Mistäköhän johtuu, et eilen tuli yhtäkkiä haikea mieli ja aloin miettiä, kuin yksinäinen oon. Kavereita ja vanhempia on ympärillä, mutta ei silti vaan tunnu hyvältä. Lisäksi ihmettelen, miksi kirjoitan tänne palstalle, vaikka viikko sitten olisin tehnyt mitä vaan, ettei olisi tarvinnut tulla Rakkaus-palstalle. Lisäksi itseluottamukseni on täysin pohjalukemissa, enkä kehtaa ujoudeltani tutustua uusiin ihmisiin. Voiko henkinen kasvu tapahtua näin äkkiä? Miten teillä on ollu?
Oon yksinäinen :(
Nimetön
7684
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
älä ala tuohon "voi minua raukkaa" itsesääli touhuun. siitä ei ole kuin haittaa. kuuluu vissiin teini-iän tiettyyn vaiheeseen tuo, mutta kannattaa yrittää pitää itseluottamus kunnossa vaikka kuinka kuvittelis olevansa yksinäinen (tuommoinen itsesääli voi johtaa syväänkin masennukseen, tai joskus jopa itsemurhaan, joka ei tod. ole mukavaa)...
olen itsekkin samassa yksinäisyyden tunne tilassa ja voin (kokemuksesta) sanoa, että edellinen kirjoittaja on oikeassa itsesääli asian suhteen, se on huonointa mitä voi tehdä. Itse olen siihen välillä (joutunut/ajautunut) mutta aina välillä tajuan kuinka pahasta se on ollut. Eli kannattaa jo varhaisessa vaiheessa yrittää päästä tuosta asiasta eroon. Muuten tuolle nuoret/aikuistuminen käydään otsikolla "nuoren yksinäisyys" hyvin mielenkiintoista ja haastavaa keskustelua juuri kyseisestä asiasta.
En enää ala tohon itsesäälihommaan. Joskus ennemminkin aloin ja siitä on vain haittaa. Myönnän sen itsekin.
Et ole ainoa, joka tuosta kärsii. Et todellakaan :)
Itsellänikin on kaksi todellista ystävää jotka tukevat, hyvät ja upeat vanhemmat, sekä todella hieno poikaystävä. Kaikki tukevat minua, ja koska minulla asiat ovat kuitenkin näin hyvin, ei minkään järjen mukaan itsetuntoni pitäisi olla näin alhainen, mitä se todellisuudessa on. Minulle tulee useasti yksinäinen ja mitätön olo, sellainen, etten riitä. Tällöin tulee itkeskeltyä ja pohdittua kaikenlaista, suomeksi sanottuna kieriskeltyä itsesäälissä. Ei se itsesääli kuitenkaan asioita auta, pahentaa vain. Ei itselleen kannata uskotella olevansa pieni ja mitätön, koska jokaisessa ihmisessä on kuitenkin jotain hyvää ja erityistä, jota kenessäkään toisessa ei ole. Kyllä sen aina tajuaa jälkeenpäin, mutta voi kun sen tajuaisi myös siinä vaiheessa, kun se yksinäinen ja olematon olo tulee.
Itse olen saanut pikkuhiljaa lisää itseluottamusta ystävien ja poikaystävän kautta. Olen puhunut heille yksinäisyydestäni ja mitättömästä olostani täysin avoimesti ja luottamuksellisesti, ja he ovat pyrkineet auttamaan ja tukemaan minua. On todella hienoa, kun maailmassa on vielä sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti tahtovat auttaa muita, jolla tarkoitan kahta ystävääni sekä poikaystävääni. Mikäli voit todella luottaa ystäviisi/kavereihisi, voisi auttaa, jos puhut heille. Ainakin minua se on auttanut :)
Minullekin tuo ujous on aina ollut ongelma, enkä ole oikein päässyt siitä vieläkään eroon. Netissä kyllä tutustuu helpostikin uusiin ihmisiin, kun ei tarvitse välittää mistään muusta kuin siitä, mitä kirjoittaa. Todellisessa elämässä mukana on koko ihminen eivätkä vain kirjoitukset, ja tämä tekee asiasta ainakin minulle hankalampaa. Onhan sitä ujoutta vielä hankalampi voittaa huonolla itsetunnolla. Mutta ehkä sekin siitä karisee ajan kanssa pois, en minäkään ole enää niin ujo kuin penskana :)
Ja tuohon kysymukseen "Voiko henkinen kasvu tapahtua näin äkkiä?" - Miksi ei voisi. Tosin, melkoisen hankala sitä minun on sanoa, mutta puhtaalla järjellä ajateltuna eihän sitä mitkään normit määrää :)
Kaverit ovat poikia, niinkuin minäkin. ei poikaporukassa tuu paljoa kerrottua tuommoisia juttuja. Silloin puhutaan vain tietokoneista ja muista poikien jutuista. Koulussa esitetään iloista ja kotona taas ollaan surullinen. Tai no eihän tota voi kai surullisuudeksi sanoa. No netissähän voi olla oma itsensä. :)
Vanhempien kanssa ei taas tule mieleenkään puhua näistä jutuista. Ne kun alkavat hössöttää liikaa. Siis ihan hyvässä mielessä.
Kysyn vaan, että minkä kautta minä saisin itseluottamusta?
Ei oo ikinä kiinnostanu noi leikkitppelut, joita kaverini harrastavat. Oon sentään jo ysillä. Haluaisin kerrankin jotain kypsempää seuraa. En kuitenkaan tarkoita aikuisia.
Oon aika herkkä tietyissa jutuissa. Ja se on todella outoa, kun katselee muita meidän luokan poikia. Ne vaan kovistelee kaiken aikaa.
Vaikea tosiaan sanoa, mistä sitä itseluottamusta saisi. Minä antaisin tässä vaiheessa neuvon, että pohdi, mitä kaikkea hyvää sinussa on, ja kirjoita ne vaikka paperille. Ja olet siis ihan rehellinen itsellesi :) Jakun oikein masentaa, luet jälleen siitä paperista kaiken positiivisen ja ajattelet positiivisesti. Se on jo alku. Ei sitä itseluottamusta oikein saa kuin onnistumisilla ja kehuilla, mutta kun kerrankin kehutaan, se pitää tallettaa syvälle mielen sopukoihin, että sen muistaa pahempinakin hetkinä :)
Minäkin olen todella yksinäinen, eikä minulla ole edes paljon kavereita. Yhden kanssa on tullut juteltua silloin tällöin, mutta ei siitä mitään "ystävyyttä" ole tullut. Suurimman osan tunneista istun kuitenkin ihan yksin, toiset pojat ovat eri puolella luokkaa ja minä vain istun tyttöjen saartamina ikkunarivin ensimmäisenä!