Mitä ihmeen vanhoillisia on täällä?

minen tuosta (ja sitten jatka,,,):
---
Luther selittää Avaimista-teoksessaan, että nimenomaan päästöavain on evankeliumin ydintä. (Lainaukset ovat teoksesta Lutherin valitut teokset III, WSOY 1959.)

"Päästöavain suorittaa evankeliumin työtä, houkuttelee ottamaan vastaan armoa ja laupeutta, lohduttaa ja lupaa elämää autuutta syntien anteeksiantamisen vuoksi. Sanalla sanoen, ne ovat excutores, sen evankeliumin toimeen- ja täytäntöönpanijoita, joka juuri saarnaa näitä kahta kohtaa, katumusta ja syntien anteeksiantamusta (Luuk. 24,47)."
(s. 449.)

Tässä yhteydessä voi olla hyödyllistä katsoa raamatunkohtaa, mihin Luther viittaa.

Luuk. 24:
"46 Hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, [Ap. t. 17:3]
47 ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. [Ap. t. 2:38, 3:19, 10:43, 13:38,39, 22:16]"

Luther toteaa, että uskomalla päästöavaimen lupaukseen syntien anteeksiantamuksesta ihminen pääsee takaisin kasteen liittoon ja tulee uudestisyntyneeksi. Uudestisyntyminen tapahtuu siis parannuksessa.

"Avaimet vaativat uskoa meidän sydämissämme, ja ilman uskoa et voi käyttää niitä hyödyksi. Mutta jos uskot niiden päätökseen, niin ne saattavat sinut jälleen takaisin kasteesi viattomuuteen, sinä tulet uudestisyntyneeksi ja todelliseksi, uudeksi pyhimykseksi; sillä Jumalan sana on pyhä, avaimet ovat pyhät. Ne myös pyhittävät kaikki, jotka uskovat niihin."
(s. 451.)

Avaimista-teoksessaan Luther tuo esiin yleiseen pappeuteen eli Hengen saarnavirkaan kuuluvan avainten vallan antaa syntejä anteeksi. Hän toteaa:

"Kristus ei antanut avaimia pakanoille eikä kastamattomille, vaan opetuslapsilleen ja kastetuille."
(s. 450.)

Hän myös toteaa, että avaimet (päästö- ja sideavaimet) eivät erehdy, vaikka ihminen ei niitä uskoisikaan.

"Sen, jonka avaimet sitovat tai päästävät, on uskottava tähän sitomiseen ja päästämiseen niin varmasti, että hän mieluummin olisi valmis kymmenen kertaa kuolemaan kuin epäilemään sitä. Se on Jumalan sana ja tuomio, jolle ei voi tapahtua mitään suurempaa häväistystä kuin se, ettei sitä uskota."
(s. 445.)

Ylipäätään Luther käy Avaimista-teoksessa läpi erilaisia avainten väärinkäytöksiä, mutta erityisesti hän toteaa hurmahenkien ja paavilaisten harhasta, että olisi jotain muitakin avaimia kuin ne, mitä uskovaiset käyttävät maan päällä:

"Jumalan sanaa ei pidetä Jumalan sanana, vaan koska ihmiset sitä puhuvat, niin sitä luullaan pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan, että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana, kaukana siitä sanasta, joka on maan päällä, ja niin töllistellään ylös taivasta kohti ja sepitetään vielä muita avaimia. Ja kuitenkin Kristus sanoo tästä asiasta aivan selvästi, että hän tahtoo antaa avaimet Pietarille, Matt. 16:19. Hän ei sano, että hänellä on kahdet eri avaimet: vaan juuri ne samat avaimet, jotka ovat hänellä itsellä eikä kellään muulla, juuri ne hän antaa Pietarille, ikään kuin hän sanoisi: Mitä sinä töllistelet kohti taivasta ja sieltä etsit avaimiani? Etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille?"
(s. 442.)

Vähän myöhemmin Luther jatkaa tällä usein vl-seuroissa siteeratulla kohdalla:

"Älä anna tässä asiassa johtaa itseäsi harhaan tuolla farisealaisella lörpötyksellä, jolla muutamat pettävät itseään, että ihminen nimittäin muka voisi antaa anteeksi syntejä, vaikkei hän kuitenkaan voi antaa armoa enempää kuin Pyhää Henkeäkään. Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantoa sanasta, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai, niin kuin he sanovat, sisällistä anteeksiantoa."

Seuraava lainaus on minulla hivenen hämärän peitossa oudon lauserakenteensa vuoksi. Tarkoittaako Luther sanoa, että Hengen on välttämätöntä olla läsnä (kuten hän tuo esiin esim. Isossa katekismuksessa), vai että hurmahenget ja sofistit sanovat niin?

"Jos taas sanot, niin kuin hurmahenget ja sofistitkin tekevät: Kuulevathan monet avainten sitomisen ja päästämisen, mutta eivät siitä kuitenkaan välitä ja pysyvät sitomattomina ja päästämättöminä, sen vuoksi täytyy siinä olla jotakin muuta kuin Jumalan sana ja avaimet: Hengen, Hengen, Hengen täytyy se tehdä. Mutta luuletko, ettei se ole sidottu, joka ei usko sideavainta? Hän tulee kyllä aikanaan kokemaan, ettei sideavain hänen epäuskonsa vuoksi ole ollut turha eikä ole erehtynyt. Samoin sekin, joka ei usko, että hän on päästetty ja hänen syntinsä on annettu anteeksi, epäilemättä saa kerran tietää, kuinka ehdottoman varmasti hänen syntinsä olivat anteeksiannetut, vaikka hän ei tahtonut uskoa."

Eli tuossa kohdassa on nähdäkseni eroa, onko se tarkoitettu luettavaksi näin (huomaa puolilainausmerkit, jotka ilmaistaan hurmahenkien&sofistien sanomiset):

Aloitapa_luke- kirjoitti:

minen tuosta (ja sitten jatka,,,):
---
Luther selittää Avaimista-teoksessaan, että nimenomaan päästöavain on evankeliumin ydintä. (Lainaukset ovat teoksesta Lutherin valitut teokset III, WSOY 1959.)

"Päästöavain suorittaa evankeliumin työtä, houkuttelee ottamaan vastaan armoa ja laupeutta, lohduttaa ja lupaa elämää autuutta syntien anteeksiantamisen vuoksi. Sanalla sanoen, ne ovat excutores, sen evankeliumin toimeen- ja täytäntöönpanijoita, joka juuri saarnaa näitä kahta kohtaa, katumusta ja syntien anteeksiantamusta (Luuk. 24,47)."
(s. 449.)

Tässä yhteydessä voi olla hyödyllistä katsoa raamatunkohtaa, mihin Luther viittaa.

Luuk. 24:
"46 Hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, [Ap. t. 17:3]
47 ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. [Ap. t. 2:38, 3:19, 10:43, 13:38,39, 22:16]"

Luther toteaa, että uskomalla päästöavaimen lupaukseen syntien anteeksiantamuksesta ihminen pääsee takaisin kasteen liittoon ja tulee uudestisyntyneeksi. Uudestisyntyminen tapahtuu siis parannuksessa.

"Avaimet vaativat uskoa meidän sydämissämme, ja ilman uskoa et voi käyttää niitä hyödyksi. Mutta jos uskot niiden päätökseen, niin ne saattavat sinut jälleen takaisin kasteesi viattomuuteen, sinä tulet uudestisyntyneeksi ja todelliseksi, uudeksi pyhimykseksi; sillä Jumalan sana on pyhä, avaimet ovat pyhät. Ne myös pyhittävät kaikki, jotka uskovat niihin."
(s. 451.)

Avaimista-teoksessaan Luther tuo esiin yleiseen pappeuteen eli Hengen saarnavirkaan kuuluvan avainten vallan antaa syntejä anteeksi. Hän toteaa:

"Kristus ei antanut avaimia pakanoille eikä kastamattomille, vaan opetuslapsilleen ja kastetuille."
(s. 450.)

Hän myös toteaa, että avaimet (päästö- ja sideavaimet) eivät erehdy, vaikka ihminen ei niitä uskoisikaan.

"Sen, jonka avaimet sitovat tai päästävät, on uskottava tähän sitomiseen ja päästämiseen niin varmasti, että hän mieluummin olisi valmis kymmenen kertaa kuolemaan kuin epäilemään sitä. Se on Jumalan sana ja tuomio, jolle ei voi tapahtua mitään suurempaa häväistystä kuin se, ettei sitä uskota."
(s. 445.)

Ylipäätään Luther käy Avaimista-teoksessa läpi erilaisia avainten väärinkäytöksiä, mutta erityisesti hän toteaa hurmahenkien ja paavilaisten harhasta, että olisi jotain muitakin avaimia kuin ne, mitä uskovaiset käyttävät maan päällä:

"Jumalan sanaa ei pidetä Jumalan sanana, vaan koska ihmiset sitä puhuvat, niin sitä luullaan pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan, että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana, kaukana siitä sanasta, joka on maan päällä, ja niin töllistellään ylös taivasta kohti ja sepitetään vielä muita avaimia. Ja kuitenkin Kristus sanoo tästä asiasta aivan selvästi, että hän tahtoo antaa avaimet Pietarille, Matt. 16:19. Hän ei sano, että hänellä on kahdet eri avaimet: vaan juuri ne samat avaimet, jotka ovat hänellä itsellä eikä kellään muulla, juuri ne hän antaa Pietarille, ikään kuin hän sanoisi: Mitä sinä töllistelet kohti taivasta ja sieltä etsit avaimiani? Etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille?"
(s. 442.)

Vähän myöhemmin Luther jatkaa tällä usein vl-seuroissa siteeratulla kohdalla:

"Älä anna tässä asiassa johtaa itseäsi harhaan tuolla farisealaisella lörpötyksellä, jolla muutamat pettävät itseään, että ihminen nimittäin muka voisi antaa anteeksi syntejä, vaikkei hän kuitenkaan voi antaa armoa enempää kuin Pyhää Henkeäkään. Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantoa sanasta, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai, niin kuin he sanovat, sisällistä anteeksiantoa."

Seuraava lainaus on minulla hivenen hämärän peitossa oudon lauserakenteensa vuoksi. Tarkoittaako Luther sanoa, että Hengen on välttämätöntä olla läsnä (kuten hän tuo esiin esim. Isossa katekismuksessa), vai että hurmahenget ja sofistit sanovat niin?

"Jos taas sanot, niin kuin hurmahenget ja sofistitkin tekevät: Kuulevathan monet avainten sitomisen ja päästämisen, mutta eivät siitä kuitenkaan välitä ja pysyvät sitomattomina ja päästämättöminä, sen vuoksi täytyy siinä olla jotakin muuta kuin Jumalan sana ja avaimet: Hengen, Hengen, Hengen täytyy se tehdä. Mutta luuletko, ettei se ole sidottu, joka ei usko sideavainta? Hän tulee kyllä aikanaan kokemaan, ettei sideavain hänen epäuskonsa vuoksi ole ollut turha eikä ole erehtynyt. Samoin sekin, joka ei usko, että hän on päästetty ja hänen syntinsä on annettu anteeksi, epäilemättä saa kerran tietää, kuinka ehdottoman varmasti hänen syntinsä olivat anteeksiannetut, vaikka hän ei tahtonut uskoa."

Eli tuossa kohdassa on nähdäkseni eroa, onko se tarkoitettu luettavaksi näin (huomaa puolilainausmerkit, jotka ilmaistaan hurmahenkien&sofistien sanomiset):

"Jos taas sanot, niin kuin hurmahenget ja sofistitkin tekevät: 'Kuulevathan monet avainten sitomisen ja päästämisen, mutta eivät siitä kuitenkaan välitä ja pysyvät sitomattomina ja päästämättöminä', sen vuoksi täytyy siinä olla jotakin muuta kuin Jumalan sana ja avaimet: Hengen, Hengen, Hengen täytyy se tehdä."

Vai näin:

"Jos taas sanot, niin kuin hurmahenget ja sofistitkin tekevät: 'Kuulevathan monet avainten sitomisen ja päästämisen, mutta eivät siitä kuitenkaan välitä ja pysyvät sitomattomina ja päästämättöminä, sen vuoksi täytyy siinä olla jotakin muuta kuin Jumalan sana ja avaimet: Hengen, Hengen, Hengen täytyy se tehdä.'"

Itse ymmärrän, että tuo on tarkoitettu luettavaksi samassa hengessä kuin Lutherin muutkin kirjoitukset: Hengen täytyy se tehdä. On siis oltava läsnä Pyhä Henki, joka on asuvaisena ja vanhurskauttavana Kristuksen seurakunnassa, hengellisen seurakunnan jäsenten sydämissä.

Luther tuo esiin, että paitsi päästöavain, myös sideavain on tarkoitettu ihmisten lohdutukseksi.

"Sideavain suorittaa lain työtä ja on syntiselle hyödyksi ja parhaaksi sekä palvelee häntä paljastamalla hänelle hänen syntinsä, kehottamalla häntä Jumalan pelkoon, pelottamalla ja vaatimalla häntä katumukseen ja turmioon."
(s. 449.)

Hän selvittää, että sideavain on annettu toisaalta myös sitä varten, että oikeat lampaat saisivat olla rauhassa susilta lammasten vaatteissa.

"Toisaalta taas on kristittyjen keskuudessa muutamia raakoja, röyhkeitä sydämiä ja hurjia ihmisiä, ja hurskaat eivät voisi saada tuollaisilta vääriltä kristityiltä mitään lepoa ja rauhaa, ellei olisi olemassa sideavainta ruoskineen, vaan saataisiin pelkkää armoa ja varmuutta. Onhan siinä sittenkin vielä täysi työ, vaikka rangaistus ja tuomio onkin ankara ja suuri. Näin siis tuo rautainen ja kova sideavain on hurskaille kristityille suuri lohdutus, suoja, muuri ja linnoitus pahoja vastaan, mutta sen ohella myös pahoille itselle terveellinen lääke, apu ja parantaja; vaikka se lihalle onkin kauhea ja vastenmielinen."
(s. 449.)

Näin voidaan todeta, että Lutherin teologiassa on samat asiat välttämättömiä kuin vl-opissakin: suullinen evankeliumi riippumatta sanamuodosta ja Pyhän Hengen läsnäolo.

J_Atkaja kirjoitti:

"Jos taas sanot, niin kuin hurmahenget ja sofistitkin tekevät: 'Kuulevathan monet avainten sitomisen ja päästämisen, mutta eivät siitä kuitenkaan välitä ja pysyvät sitomattomina ja päästämättöminä', sen vuoksi täytyy siinä olla jotakin muuta kuin Jumalan sana ja avaimet: Hengen, Hengen, Hengen täytyy se tehdä."

