Henkilökohtaiset lääkkeet laissa

Mitä sanoo Suomen laki kansalaisen omista lääkkeistä, saako niitä kantaa kaupungilla mukanaan? Itse pidän migreenilääkkeet ja hengitystiet avaavan allergialääkkeen mukanani ja lisäksi aspirinia yhden levyn. Vaatiiko laki reseptit mukaan vai riittääkö se, että sanoo poliisille, että lääkkeet on tarkoitettu migreenin hoitoon ja allergiaan?
353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Läheskään kaikista asioista ei ole säädetty laissa, esim. hengittämistä ei ole säädetty laissa pakolliseksi eikä sitä ole ainkaan vielä lailla kielletty, silti kaikki hengittävät. Jos tuo hengittäminen kiellettäisi sakon uhalla niin poliisi voisi sakottaa kaikkia hengittämisestä, melkoinen sakkobisnes se olisi. Lättyn kaikille jotka hengittää ja varsinkin niille jotka ei hengitä.

Äänestä

Kyllä saa kantaa, ja harvemmin nykyään sähköisten reseptien aikana edes onkaan mitään erillistä paperireseptiä, vaan ne tiedot näkyvät niistä pakkauksen toimitustarroista, jotka apteekki kiinnittää aina pakkaukseen luovuttaessaan reseptilääkkeitä. Aspiriinihan muutenkin ihan käsikauppatuote.

Jotenkin tuntuu, että tässä aivan kuin kalasteltaisiin tiettyä vastausta, eli jotain on varmaan jäänyt kysymyksen motiiviin liittyen kertomatta?

Äänestä

omia reseptilääkkeitä saa kantaa rajoituksetta ja toisenkin reseptilääkkeitä saa kantaa jos esim asioi apteekissa toisen puolesta.

reseptiä tai alkuperäisiä pakkauksia ei tarvitse kantaa mukana.

mutta jos poliisi epäilee etteivät reseptilääkkeet kuulu henkilölle tai että hän välittää niitä muille niin poliisi tietenkin tutkii asian. jälkimmäisessä ei reseptit auta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lakilääkkeistä kirjoitti:

Mitä sanoo Suomen laki kansalaisen omista lääkkeistä, saako niitä kantaa kaupungilla mukanaan? Itse pidän migreenilääkkeet ja hengitystiet avaavan allergialääkkeen mukanani ja lisäksi aspirinia yhden levyn. Vaatiiko laki reseptit mukaan vai riittääkö se, että sanoo poliisille, että lääkkeet on tarkoitettu migreenin hoitoon ja allergiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu