Sallittu tulotaso työkyvyttömyyseläkkeellä?

ElonLaskuoppi

Ymmärtääkseni työkyvyttömyyseläkkeellä oleva saa ansaita 40% edeltävien viiden vuoden keskiarvo tuloista (ns. vakiintunut ansiotaso).

Mutta mitkä viisi vuotta (kalenterivuotta?) tähän lasketaan, jos henkilö on ensin jäänyt sairaslomalle ja ollut sillä maksimiajan (300 vrk?), jäänyt sitten kuntoutustuelle ja lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle?

Lähinnä kiinnostaa sairausloma-ajan huomioiminen. Lasketaanko viisi vuotta siis 3 viimeistä työvuotta 2 sairaslomavuotta vai sairaslomaa edeltävät viisi työvuotta?

9

1473

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo aika lasketaan sairastumisvuotta (ns. eläketapahtumavuosi) edeltäneen viiden kalenterivuoden ansioista. Jos siihen aikaan sisältyy sairauspäivärahoja, niin laskennan perusteena on se ansio, josta sairauspäiväraha on laskettu.

      Jos henkilö siirtyy kuntoutustuelta suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle, niin viiden vuoden tarkasteluaika lasketaan tuolta kuntoutustukea edeltävältä ajalta eli eläketapahtumavuotta edeltäneen viiden kalenteri-vuoden ansioista.

      Eläketapahtuma on eläkkeen alkamisen laukaiseva tekijä kuten eläkeiän täyttäminen, työkyvyttömyyden alkaminen tai osa-aikaeläkkeen edellytysten täyttyminen.

      Tarkempaa tietoa saat siitä eläkeyhtiöstä, josta olet saanut eläkepäätöksen.

      • Vielä tarkennuksena tähän 2. kappaleeseen: "Jos henkilö siirtyy kuntoutustuelta suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle, niin viiden vuoden tarkasteluaika lasketaan tuolta kuntoutustukea edeltävältä ajalta eli eläketapahtumavuotta edeltäneen viiden kalenteri-vuoden ansioista."

        Jos kuntoutustuki (määräaikainen työkyvyttömyyseläke) muuttuu työkyvyttömyyseläkkeeksi, niin eläkkeen määrä pysyy samana.


    • 60% on oieka luku

    • 60% väärä luku

    • Jos olet täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä, voit ansaita 40 % edeltävien 5 vuoden ansiotasosta, kuten nimimerkki Elonlaskuoppi totesikin. Jos olet osa-työkyvyttömyyseläkkeellä ansaintaraja on 60 %.

      Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluun edistämiseksi on säädetty määräaikaislaki, jonka mukaan työkyvyttömyyseläkkeellä oleva voi kuitenkin aina ansaita vähintään 743,84 euroa kuukaudessa.

    • Perusteetonko

      Jos ihminen on työkyvyttömyyseläkkeellä, niin eikös hän sitten ole työkyvytön? Jos taas on työkykyinen, sitten parantumisesta pitää ilmoittaa eläkeyhtiölle ja tk-eläke lakkautetaan. En yhtään ymmärrä näitä kysymyksiä töihin menosta ja sallituista tulorajoista, kun siis työkyvytön on työkyvytön. Vai onko ne työkyvyttömyyseläkepaperit saatu aikoinaan kepulikonstein, jos sitten ollaankin työhön kykeneviä? Kysyn vaan... Tiedän tosin yhden sairaanhoitajan, joka jollain ihmeen konstilla keplotteli itsensä tk-eläkkeelle ja nyt sanoo tienaavansa tekemällä keikkatyötä enemmän kuin ennen eläkettä. Tekisi mieli käräyttää kyseinen rouva...

      • Rahaa-ovista-ikkunoista

        Tjaa. Kuinkas käräytät jos hän tienaa tk eläkkeiden päälle sallitun tulorajan verran?
        Itse olin 5 vuotta 100% tk-eläkkeellä ja tein keikkaa minkä kerkesin, toki rajojen puitteissa, että en menettänyt etuuksiani.
        Sitten siirryin vanhuuseläkkeelle, heti kun tuli tilaisuus ja nyt paukutan hommia täysi aikaisesti.
        Tapahtui nääs IHME paraneminen, olen 100% työkykyinen. Saan sekä eläkkeet että kaikki tulot itselleni oman firman piikkiin. Ei tarvitse maksaa eläkemaksujakaan kun ei ole pakko. Pidän ne itselläni.


      • Perusteetonko
        Rahaa-ovista-ikkunoista kirjoitti:

        Tjaa. Kuinkas käräytät jos hän tienaa tk eläkkeiden päälle sallitun tulorajan verran?
        Itse olin 5 vuotta 100% tk-eläkkeellä ja tein keikkaa minkä kerkesin, toki rajojen puitteissa, että en menettänyt etuuksiani.
        Sitten siirryin vanhuuseläkkeelle, heti kun tuli tilaisuus ja nyt paukutan hommia täysi aikaisesti.
        Tapahtui nääs IHME paraneminen, olen 100% työkykyinen. Saan sekä eläkkeet että kaikki tulot itselleni oman firman piikkiin. Ei tarvitse maksaa eläkemaksujakaan kun ei ole pakko. Pidän ne itselläni.

        No siitähän just onkin kyse, miten rehellisin eväin ollaan liikenteessä. Ainahan välistävetäjiä ja luikureita maailmassa riittää. Tuon hoitsun kohdalla kyse olikin nimenomaan siitä, että hän tienaa enemmän nyt tk-eläkkeellä kuin työssä ollessaan ja saadessaan täyttä palkkaa (siis yli noiden tulorajojen!)! Siinähän se mun kommentin ydin just oli!! Onko sulla luetun ymmärryksessä vielä kuitenkin vaikeuksia, vaikka 100-%:isesti työkykyinen väität olevasi? Pidä vaan ihan kaikki itselläsi, äläkä anna kenellekään yhtään mitään, jos sulle siitä hyvä olo tulee! Tuollainen itsekkyys vaan etoo mua. Eihän tässä maassa rehellisin keinoin usein pärjääkään. Pitää olla kiero ja juoni pärjätäkseen... Eivät tosin mitään kadehdittavia ominaisuuksia ihmisellä.


    • impasilli

      olen työkyvyttömyyseläkeellä teen välillä töitä opin nopeetta olen monta ammattia oppinut aina kaatuu siihen ihmisten vittuiluun kuinka toi voi tehdä noin hyvin nopeeta ilman taukoja väsymättä eli muitten kateus en ymmärrä suoritin hygieniaosaamisen ryhmän parhaana nyt asun yksin isossa asunnossa pienellä rahalla, aina positiivisella asenteella en välitä muista tietty kunnioitan naapureitani mutta en kaveeraa. jos on merkki tullut ottaan niin hyvä en välitä mulla on käynyt nuoruudessa huono munkki eli hk jota työnantajat käytävät häikäilemättä hyväksi jos osaa ja on nopee eikä ymmärrä rahasta johon mulla on neutraali suhtautuminen haluais päästä jo tästä oravanpyörästä pois mut työteko on huumetta olen vähän yksinkertainen mut äö on kumminkin 138 eli olen kaikessa keskitasoa aina kaatuu työpaikat minun älykkyyteen ja avoimuuteen olen tehnyt muutamata yrittävästä varakkaita älyä käyttämällä ja kun olen lukenut niin yritystoiminnasta kuin psykologiasta aika paljon ja kehitän ja luen jatkuvasti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      246
      4502
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      78
      1689
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1532
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1251
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      89
      1185
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      46
      1017
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    Aihe