeni oli niin sekaisin.
Kotiin tullessa itkin ja itkin, kaduin sitä että olin yleensä mennyt miehen kyytiin, kirosin itseäni, tunsin itseni petturiksi. En ole mikään pettäjä, en ole ikinä pettänyt suhteissani ketään. Joten älkää tuomitko, että mitäs menit kyytiin, minä en todellakaan tiennyt että hän kävisi minuun kiinni.
Aloin aika pian siitä sitten näkemään painajaisia, ei ja ne olivat töihin liittyviä. Menin usein töihin väsyneenä. Raskasta oli kun olin huonosti nukkunut ja piti tehdä 3 vuorotyötä, usein pelkäsin työssä että ajan autolla ojaan tai kolaroin, sitten aloin käyttämään kofeiinitabletteja, jotka taas sai aikaan sen että en juurikaan nukkunut.
Kihlattuni saavuttua, en jostain syystä kyennyt kertomaan tätä asiaa tai tapahtunutta.
Töissä se ahdistelu sai uutta virtaa, kun olimme kahden niin mies aina välillä kouraisi minua milloin mistäkin, niin ettteivät toiset huomanneet, ammattini on miesvoittoista.
Pahin tilanne oli se jos jouduin samaan vuoroon hänen kanssaan, muutaman kerran jouduinkin. Ja muutamaan kertana olin sairaana, jos huomasin että hän olisi samassa tilassa ja vuorossa.
3-viikkoa sitten keikka päättyi siellä, ja olen hyvin itkuinen ja mielialani heittelee edelleen. Kun se loppui, ajattelin että se korjaa sen kaiken mitä olen kestänyt.
2-viikkoa sitten kihlaukseni purkaantui myös, en vaan jaksanut pyysin miettimisaikaa ja nyt tilanne on täysin tulehtunut. En tiedä ahdistaako se ikävä kokemus vai se että kihlaus purkaantui, asuimme erillemme.
Nyt olen ollut kotona 3-viikkoa ja en saa kunnolla nukutuksi, notkun netissä kuunnellen musiikkia, ja pelaankin. En saa otetta mistään. Rytmit ovat menneet myös sekaisin. Itkettää ja hävettää koko juttu....
Viikon päästä aloitan jälleen työt, se ei minua ahdista. En ole ikinä ollut masentunut, tai kärsinyt psyykkisistä häiriöistä. Olen 31-vuotias ja muuten terve.
Pitäisikö mennä lääkäriin vai psykologille?
Aloitin loppuvuodesta uudessa työapaikassa, jossa minulla oli puolenvuoden mittainen sopimus.
Heti alkuun minuun otti kontaktia eräs miestyöntekijä, joka aloitti minun kehumiseni sillä kuinka nätti minä olen. Alussa olin otettu kaikista hänen sanoistaan, mutta tein hänelle selväksi sen että minä olen vakavassa parisuhteessa. Kihlattuni oli kerran matkoilla ja minulla oli itselläni tylsä ilta. Työkaveri laittoi minulle viestiä töissä, ja ehdotti yhteistä päivällistä töiden jälkeen.
Oli kuuma kevätpäivä, ja mies pysäytti autonsa syrjään, hän alkoi väkisin riisua minua ja vaikka kuinka sanoin että lopettaa ei hän lopettanut. Vasta kun oli tulossa sisääni, niin siinä vaiheessa hän lopetti kun huusin että minulla ei ole ehkäisyä.
Heti autossa hän pahoitteli tapahtunutta, ja vei minut päivälliselle, en tiedä miksi sinne menin vielä. Annoin siinä anteeksi, tunteeni oli niin sekaisin.
Kotiin tullessa itkin ja itkin, kaduin sitä että olin yleensä mennyt miehen kyytiin, kirosin itseäni, tunsin itseni petturiksi. En ole mikään pettäjä, en ole ikinä pettänyt suhteissani ketään. Joten älkää tuomitko, että mitäs menit kyytiin, minä en todellakaan tiennyt että hän kävisi minuun kiinni.
Aloin aika pian siitä sitten näkemään painajaisia, ei ja ne olivat töihin liittyviä. Menin usein töihin väsyneenä. Raskasta oli kun olin huonosti nukkunut ja piti tehdä 3 vuorotyötä, usein pelkäsin työssä että ajan autolla ojaan tai kolaroin, sitten aloin käyttämään kofeiinitabletteja, jotka taas sai aikaan sen että en juurikaan nukkunut.