Vai näin:

"Jos taas sanot, niin kuin hurmahenget ja sofistitkin tekevät: 'Kuulevathan monet avainten sitomisen ja päästämisen, mutta eivät siitä kuitenkaan välitä ja pysyvät sitomattomina ja päästämättöminä, sen vuoksi täytyy siinä olla jotakin muuta kuin Jumalan sana ja avaimet: Hengen, Hengen, Hengen täytyy se tehdä.'"

Itse ymmärrän, että tuo on tarkoitettu luettavaksi samassa hengessä kuin Lutherin muutkin kirjoitukset: Hengen täytyy se tehdä. On siis oltava läsnä Pyhä Henki, joka on asuvaisena ja vanhurskauttavana Kristuksen seurakunnassa, hengellisen seurakunnan jäsenten sydämissä.

Luther tuo esiin, että paitsi päästöavain, myös sideavain on tarkoitettu ihmisten lohdutukseksi.

"Sideavain suorittaa lain työtä ja on syntiselle hyödyksi ja parhaaksi sekä palvelee häntä paljastamalla hänelle hänen syntinsä, kehottamalla häntä Jumalan pelkoon, pelottamalla ja vaatimalla häntä katumukseen ja turmioon."
(s. 449.)

Hän selvittää, että sideavain on annettu toisaalta myös sitä varten, että oikeat lampaat saisivat olla rauhassa susilta lammasten vaatteissa.

"Toisaalta taas on kristittyjen keskuudessa muutamia raakoja, röyhkeitä sydämiä ja hurjia ihmisiä, ja hurskaat eivät voisi saada tuollaisilta vääriltä kristityiltä mitään lepoa ja rauhaa, ellei olisi olemassa sideavainta ruoskineen, vaan saataisiin pelkkää armoa ja varmuutta. Onhan siinä sittenkin vielä täysi työ, vaikka rangaistus ja tuomio onkin ankara ja suuri. Näin siis tuo rautainen ja kova sideavain on hurskaille kristityille suuri lohdutus, suoja, muuri ja linnoitus pahoja vastaan, mutta sen ohella myös pahoille itselle terveellinen lääke, apu ja parantaja; vaikka se lihalle onkin kauhea ja vastenmielinen."
(s. 449.)

Näin voidaan todeta, että Lutherin teologiassa on samat asiat välttämättömiä kuin vl-opissakin: suullinen evankeliumi riippumatta sanamuodosta ja Pyhän Hengen läsnäolo.

Schmalkaldenin opinkohdat:

"AVAIMET
Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä, se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä vaan myös hienoja ja salaisia, jotka Jumala yksin tuntee. Näinhän on kirjoitettu: (Ps. 19:13) "Erhetykset kuka ymmärtää?" Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee "synnin lakia". Ei näet ole meidän vallassamme vaan yksin Jumalan vallassa ratkaista, mitkä asiat ovat syntejä sekä kuinka suuria tai lukuisia synnit ovat. Sillä näin on kirjoitettu: (Ps. 143:2) "Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi." Ja Paavalikin sanoo (1 Kor. 4:4): "Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen perusteella ole vanhurskas."

RIPPI
Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa.
Syntien luetteleminen jääköön jokaisen itsensä ratkaistavaksi; kertokoon tai jättäköön kertomatta mitä haluaa. Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, emme valehtele jos sanomme: "Olen viheliäinen ihminen, syntiä täynnä" ja (Room. 7:23): "Jäsenissäni tunnen toisen lain...". Koska yksityiselle ihmiselle lausuttu synninpäästö perustuu avainten virkaan, sitä ei saa halveksia, vaan sitä on pidettävä korkeassa arvossa, niin kuin kaikkia muitakin kirkon viran tehtäviä.

Näissä suullista, ulkonaista sanaa koskevissa opinkohdissa on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä. Siten suojaudumme hurmahengiltä, jotka kerskuvat saaneensa Hengen ilman sanaa ja ennen sanaa ja jotka siksi mielensä mukaan arvostelevat, tulkitsevat ja venyttävät Raamattua ja suullista sanaa."
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/s/kolmas.html

Paavin valta ja johtoasema:

"Meitä vastaan vedotaan tiettyihin Kristuksen sanoihin: "Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni", (Matt. 16:18 s.) "Sinulle minä annan avaimet", "Kaitse minun lampaitani" jne. (Joh. 21:17) Koska kuitenkin koko tämä kiistakysymys on käsitelty perusteellisesti meikäläisten teoksissa eikä nyt ole mahdollista käsitellä kaikkea uudestaan, me viittaamme ja yhdymme noihin teoksiin. Vastaamme kuitenkin lyhyesti kysymykseen, kuinka nuo Kristuksen lausumat on tulkittava. Kaikissa näissä Pietari edustaa koko apostolien joukkoa, kuten tekstistä käy ilmi. Eihän Kristus tee kysymystään (Matt. 16:15) yksin Pietarille, vaan hän sanoo: "Kenen te sanotte minun olevan?" Lauseiden "sinulle annan avaimet" ja "mitä sinä sidot" yksikköä vastaa (Matt. 18:18) toisaalla monikko: "Mitä te sidotte" ja Johanneksen evankeliumissa: (Joh. 20:23) "Keiden synnit te annatte anteeksi". Nämä sanat todistavat, että avainten antaminen ja työhön lähettäminen koskevat kaikkia apostoleja samanvertaisina. Onhan lisäksi myönnettävä, että avaimet eivät kuulu kenellekään yksityiselle henkilölle vaan kirkolle, kuten monet täysin selvät ja vankat perusteet osoittavat. Puhuessaan avaimista Kristus lisää (Matt. 18:20): "Missä ikinä maan päällä kaksi tai kolme sopii asiasta../raamattu." Varsinaisesti ja välittömästi hän siis uskoo avaimet kirkon haltuun, ja juuri siksi oikeus kutsua virkaan kuuluu varsinaisesti kirkolle, Noissa Kristuksen sanoissa Pietari siis pakostakin edustaa koko apostolijoukkoa. Ne eivät myönnä Pietarille mitään etuoikeutta, ylivaltaa tai herruutta.

Entä sitten lause: (Matt. 16:18) "Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni"? Kirkkoa ei varmasti rakennettu jonkun ihmisen arvovallan varaan vaan sen tunnustuksen viran varaan, jonka Pietari oli lausunut, kun hän julisti Jeesuksen Kristukseksi, Jumalan Pojaksi. Siksi Kristus puhuttelee häntä viran hoitajana: "Tälle kalliolle" merkitsee: tälle viralle. Uuden liiton virkaa ei ole sidottu paikkoihin eikä henkilöihin kuten leeviläinen virka, vaan se ulottuu koko maailmaan, missä ikinä Jumala jakaa lahjojaan, nimittäin apostoleja, profeettoja, paimenia ja opettajia. Viran merkitys ei perustu yhdenkään ihmisen arvovaltaan, vaan Kristukselta peräisin olevaan sanaan. Useimmat pyhistä isistäkin selittävät sanan "tälle kalliolle" niin, ettei se tarkoita Pietarin henkilöä tai ylivaltaa, näin esim. Origenes, Ambrosius, Cyprianus, Hilarius ja Beda. Khrysostomos lausuu: "Kristus sanoo 'tälle kalliolle', ei 'Pietarille'. Ei hän ole rakentanut kirkkoaan ihmisen varaan vaan Pietarin uskon varaan. Minkä uskon? Tämän: 'Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.'" Hilarius kirjoittaa: "Isä Jumala ilmoitti asian Pietarille, niin että hän voi sanoa: 'Sinä olet elävän Jumalan Poika.' Tällä tunnustuksen kalliolla kirkon rakennus seisoo. Tämä usko on kirkon pelastus."

avainten_valta kirjoitti:

Schmalkaldenin opinkohdat:

"AVAIMET
Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä, se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä vaan myös hienoja ja salaisia, jotka Jumala yksin tuntee. Näinhän on kirjoitettu: (Ps. 19:13) "Erhetykset kuka ymmärtää?" Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee "synnin lakia". Ei näet ole meidän vallassamme vaan yksin Jumalan vallassa ratkaista, mitkä asiat ovat syntejä sekä kuinka suuria tai lukuisia synnit ovat. Sillä näin on kirjoitettu: (Ps. 143:2) "Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi." Ja Paavalikin sanoo (1 Kor. 4:4): "Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen perusteella ole vanhurskas."

RIPPI
Kristuksen evankeliumissa säätämä synninpäästö (absolutio) eli avainten valta on myös apu ja lohdutus syntiä ja pahaa omaatuntoa vastaan. Sen vuoksi rippiä eli absoluutiota ei mitenkään saa päästää kirkosta häviämään. Se on tarpeen erityisesti arkojen omientuntojen tähden ja myös kypsymättömän nuorison tähden, jolta tulee kuulustella kristinoppia ja jolle tulee sitä opettaa.
Syntien luetteleminen jääköön jokaisen itsensä ratkaistavaksi; kertokoon tai jättäköön kertomatta mitä haluaa. Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, emme valehtele jos sanomme: "Olen viheliäinen ihminen, syntiä täynnä" ja (Room. 7:23): "Jäsenissäni tunnen toisen lain...". Koska yksityiselle ihmiselle lausuttu synninpäästö perustuu avainten virkaan, sitä ei saa halveksia, vaan sitä on pidettävä korkeassa arvossa, niin kuin kaikkia muitakin kirkon viran tehtäviä.

Näissä suullista, ulkonaista sanaa koskevissa opinkohdissa on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä. Siten suojaudumme hurmahengiltä, jotka kerskuvat saaneensa Hengen ilman sanaa ja ennen sanaa ja jotka siksi mielensä mukaan arvostelevat, tulkitsevat ja venyttävät Raamattua ja suullista sanaa."
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/s/kolmas.html

Paavin valta ja johtoasema:

"Meitä vastaan vedotaan tiettyihin Kristuksen sanoihin: "Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni", (Matt. 16:18 s.) "Sinulle minä annan avaimet", "Kaitse minun lampaitani" jne. (Joh. 21:17) Koska kuitenkin koko tämä kiistakysymys on käsitelty perusteellisesti meikäläisten teoksissa eikä nyt ole mahdollista käsitellä kaikkea uudestaan, me viittaamme ja yhdymme noihin teoksiin. Vastaamme kuitenkin lyhyesti kysymykseen, kuinka nuo Kristuksen lausumat on tulkittava. Kaikissa näissä Pietari edustaa koko apostolien joukkoa, kuten tekstistä käy ilmi. Eihän Kristus tee kysymystään (Matt. 16:15) yksin Pietarille, vaan hän sanoo: "Kenen te sanotte minun olevan?" Lauseiden "sinulle annan avaimet" ja "mitä sinä sidot" yksikköä vastaa (Matt. 18:18) toisaalla monikko: "Mitä te sidotte" ja Johanneksen evankeliumissa: (Joh. 20:23) "Keiden synnit te annatte anteeksi". Nämä sanat todistavat, että avainten antaminen ja työhön lähettäminen koskevat kaikkia apostoleja samanvertaisina. Onhan lisäksi myönnettävä, että avaimet eivät kuulu kenellekään yksityiselle henkilölle vaan kirkolle, kuten monet täysin selvät ja vankat perusteet osoittavat. Puhuessaan avaimista Kristus lisää (Matt. 18:20): "Missä ikinä maan päällä kaksi tai kolme sopii asiasta../raamattu." Varsinaisesti ja välittömästi hän siis uskoo avaimet kirkon haltuun, ja juuri siksi oikeus kutsua virkaan kuuluu varsinaisesti kirkolle, Noissa Kristuksen sanoissa Pietari siis pakostakin edustaa koko apostolijoukkoa. Ne eivät myönnä Pietarille mitään etuoikeutta, ylivaltaa tai herruutta.

Entä sitten lause: (Matt. 16:18) "Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni"? Kirkkoa ei varmasti rakennettu jonkun ihmisen arvovallan varaan vaan sen tunnustuksen viran varaan, jonka Pietari oli lausunut, kun hän julisti Jeesuksen Kristukseksi, Jumalan Pojaksi. Siksi Kristus puhuttelee häntä viran hoitajana: "Tälle kalliolle" merkitsee: tälle viralle. Uuden liiton virkaa ei ole sidottu paikkoihin eikä henkilöihin kuten leeviläinen virka, vaan se ulottuu koko maailmaan, missä ikinä Jumala jakaa lahjojaan, nimittäin apostoleja, profeettoja, paimenia ja opettajia. Viran merkitys ei perustu yhdenkään ihmisen arvovaltaan, vaan Kristukselta peräisin olevaan sanaan. Useimmat pyhistä isistäkin selittävät sanan "tälle kalliolle" niin, ettei se tarkoita Pietarin henkilöä tai ylivaltaa, näin esim. Origenes, Ambrosius, Cyprianus, Hilarius ja Beda. Khrysostomos lausuu: "Kristus sanoo 'tälle kalliolle', ei 'Pietarille'. Ei hän ole rakentanut kirkkoaan ihmisen varaan vaan Pietarin uskon varaan. Minkä uskon? Tämän: 'Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.'" Hilarius kirjoittaa: "Isä Jumala ilmoitti asian Pietarille, niin että hän voi sanoa: 'Sinä olet elävän Jumalan Poika.' Tällä tunnustuksen kalliolla kirkon rakennus seisoo. Tämä usko on kirkon pelastus."

Entä sitten lauseet "Kaitse minun lampaitani" ja "Rakastatko minua enemmän kuin nämä?" Näistäkään lauseista ei voi (Joh. 21:17, 15) päätellä, että Pietarille olisi uskottu jokin erityinen johtoasema. Pietarin käsketään "kaita" eli opettaa ja ohjata kirkkoa sanalla, mutta se tehtävä on hänen ja muiden apostolien yhteinen.

Toinen kohta on vielä selvempi. Kristus on antanut apostoleille yksinomaan hengellisen vallan, se merkitsee: tehtävän saarnata evankeliumia, julistaa syntien anteeksiantamus, toimittaa sakramentteja ja erottaa jumalattomia kirkon yhteydestä ulkonaista väkivaltaa käyttämättä. Kristus ei ole antanut heille valtaa käyttää miekkaa eikä valtaa perustaa, pitää hallussaan tai antaa toisille maallisia valtakuntia. Näin sanoo Kristus: (Matt. 28:19 s.) "Menkää ja opettakaa noudattamaan kaikkea, mistä olen antanut teille käskyn." (Joh. 20:21) "Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät." Varmaa on, että Kristusta ei lähetetty käyttämään miekkaa eikä pitämään hallussaan maallisen valtakunnan kuninkuutta. Itse hän sanoo: (Joh. 18:36) "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta", ja (2 Kor. 1:24,2 Kor. 10:4) Paavali: "Me emme vallitse teidän uskoanne", "Meidän sota-aseemme eivät ole lihallisia". Kärsivä, orjantappuroin kruunattu ja kansan pilkattavaksi kuninkaalliseen purppuraan puettu Kristus oli ennuskuva siitä, että hengellistä kuninkuutta halveksittaisiin eli evankeliumi tukahdutettaisiin ja sen tilalle perustettaisiin kirkon vallan varjolla toinen, maallinen valtakunta."
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/pavalta.html

L_Ammas kirjoitti:

Entä sitten lauseet "Kaitse minun lampaitani" ja "Rakastatko minua enemmän kuin nämä?" Näistäkään lauseista ei voi (Joh. 21:17, 15) päätellä, että Pietarille olisi uskottu jokin erityinen johtoasema. Pietarin käsketään "kaita" eli opettaa ja ohjata kirkkoa sanalla, mutta se tehtävä on hänen ja muiden apostolien yhteinen.

Toinen kohta on vielä selvempi. Kristus on antanut apostoleille yksinomaan hengellisen vallan, se merkitsee: tehtävän saarnata evankeliumia, julistaa syntien anteeksiantamus, toimittaa sakramentteja ja erottaa jumalattomia kirkon yhteydestä ulkonaista väkivaltaa käyttämättä. Kristus ei ole antanut heille valtaa käyttää miekkaa eikä valtaa perustaa, pitää hallussaan tai antaa toisille maallisia valtakuntia. Näin sanoo Kristus: (Matt. 28:19 s.) "Menkää ja opettakaa noudattamaan kaikkea, mistä olen antanut teille käskyn." (Joh. 20:21) "Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät." Varmaa on, että Kristusta ei lähetetty käyttämään miekkaa eikä pitämään hallussaan maallisen valtakunnan kuninkuutta. Itse hän sanoo: (Joh. 18:36) "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta", ja (2 Kor. 1:24,2 Kor. 10:4) Paavali: "Me emme vallitse teidän uskoanne", "Meidän sota-aseemme eivät ole lihallisia". Kärsivä, orjantappuroin kruunattu ja kansan pilkattavaksi kuninkaalliseen purppuraan puettu Kristus oli ennuskuva siitä, että hengellistä kuninkuutta halveksittaisiin eli evankeliumi tukahdutettaisiin ja sen tilalle perustettaisiin kirkon vallan varjolla toinen, maallinen valtakunta."
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/pavalta.html

Avaimista-teoksesta:

"Ja loppujen lopuksi; meillä on Kristuksen määräyksestä nämä kaksi avainta: Sideavain on valta tai virka julkisella päätöksellä tuomita katumaton syntinen iankaikkiseen kuolemaan, erottamalla hänet kristikunnan yhteydestä. Ja kun tällainen tuomio langetetaan, niin se merkitsee samaa, kuin jos Kristus itse tuomitsisi, ja jos tuomittu pysyy samanlaisena, niin hän on aivan varmasti iankaikkisesti tuomittu. Päästöavain on valta tai virka julistaa syntinen, joka tunnustaa syntinsä ja kääntyy, vapaaksi synneistä ja luvata hänelle jälleen iankaikkinen elämä, ja sekin merkitsee samaa, kuin jos Kristus itse lausuisi tämän tuomion. Ja jos asianomainen sen uskoo ja pysyy entisellään, niin hän on aivan varmasti iankaikkisesti autuas. Sillä sideavain suorittaa lain työtä ja on syntiselle hyödyksi ja parhaaksi sekä palvelee häntä paljastamalla hänelle hänen syntinsä, kehottamalla häntä Jumalan pelkoon, pelottamalla ja vaatimalla häntä katumukseen eikä turmioon. Päästöavain suorittaa evankeliumin työtä, houkuttelee ottamaan vastaan armoa ja laupeutta, lohduttaa ja lupaa elämää ja autuutta syntien anteeksiantamisen vuoksi. Sanalla sanoen, ne ovat executores, sen evankeliumin toimeen- ja täytäntöönpanijoita, joka juuri saarnaa näitä kahta kohtaa, katumusta ja syntien anteeksiantamusta (Luuk. 24:47).
Molemmat nämä avaimet ovat siihen määrään tarpeellisia asioita kristikunnassa, ettei niistä milloinkaan voida kyllin kiittää Jumalaa. Sillä oikein pelästynyttä, synnin vaivaamaa omaatuntoa ei voi yksikään ihminen lohduttaa sen synneistä; päästöavaimellakin on siinä täysi työ: niin kovin suuri on aran, heikon omantunnon sairaus, että saarnamiesten, pappien ja muiden kristittyjen täytyy mitä pontevimmin teroittaa uskoa avaimen tuomioon."

--> Lutherin mukaan sideavain todella sulkee syntisen iankaikkiseen kuolemaan ja päästöavain lupaa ja antaa ihmiselle iankaikkisen elämän. Molemmilla avaimilla on oma tarkoituksensa. Koska sideavaimen vaikutus on noin hirmuinen, sitä ei pidä käyttää hutiloiden, vaan kuten Raattamaa totesi, on oltava nopeita päästämään ja hitaita sitomaan. Siksi syntien, joista sidotaan, on oltava julkisia:

"Kuulet tässä, että syntien täytyy olla aivan julkisia, joidenkin tunnettujen henkilöiden harjoittamia, niin että veli on nähnyt toisen tekevän syntiä; vieläpä syntien tulee olla sellaisia, joista on aikaisemmin veljellisesti nuhdeltu ja lopuksi julkisesti seurakunnan edessä varoitettu."

--> Salaisesta synnistä tulee siis julkinen, kun joku kristitty näkee (tai tulee tietoiseksi) veljen/sisaren tekevän syntiä. Sitten asiasta on nuhdeltava ensin kahden kesken, sitten pienemmällä porukalla ja lopuksi seurakunnan edessä. Joka vaiheessa tavoitteena on saada syntiä tehnyt käsittämään tilansa ja taipumaan parannukseen. Lopuksi, jos syntiin joutunut ei seurakunnallekaan taivu parannukseen, on ihminen viimeisenä yrityksenä herättää hänen synnintuntonsa sidottava eli ns. heitettävä Saatanan kuritettavaksi. Jos synti on jo ennestään julkinen, tällöin ei ole välttämätöntä puhutella Kristuksen kirkkolain (Matt. 18:15-18) edellyttämässä järjestyksessä. Kehottihan Paavalikin antamaan julkisyntisen miehen Saatanan haltuun (1. Kor. 5:1-5) ilman kummempia henkilökohtaisia puhutteluja. Kun mies kuitenkin tuli tuntoihinsa, teki parannusta synneistään ja luopui jumalattomasta elämästään, häntä ei annettu Saatanalle, vaan hänet päästettiin synneistään ja Paavali toteaa, että jolle Jumalan seurakunta Korintossa on antanut synnit anteeksi, hänelle Paavalikin ne totisen Kristuksen ruumiin jäsenenä antaa anteeksi (2. Kor. 2:5-11).

