Parapsykologian seminaari Helsingissä 2.7

ParaDigma2016

Islantilainen emeritusprofessori Erlendur Haraldsson vierailee 29.6-3.7 Helsingissä ja Tallinnassa Suomen parapsykologian instituutin kutsumana. Hän on erityisesti tunnettu kuolinvuodekokemuksia ja jälleensyntymämuistoja koskevista tutkimuksistaan.

Ystävänsä, Parapsykologian instituutin perustajan Jarl Fahlerin tavoin hän työskenteli pitkään Yhdysvalloissa, muun muassa Duken yliopiston yhteyteen perustetussa legendaarisessa Rhine-instituutissa, parapsykologi Karlis Osisin johtamassa Yhdysvaltain parapsykologisessa seurassa sekä Virginian yliopistossa toimivassa parapsykologian laitoksessa, jota johti edesmennyt jälleensyntymätutkija, parapsykologian professori Ian Stevenson. Hänen työnsä on voittanut useita tiedepalkintoja. Tutkimustyön ohella hän on julkaissut useita parapsykologiaa käsitteleviä populaariteoksia, joista uusin käsittelee islantilaista fysikaalista meediota Indriði Indriðasonia.

Professori Haraldsson esiintyy Parapsykologian instituutin järjestämässä kesäseminaarissa Helsingissä Avartuvan ihmiskuvan tiloissa 2. heinäkuuta, osoitteessa Uudenmaankatu 33. Tilaisuuden muita esiintyjiä ovat bittiläinen kehostairtautumistutkija Graham Nicholls, ruotsalainen parapsykologian tutkija Sara Duppils, dosentti Leo Näreaho ja Parapsykologian instituutin vetäjä Jani Lassila. Instituutin tutkimustoiminnan sponsorina seminaarissa puheenvuoron esittää myös japanilainen Yumi Ogawa, jonka sydämeen Suomi ja suomalaiset ovat jättäneet lähtemättömän jäljen.

Seminaarin ohjelmaa: 10-11.30 Yumi Ogawa: Integratiivisen lääketieteen eturintamalla. 13.00-14.00 Sara Duppils: Spiritismi. 15.30-17.00 Graham Nicholls: Havaintoja kehostairtautumisesta. 17.00-18.30 Erlendur Haraldsson: Fysikaalinen mediumismi ja hämmästyttävä Indriði Indriðason. 19.00-20.30 Paneeli: Tiede ja kuolemanjälkeinen elämä. Liput 20€/30€/35€.
https://sites.google.com/site/parapsykologia/home

0

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

        Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
        Maailman menoa
        398
        5874
      2. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        25
        1809
      3. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        52
        1251
      4. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

        eli himmeä pääkoppa? 🪚
        Ikävä
        121
        1043
      5. Asentajako putosi radiomastosta

        https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
        Tampere
        47
        953
      6. Moraaliköyhä S-ryhmä

        S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
        Tampere
        100
        952
      7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

        Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
        Ikävä
        56
        924
      8. Onko kaivattusi

        seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
        Ikävä
        48
        922
      9. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        133
        919
      10. Miltä se tuntui

        Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
        Ikävä
        78
        861
      Aihe