Kihlattuni saavuttua, en jostain syystä kyennyt kertomaan tätä asiaa tai tapahtunutta.
Töissä se ahdistelu sai uutta virtaa, kun olimme kahden niin mies aina välillä kouraisi minua milloin mistäkin, niin ettteivät toiset huomanneet, ammattini on miesvoittoista.
Pahin tilanne oli se jos jouduin samaan vuoroon hänen kanssaan, muutaman kerran jouduinkin. Ja muutamaan kertana olin sairaana, jos huomasin että hän olisi samassa tilassa ja vuorossa.
3-viikkoa sitten keikka päättyi siellä, ja olen hyvin itkuinen ja mielialani heittelee edelleen. Kun se loppui, ajattelin että se korjaa sen kaiken mitä olen kestänyt.
2-viikkoa sitten kihlaukseni purkaantui myös, en vaan jaksanut pyysin miettimisaikaa ja nyt tilanne on täysin tulehtunut. En tiedä ahdistaako se ikävä kokemus vai se että kihlaus purkaantui, asuimme erillemme.
Nyt olen ollut kotona 3-viikkoa ja en saa kunnolla nukutuksi, notkun netissä kuunnellen musiikkia, ja pelaankin. En saa otetta mistään. Rytmit ovat menneet myös sekaisin. Itkettää ja hävettää koko juttu....
Viikon päästä aloitan jälleen työt, se ei minua ahdista. En ole ikinä ollut masentunut, tai kärsinyt psyykkisistä häiriöistä. Olen 31-vuotias ja muuten terve.
Pitäisikö mennä lääkäriin vai psykologille?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinuna menisin lääkärille tai psykologille. Ei siitä mitään haittaakaan ole ja jo yksi keskustelu ammattilaisen kanssa voi tuoda paljon hyvää. Parempihan asia on hoitaa hyvin nyt kuin odottaa pahempaa.
Olet kuitenkin kunnolla kärsinyt ahdistuksesta ja se on vaikuttanut elämääsi monilla alueilla. Ahdistuksen pahin piirre onkin ehkä siinä, että alussa voi näyttää siltä että kyllä tästä selvitään, mutta lopputulos on se että negatiivisuuden kierre kurottaa juurikin yöuneen, ihmissuhteisiin ja kaikkeen. Parempi on nyt katkaista tämä kaikki, ettei sun tilas enää pahene ja ennen kaikkea, että voit alottaa työt taas täysin voimin.
Yhtään sinua syyttämättä huomaan jälleen että kynnys avun pyytämiseen on korkea. Kaikki fyysiset sairaudet ja loukkaantumiset tietysti hoidetaan, kotiin jäädään toipilaaksi, lääkärillä käydään, lääkkeitä hankitaan ja muuta vastaavaa. Mutta sitten kun on kyse ahdistuksesta, pitkittyneestä stressistä ja muusta niin ei ehkä yhtä hyvin huomata että ei olla kunnossa ja tarvitaan apua. Hyvinvointia ei aina edistä, että uskotaan asian paranevan itsestään, yritetään vain kestää vahvana vastoinkäymiset. Tämä on tietenkin äärimmäisen vaikeaa, mutta senpä takia mitä aikaisemmin ongelmiin puuttuu, sen parempi.
Jokainen ottaa päänsärkyyn kipulääkettä, kun menee nukkumaan. Ristiriitaisesti moni menee huoliensa kanssa sänkyyn tekemättä mitään.
Toivon sulle hyviä päiviä ja kyllä asiat järjestyvät, kun pääset ammattilaisen kanssa jutustelemaan. :)
Ja itse menisin siis molemmille. Psykologin avulla voidaan hoitaa muutakin kuin oireita ja saada arki kuntoon, lääkäri sen sijaan on hyvä apu juuri nyt.
Nyt kun sulla on vielä viikko aikaa niin voit yhdessä lääkärin ja psykologin kanssa pistää yöunes ja rytmis kuntoon. Mietin vaan, että ootko kertonu ex-kihlatulles nyt tästä? Hän kuitenkin tuntee sut ja varmasti tukee sua. Tai onko sulla joku muu henkilö jolle voit uskoutua?