Todettakoon, että Lutherin mukaan oikeat avaimet on vain oikealla Jumalan seurakunnalla, joka opettaa, että avaimet todella antavat synnit anteeksi paitsi maan päällä, myös taivaassa, ja avaimet todella sitovat ihmisen synteihinsä paitsi maan päällä, myös taivaassa. Muistutettakoon, että paavin kirkko julisti Lutherin pannaan eli paavin näkemyksen mukaan sitoi hänet. Luther ei hyväksynyt pannaa mm. siitä syystä, että paavin kirkko opetti epävarmoja avaimia ja jo niin osoitti, ettei ollut oikea Jumalan seurakunta.

K_Urittaja kirjoitti:

Avaimista-teoksesta:

"Ja loppujen lopuksi; meillä on Kristuksen määräyksestä nämä kaksi avainta: Sideavain on valta tai virka julkisella päätöksellä tuomita katumaton syntinen iankaikkiseen kuolemaan, erottamalla hänet kristikunnan yhteydestä. Ja kun tällainen tuomio langetetaan, niin se merkitsee samaa, kuin jos Kristus itse tuomitsisi, ja jos tuomittu pysyy samanlaisena, niin hän on aivan varmasti iankaikkisesti tuomittu. Päästöavain on valta tai virka julistaa syntinen, joka tunnustaa syntinsä ja kääntyy, vapaaksi synneistä ja luvata hänelle jälleen iankaikkinen elämä, ja sekin merkitsee samaa, kuin jos Kristus itse lausuisi tämän tuomion. Ja jos asianomainen sen uskoo ja pysyy entisellään, niin hän on aivan varmasti iankaikkisesti autuas. Sillä sideavain suorittaa lain työtä ja on syntiselle hyödyksi ja parhaaksi sekä palvelee häntä paljastamalla hänelle hänen syntinsä, kehottamalla häntä Jumalan pelkoon, pelottamalla ja vaatimalla häntä katumukseen eikä turmioon. Päästöavain suorittaa evankeliumin työtä, houkuttelee ottamaan vastaan armoa ja laupeutta, lohduttaa ja lupaa elämää ja autuutta syntien anteeksiantamisen vuoksi. Sanalla sanoen, ne ovat executores, sen evankeliumin toimeen- ja täytäntöönpanijoita, joka juuri saarnaa näitä kahta kohtaa, katumusta ja syntien anteeksiantamusta (Luuk. 24:47).
Molemmat nämä avaimet ovat siihen määrään tarpeellisia asioita kristikunnassa, ettei niistä milloinkaan voida kyllin kiittää Jumalaa. Sillä oikein pelästynyttä, synnin vaivaamaa omaatuntoa ei voi yksikään ihminen lohduttaa sen synneistä; päästöavaimellakin on siinä täysi työ: niin kovin suuri on aran, heikon omantunnon sairaus, että saarnamiesten, pappien ja muiden kristittyjen täytyy mitä pontevimmin teroittaa uskoa avaimen tuomioon."

--> Lutherin mukaan sideavain todella sulkee syntisen iankaikkiseen kuolemaan ja päästöavain lupaa ja antaa ihmiselle iankaikkisen elämän. Molemmilla avaimilla on oma tarkoituksensa. Koska sideavaimen vaikutus on noin hirmuinen, sitä ei pidä käyttää hutiloiden, vaan kuten Raattamaa totesi, on oltava nopeita päästämään ja hitaita sitomaan. Siksi syntien, joista sidotaan, on oltava julkisia:

"Kuulet tässä, että syntien täytyy olla aivan julkisia, joidenkin tunnettujen henkilöiden harjoittamia, niin että veli on nähnyt toisen tekevän syntiä; vieläpä syntien tulee olla sellaisia, joista on aikaisemmin veljellisesti nuhdeltu ja lopuksi julkisesti seurakunnan edessä varoitettu."

--> Salaisesta synnistä tulee siis julkinen, kun joku kristitty näkee (tai tulee tietoiseksi) veljen/sisaren tekevän syntiä. Sitten asiasta on nuhdeltava ensin kahden kesken, sitten pienemmällä porukalla ja lopuksi seurakunnan edessä. Joka vaiheessa tavoitteena on saada syntiä tehnyt käsittämään tilansa ja taipumaan parannukseen. Lopuksi, jos syntiin joutunut ei seurakunnallekaan taivu parannukseen, on ihminen viimeisenä yrityksenä herättää hänen synnintuntonsa sidottava eli ns. heitettävä Saatanan kuritettavaksi. Jos synti on jo ennestään julkinen, tällöin ei ole välttämätöntä puhutella Kristuksen kirkkolain (Matt. 18:15-18) edellyttämässä järjestyksessä. Kehottihan Paavalikin antamaan julkisyntisen miehen Saatanan haltuun (1. Kor. 5:1-5) ilman kummempia henkilökohtaisia puhutteluja. Kun mies kuitenkin tuli tuntoihinsa, teki parannusta synneistään ja luopui jumalattomasta elämästään, häntä ei annettu Saatanalle, vaan hänet päästettiin synneistään ja Paavali toteaa, että jolle Jumalan seurakunta Korintossa on antanut synnit anteeksi, hänelle Paavalikin ne totisen Kristuksen ruumiin jäsenenä antaa anteeksi (2. Kor. 2:5-11).

Todettakoon, että Lutherin mukaan oikeat avaimet on vain oikealla Jumalan seurakunnalla, joka opettaa, että avaimet todella antavat synnit anteeksi paitsi maan päällä, myös taivaassa, ja avaimet todella sitovat ihmisen synteihinsä paitsi maan päällä, myös taivaassa. Muistutettakoon, että paavin kirkko julisti Lutherin pannaan eli paavin näkemyksen mukaan sitoi hänet. Luther ei hyväksynyt pannaa mm. siitä syystä, että paavin kirkko opetti epävarmoja avaimia ja jo niin osoitti, ettei ollut oikea Jumalan seurakunta.

Lutherin mukaan avaimet eivät erehdy koskaan:

"Vielä yksi asia: Sanokaa minulle Jumalan tähden, mistä olette saaneet tuon erehtyvän avaimen. Eihän koko Raamattu tiedä siitä yhtään mitään, vaan se puhuu yksinomaan oikeista avaimista.
- -
Ja loppupäätös kaikesta on tämä: Emme aio suvaita kristikunnassa sanaa »harha-avain» eli »erehtyvä avain». Sen on ilkeä perkele tuonut helvetistä hävittääkseen sillä uskon, evankeliumin ja Jumalan valtakunnan. Sitä ei voi sietää ainoakaan hurskas, kristitty sydän. Kristillisessä kirkossa täytyy olla yksinomaan varmoja ja oikeita avaimia, eikä kukaan saa väitellä eikä kysellä, voiko avain erehtyä tai osua harhaan. Sillä sehän on samaa, kuin jos kysyttäisiin, voiko Jumalan sana valehdella tai erehtyä. Mutta sitä on tarkasti tutkittava ja selvitettävä onko kulloinkin kysymyksessä avain vai ei. Jos kerran on kysymyksessä avain, niin ole varma, ettei siinä silloin tule kysymykseen mikään erehtyminen tai harhaan osuminen, vaan yksinomaan oikeaan sattuminen ja varma, luotettava Jumalan teko. Yhtä vähän saan kysyä, onko evankeliumi oikea vai väärä, sillä evankeliumi on oikea eikä voi olla väärä.
- -
Kuulin kerran erään viisaan miehen lausuvan: Clavis non errat, sed Papa errat, avain ei erehdy, mutta paavi kyllä erehtyy."

--> Onko ihminen, joka mielestään uskoo, uskovainen sen jälkeen, kun Jumalan seurakunta on hänet sitonut? Jos avaimet voisivat erehtyä, seurakunnan sitoma ihminen voisi olla uskomassa. Lutherin mukaan avaimet kuitenkaan eivät erehdy. Seurakunnan päästämä on päästetty taivaassa ja seurakunnan sitoma on sidottu taivaassa, vaikka päästetty/sidottu ei sitä uskoisikaan. Syntiselle on välttämätöntä, että hän uskoo päästöön ja omistaa uskolla päästön sanat Kristuksen vanhurskaudesta, mutta on tärkeää myös uskoa olevansa sidottuna sidottu, koska ilman uskoa sitomiseen ihminen ei myöskään voi haluta päästöä ja niin tervehtyä. Aivan kuten Luther kirjoittaa:

"Jos taas sanot, niin kuin hurmahenget ja sofistitkin tekevät: Kuulevathan monet avainten sitomisen ja päästämisen, mutta eivät siitä kuitenkaan välitä ja pysyvät sitomattomina ja päästämättöminä; sen vuoksi täytyy siinä olla jotakin muuta kuin Jumalan sana ja avaimet: Hengen, Hengen, Hengen täytyy se tehdä. Mutta luuletko, ettei se ole sidottu, joka ei usko sideavainta? Hän tulee kyllä aikanaan kokemaan, ettei sideavain hänen epäuskonsa vuoksi ole ollut turha eikä ole erehtynyt. Samoin sekin, joka ei usko, että hän on päästetty ja hänen syntinsä on annettu anteeksi, epäilemättä saa kerran tietää, kuinka ehdottoman varmasti hänen syntinsä olivat anteeksiannetut, vaikka hän ei tahtonut sitä uskoa. Pyhä Paavali sanoo (Room. 3:3): Meidän epäuskomme ei ole tekevä tyhjäksi Jumalan uskollisuutta. - -

E_Rehtyjä kirjoitti:

Lutherin mukaan avaimet eivät erehdy koskaan:

"Vielä yksi asia: Sanokaa minulle Jumalan tähden, mistä olette saaneet tuon erehtyvän avaimen. Eihän koko Raamattu tiedä siitä yhtään mitään, vaan se puhuu yksinomaan oikeista avaimista.
- -
Ja loppupäätös kaikesta on tämä: Emme aio suvaita kristikunnassa sanaa »harha-avain» eli »erehtyvä avain». Sen on ilkeä perkele tuonut helvetistä hävittääkseen sillä uskon, evankeliumin ja Jumalan valtakunnan. Sitä ei voi sietää ainoakaan hurskas, kristitty sydän. Kristillisessä kirkossa täytyy olla yksinomaan varmoja ja oikeita avaimia, eikä kukaan saa väitellä eikä kysellä, voiko avain erehtyä tai osua harhaan. Sillä sehän on samaa, kuin jos kysyttäisiin, voiko Jumalan sana valehdella tai erehtyä. Mutta sitä on tarkasti tutkittava ja selvitettävä onko kulloinkin kysymyksessä avain vai ei. Jos kerran on kysymyksessä avain, niin ole varma, ettei siinä silloin tule kysymykseen mikään erehtyminen tai harhaan osuminen, vaan yksinomaan oikeaan sattuminen ja varma, luotettava Jumalan teko. Yhtä vähän saan kysyä, onko evankeliumi oikea vai väärä, sillä evankeliumi on oikea eikä voi olla väärä.
- -
Kuulin kerran erään viisaan miehen lausuvan: Clavis non errat, sed Papa errat, avain ei erehdy, mutta paavi kyllä erehtyy."

--> Onko ihminen, joka mielestään uskoo, uskovainen sen jälkeen, kun Jumalan seurakunta on hänet sitonut? Jos avaimet voisivat erehtyä, seurakunnan sitoma ihminen voisi olla uskomassa. Lutherin mukaan avaimet kuitenkaan eivät erehdy. Seurakunnan päästämä on päästetty taivaassa ja seurakunnan sitoma on sidottu taivaassa, vaikka päästetty/sidottu ei sitä uskoisikaan. Syntiselle on välttämätöntä, että hän uskoo päästöön ja omistaa uskolla päästön sanat Kristuksen vanhurskaudesta, mutta on tärkeää myös uskoa olevansa sidottuna sidottu, koska ilman uskoa sitomiseen ihminen ei myöskään voi haluta päästöä ja niin tervehtyä. Aivan kuten Luther kirjoittaa:

"Jos taas sanot, niin kuin hurmahenget ja sofistitkin tekevät: Kuulevathan monet avainten sitomisen ja päästämisen, mutta eivät siitä kuitenkaan välitä ja pysyvät sitomattomina ja päästämättöminä; sen vuoksi täytyy siinä olla jotakin muuta kuin Jumalan sana ja avaimet: Hengen, Hengen, Hengen täytyy se tehdä. Mutta luuletko, ettei se ole sidottu, joka ei usko sideavainta? Hän tulee kyllä aikanaan kokemaan, ettei sideavain hänen epäuskonsa vuoksi ole ollut turha eikä ole erehtynyt. Samoin sekin, joka ei usko, että hän on päästetty ja hänen syntinsä on annettu anteeksi, epäilemättä saa kerran tietää, kuinka ehdottoman varmasti hänen syntinsä olivat anteeksiannetut, vaikka hän ei tahtonut sitä uskoa. Pyhä Paavali sanoo (Room. 3:3): Meidän epäuskomme ei ole tekevä tyhjäksi Jumalan uskollisuutta. - -

- - Sillä joka sitoo ja päästää, ilman uskoa ja epäilee, onko hän osannut oikeaan ja onko hän todella sitonut tai päästänyt, taikka miettii näin kevytmielisesti: »Jos osuu,niin osuu» - hän pilkkaa Jumalaa, kieltää Kristuksen, polkee avaimia jaloillaan ja on pahempi kuin pakana, turkkilainen tai juutalainen. Samoin menettelee sekin, joka sidotaan tai päästetään, ellei hän usko, vaan epäilee ja väheksyy, sillä Jumalan sanoja täytyy uskoa täydellä vakavuudella ja luottamuksella. Joka ei usko, hän jättäköön avaimet rauhaan, ellei hän mieluummin halua olla Juudaksen ja Herodeksen kanssa helvetissä: sillä Jumala ei salli meidän epäuskollamme häntä häväistä. Avainten oikein käyttäminen ei tosiaankaan ole joka miehen asia.

Mutta joka taas uskoo tai ainakin mielellään tahtoo uskoa, että avaimet ovat varmat, hän olkoon iloisella mielellä ja käyttäköön niitä luottamuksella. Et voi osoittaa Jumalalle suurempaa kunniaa hänen avaintensa vuoksi kuin uskomalla niihin. Siitä syystä me opetamme omillemme näin: Sen, jonka avaimet sitovat tai päästävät, on uskottava tähän sitomiseen ja päästämiseen niin varmasti, että hän mieluummin olisi valmis kymmenen kertaa kuolemaan kuin epäilemään sitä. Se on Jumalan sana ja tuomio, jolle ei voi tapahtua mitään suurempaa häväistystä kuin se, ettei sitä uskota. Sehän nimittäin merkitsee aivan samaa kuin: Jumala, sinä valehtelet, se, mitä sanot, ei ole totta, minä en usko sitä; ja näin tehdään Jumalasta valehtelija. Yhtä varma täytyy olla senkin, joka sitoo tai päästää, tai muussa tapauksessa hän syyllistyy samaan kauheaan syntiin.

