Miehikkälän kolari

Muutama vuosi sitten oli Laajanpohjantie osittain suljettu ralliharjoitustesn takia, kuskina kotkalainen AA. Eipä tiedetty ja tultiin sivutieltä Lp-tielle. Päässä oli sulkumies ja kysyi miten päästiin "suljetulle alueelle". Ihan viralliselta tieltä, missä ei ollut minkäänlaista narua tai muutakaan merkkiä puhumattakaan sulkumiehestä. Sanoin että järjestäjät ei nyt ole tilanteen tasalla ja lupaehtojen mukaisesti. Sulkumies alkoi vttuilemaan kun sanoin, että joku kolari vielä tulee, ja jollekin käy huonosti. No, miten nyt sitten kävi? Kuusi loukkaantui, yksi menehtyi. Osanotto uhreille ja omaisille, ja nää rallipösilöt ikusesti pois noista hommista.
162481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

mikä on rallipösilö?

Äänestä
  • Rallipösilö= minä ajan välittämättä muista kun minä olen rattimies. Muut on väärässä. Aina.

    Äänestä

  • Rallipösilö=Rallitonokki!!!!

    Äänestä

Ralliharjoituksen järjestäjät tuomiolle kuolemantuottamuksesta ja liikenteen vaarantamisesta. Mitä törkeintä huolimattomuutta. Toivottavasti syyttäjä on ajan tasalla, eikä lipsu niin kuin on tapana jaettaessa tuomioita raiskauksista.
Ei enään lupaa ralliharjoituksille ja korvauksien maksumiehet esiin.

Äänestä
  • ei pidä tuomita jos ei tiedä mitä oikeesti on tapahtunut.

    Äänestä

Saattaa olla harjoitusten järjestäjillä ehjä edessä, kuusi loukkaantunut ja yksi kuollut. Oliko reitti merkitty, oliko riittävästi sulkumiehiä? Eipä tainnut olla. Seuraavassa ajankohtaista lain tulkintaa, nyt ei auta, vaikka kaikki olivatkin "meijän miehii";

Liikennevakuutuslain 2 §:n tarkoittama eristetty alue on liikennevahinkolautakunnan ratkaisukäytännön mukaan kyseessä silloin, kun "kilpailurata on koko matkalta eristetty siten, ettei alueelle voi päästä liikennettä, joksi katsotaan myös kevyt liikenne eli jalankulkijat ja pyöräilijät". Siis kaikkien ulkopuolisten, myös jalankulkijoiden, katsojien ja muiden kulkijoiden pääsy radalle on pitänyt estää asianmukaisin rakenteellisin ratkaisuin ja turvajärjestelyin.

Että taisi loppua nyt päristely pysyvästi.

Äänestä

Ihan hyvin voinut joku sivullinen poistaa nauhan, miksi ihmeessä ottaisivat riskiä että joku tulee vastaan, sen enempää rallikuskit kuin järjestäjätkään. Jos tässä kyse tahallisuudesta niin sitten tuomiolle vaan.

Äänestä
  • voi hyvää päivää... aika selvää näyttöä kuinka vaarallista tuo voi olla sivullisille, niin melkoista riskinottoa jos sivuteitä suljetaan pelkällä nauhalla ilman että paikalla on valvojaa. Kyllä tuossa homman järjestäjä on vastuussa tapahtuneesta.

    Äänestä

Ihmishenki on menetetty. Silloin ei pidä päästä ehdollisella. Luvanhakuja vastatkoon raskaimman mukaan.

Äänestä

Se on hyvä että täällä keskustelupalstalla tiedetään tapahtuman todellinen kulku. Mihin poliisia enää tarvitaan.

Äänestä
  • Poliisia tarvitaan verotulojen täydentämiseksi sakkojen muodossa. Siinä sinulle vastaus. Poliisia ei tiedon takia tarvita.

    Äänestä

Jos siel oli joku puolisokea liikenteessä? Vahvat pullonpohjalasit naamalla ja toinen silmä lasia, niin ei kai se nyt jotain nauhoja nähnyt. Sille olis pitäny olla kunnon aidat, niin olis nähnyt eikä olisi sattumalta eksynyt suljetulle alueelle.

Äänestä

Eikö teillä ole mitään muuta tekemistä kuin kirjoittaa asiattomia kommentteja tänne, kunnioittakaa nyt edes hiukan kolarissa osallisina olleita. Sattui kaikista pahin mitä elämässä voi sattua heille jotka vielä (toivottavasti) jatkavat matkaa eteenpäin tässä todellisuudessa.

Äänestä
  • Älä vaahtoa, tosiasiat tunnustettava, pahasti on käynyt ja vastuun kantaa ne jotka asiaan on osallisena.
    Eri asia onko edes tarpeellista riskeerata elämäänsä ja myös toisten moisella vatastelulla.

    Äänestä

  • Huoh..kuten aina ennenkin niin parhaat onnettomuuksien asiantuntijat löytyvät aina ulkopuolisista.Eivät siis onnetomuustutkijoiden ja poliisin puolelta joilla on tällaisissa tapauksissa aina johtovastuu.

    Äänestä

  • Kyl se Sepe ja Tane Salenkulmalla tietää

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Joko_uskotte kirjoitti:

Muutama vuosi sitten oli Laajanpohjantie osittain suljettu ralliharjoitustesn takia, kuskina kotkalainen AA. Eipä tiedetty ja tultiin sivutieltä Lp-tielle. Päässä oli sulkumies ja kysyi miten päästiin "suljetulle alueelle". Ihan viralliselta tieltä, missä ei ollut minkäänlaista narua tai muutakaan merkkiä puhumattakaan sulkumiehestä. Sanoin että järjestäjät ei nyt ole tilanteen tasalla ja lupaehtojen mukaisesti. Sulkumies alkoi vttuilemaan kun sanoin, että joku kolari vielä tulee, ja jollekin käy huonosti. No, miten nyt sitten kävi? Kuusi loukkaantui, yksi menehtyi. Osanotto uhreille ja omaisille, ja nää rallipösilöt ikusesti pois noista hommista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu