Autolla kiertämään saamenmaata?

Valkia

Olisikos kellään naisihmisellä kiinnostusta lähteä heinäkuussa kiertämään henkilöautolla ylälappia ristiin rastiin tai miten vaan ilman sen kummempaa määränpäätä, muuten ku että ylöspäin ois suunta? Reissussa voisi viipyä about viikon verran ja bensakustannukset laitettas puoliksi.
Itellä tarkoitus lähteä täältä Rovaniemen suunnalta ja aloin aatteleen, että millaista se mahtaisi olla jonkun tuntemattoman kanssa.. Voisi kokeilla, jos jollakulla muullakin olisi mielenkiintoa sellaiseen.
Majoitus teltoissa tai taivasalla, ite varmaankin sekä että. Tarkoitus ajella sinne tänne ja pysähtyä sinne, minne syän ja mieli halajaa.


Ulkoisella olemuksellasi ei ole mitään merkitystä, sisäinen ratkaisee kaiken!
Toiveena olisi, että sinun olisi vaikeampi puhua sinkkuelämästä ja salkkareista, kuin oikeista asioista.
Toivon, että alkoholi ei ole sinulle päivittäinen rutiini, eikä välttämättä jokaviikkoinenkaan ja jos jonkinlaisen moraalirelativismistä riippumattoman vakaumuksen omaat, tai edes jonkinlaisen vakaumuksen, niin oletan keskusteluiden pysyvän mielenkiintoisella tasolla. Mutta ei se vakaumuskaan pakollinen ole, jos löytyy kuites jotain yhteistä.
Eli siis, jos olet taipuvainen pohtimaan etiikkaa, filosofiaa, ehkä myös psykologiaa ja maailmaa ja saatat joskus sortua murehtimaan maailman menoa, niin silloin on ainaki jotain yhteistä. Eli tiivistettynä, jos elämän pohtiminen kiinnostaa realistisen näkemyksen kiilto silmissä, niin se on jo paljon se. ;)
Olisi mukava, jos sinulla olisi ajokortti, niin saisit myös ajaa osan matkasta, tai vaikka suurimman osan, jos tykkäät.
Ikähaarukkaa mulla ei oo mielessä, mutta kunhan kuites täysi-ikäinen oot, vaan ei haittaisi jos olisit jo jonniverran elämää ollu havainnoimassa.

Ite oon reilu kolmekymppinen miespuolinen henkilö, en oo komea ja mahaakin on. Melko hiljanen ja rauhallinen tyyppi oon, ainaki kunnes löytyy yhteinen mielenkiinnon kohde, mitä pohtia. Vähän outo oon monien mielestä, ainaki pintaliitäjien mielestä, mutta syämmellä pyrin asiat hoitamaan.
En viihdy baareissa enkä väkijoukoissa, mutta pärjään kyllä myös väkijoukoissa.
Viihdyn syvällisissä keskusteluissa, luonnossa jne. missä ei vaivaa järjestetyn juhlan tunnelma, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Jonkin verran harrastan metallinetsintää, joten jossain kohassa matkaa saatan olla halukas vähän haravoimaan metallinetsimellä joitain paikkoja tai sitten en,, saa nähä.

Niin ja semmosta, että minun koiravanhus mahollisesti lähtee mukaan reissuun, joten kovasti allergiselle tämä reissu ei sovi. Koiran karvoja autossa vähän kuitenkin, vaikkei tuo lähtiskään mukaan.

Jos kiinnostus heräsi, niin laita viestiä ja kerro jotain itestäsi ja toiveistasi reissun suhteen, niin katotaan miten käy: [email protected]

0

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

        Vaikka oot jo noin vanha!?
        Ikävä
        113
        1403
      2. MiltäKaivattusi

        Näyttää? !
        Ikävä
        45
        921
      3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

        Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
        Ikävä
        50
        746
      4. Perhoseni (miehelle)

        Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
        Ikävä
        133
        704
      5. Mitä meidän välillämme

        On käynyt näiden vuosien aikana?
        Ikävä
        70
        676
      6. Uskaltaisitko

        Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
        Ikävä
        67
        626
      7. Olen tavattavissa

        tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
        Ikävä
        53
        607
      8. Halaus juuri sinulle

        Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
        Ikävä
        55
        565
      9. Onko Sofia jälleen jätetty?

        Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        114
        525
      10. Mies, näetkö minut myös

        Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
        Ikävä
        20
        500
      11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

        EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
        Kajaani
        101
        485
      12. Voiko se ikinä toimia

        Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
        Ikävä
        32
        478
      13. Meneekö unohtamis

        Projektisi hyvin??
        Ikävä
        34
        477
      14. Voin tulla

        Sisustamaan sulle 🤭
        Ikävä
        55
        468
      15. Kuka se on

        Kuhmon komein aikamies?
        Kuhmo
        5
        468
      16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

        Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
        Ikävä
        118
        466
      17. Mitä jos...

        Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
        Sinkut
        142
        453
      18. Uskallatko paljastaa

        Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
        Ikävä
        49
        447
      19. Et sinä mitään

        Oikeasti halua
        Ikävä
        52
        413
      20. Miksi jätit vastaamatta mies

        Silloin kauan sitten 😔
        Ikävä
        42
        410
      Aihe