- -

Sideavain tahtoo, että uskotaan sen uhkausta ja siten pelätään Jumalaa. Se joka uskoo sitä, on täyttänyt avaimen vaatimukset jo ennen, kuin hän on tehnyt ainoaakaan tekoa, ja ilman niitä kaikkia. Se ei vaadi mitään muuta tekoa kuin uskoa, mutta usko on kyllä sitten suorittava niitä. Samoin tahtoo päästöavain, että uskotaan sen lohdutukseen ja lupaukseen ja näin ruvetaan rakastamaan Jumalaa sekä saadaan iloa, varmuus ja rauha sydämeen."

Luther arvostelee paljon paavin kirkon käyttäneen lähinnä sideavainta ja sitäkin väärin. Lutherin mukaan side- ja päästöavainta kuitenkin on käytettävä kiinteästi yhdessä.

"Ja erityisesti olisi pidettävä huolta siitä, että Kristuksen esimerkin ja sanan mukaisesti ei opetettaisi eikä teroitettaisi yhtä avainta ilman toista, vaan molempia yhdessä, niin kuin Kristuskin ne tässä yhdistää. Paavikunnassa on sideavainta käytetty aivan kauheasti ja tyrannimaisesti mutta päästöavaimesta ja sen voimasta on pysytty vaiti niin kokonaan että jokaisen on täytynyt vihata avaimia, eikä kukaan ole voinut päästä oikeaan katumukseen ja parannukseen. Sillä heidän oppinsa oli se, että ihmisen tuli ajatella ja muistella syntejänsä, jotta helvetin pelko saisi hänet katumuksen valtaan, ja hän näin ansaitsisi armon teoillaan jo ennen avaimia; mutta olihan kuitenkin mahdotonta muistaa kaikkia syntejänsä."

--> Tulee tuosta Lutherin kuvauksesta mieleen paitsi itse katolinen kirkko, myös jossain määrin luterilaisen kirkon herätysliike herännäisyys eli körttiläisyys. Siinähän opetetaan paljolti oppia, ettei syntiä pitäisi julistaa anteeksi, jottei synnintunto vain häviäisi mihinkään. Toisaalta nykyään esiintyy paljolti päinvastaista opetusta: opetetaan päästöavainta ilman sideavainta, evankeliumia ilman lakia, vaikka ne kuuluvat kiinteästi yhteen. Missä ei ole lakia, siellä ei tarvita evankeliumiakaan, ja missä on laki paljastamassa synnin tuoman tuomion, siellä tarvitaan evankeliumiakin lohduttamaan säikähtyneitä omiatuntoja.

Raamatussa on avaimia kaksi: päästö- ja sideavain. Paavin kirkolla avaimia on Lutherin mukaan kaikkiaan kahdeksan erilaista (numerointi/jaottelu by O.M):

"Joka siis tahtoo olla kristitty, hän muistakoon olla välittämättä paavin koko avaimista ja pysyköön näissä kahdessa oikeassa Kristuksen ja hänen kirkkonsa avaimessa, jotka eivät 1a) säädä lakeja ja 1b) jälleen rahasta niistä vapauta, niin kuin paavin kaksi ensimmäistä avainta tekevät, eivätkä liioin ole epävarmoja siitä, osuvatko ne sitoessaan ja päästäessään harhaan tai oikeaan, kuten on noiden kahden seuraavan, 2a) harha-avaimen ja 2b) oikean avaimen laita. Ne eivät myöskään välitä mitään 3a) maallisesta vallasta ja 3b) salaisten asioiden tietämisestä, niin kuin paavin kolmas avainpari: ne eivät myöskään kohdistu 4a) keksittyihin synteihin ja 4b) hyveisiin, niin kuin paavin kaksi viimeistä avainta. Anna näiden kaikkien avainten, olipa niitä sitten kahdeksan, kuusi, neljä, kaksi tai miten monta he tahtovat, olla rauhassa ja paavin kantaa niitä vaakunassaan; sillä ne hävittävät uskon Kristukseen, riistävät omaltatunnoltamme kaiken lohdutuksen ja neuvon sekä kehottavat vastoin Jumalaa hankkimaan vanhurskauden omilla teoilla ja opettavat unohtamaan ja kieltämään Kristuksen, niin kuin olemme kuulleet. Sillä meidän sielumme täytyy todellakin olla ehdottoman varma siitä, mihin sen on luotettava ja turvattava taistelussa syntiä ja iankaikkista kuolemaa vastaan. Sen tähden täytyy avainten päätösten olla täysin varmoja Jumalan sanoja, tai avaimet eivät ole oikeita."

Noilla kahdeksalla avaimella paavin kirkko käytti Lutherin mukaan avaimia neljällä eri tavalla väärin.

Paavi
1. a) sääti lakeja ("sitoi" omiatuntoja) ja b) purki lakeja tai myönsi erivapauksia niistä ("päästi" omiatuntoja).
2. a) opetti "erehtyvän avaimen" voivan erehtyä päästäessään ihmisen synneistä, jos ihmiseltä puuttui katumus, tai sitoessaan ihmisen synteihinsä, jos hän ei ollutkaan syyllinen rikkomukseen, mutta b) "oikean avaimen" olevan erehtymätön, kun paavi oli säätänyt jonkun lain.
3. aa) asetti keisareita, kuninkaita ja ruhtinaita sekä poisti heitä viralta ja määräsi maallisenkin esivallan toimintaa ja ab) "käski enkeleitä" ja "päästi ihmisiä kiirastulesta" "vallan avaimella" ja ba) tiesi, arvosteli ja ratkaisi maallisissa kysymyksissä ja bb) hengellisissä kysymyksissä "salaisia asioita" koskevaa tietämistä "tiedon avaimella".
4. a) sitoi (asetti pannaan) ihmisiä "keksityistä synneistä" (paavin säätämistä laiesta) ja b) päästi ihmisiä synneistä (sekä paavin säätämistä laeista että Raamatun mukaisista synneistä) "keksittyjen hyveiden" eli hyvitystekojen vuoksi.

Osa noista merkityksistä menee vähän päällekkäin. Varsinainen Raamatun tarkoittama avain, eli avain, jolla ihmiselle kohdassa 4 avataan taivaan ovi päästämällä hänet synneistään ja jolla ihmiseltä lukitaan taivaan ovi sitomalla hänet synteihinsä, oli Lutherin mukaan paavin kirkossa kohdan 2a erehtyvä avain. Kohdan 2b erehtymätöntä avainta paavi käytti 1-kohdassa säätäessään lakeja ja purkaessaan lakeja. Tämä kaikki oli mahdollista sen vuoksi, että paavilla katsottiin olevan 3b-kohdan tiedon avain. 3a-kohdan vallan avaimella relevanttia merkitystä lienee nykypäivänä vain hengellisissä asioissa, joissa se liittyy keskeisesti 1-kohtaan, mutta Lutherin aikana paavilla oli runsaasti maallistakin valtaa.

Tiivistelmäni ei varmastikaan ole täydellinen. Tuon pohjalta voisi kuitenkin pohdiskella Lutherin ajatusten valossa, esiintyykö nykyään avainten väärinkäyttöä eri kirkoissa ja uskontokunnissa.