Nurmeksessa kiinteistöllä: istuttamani kukkasipilut kaivetaan maasta pois, kasvien oksia katkotaan ja juuria vahingoitetaan. Salavat amputoitu, vaahterat jne oksat katkotaan/poistetaan toiselta puolelta, mutta julkisivulta ei poisteta. Vahingoitetaan oksista ja juurista jne alppiruusuja, marjapensaita ja muuta kasvillisuutta. On nyt ryhdytty vadelmapensaista leikkaamaan latvat pois, ei tule vadelmia, aiemmin tuhottu ja vahingoittu tyrnipensaita. Nyt on taloni kivijalkaa alettu rikkoa huomattavasti, aiemmin jo ikkunoita rikottiin. Hautausmaalla sukulaisieni haudoilla ilmenee vastaavaa. Teot suorittaa tekijä omilla tekovälineillään samalla, kun vierailee omissa sukulaisissaan. Ilmeneeköhän vastaavaa muualla Nurmeksessa tai lähialuieilla.
Tekoja kiinteistöllä
vahingonkärsijä
268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikki muumit eivät ole tekijöillä kotona.
Hautausmaalla tehty ilkivalta, vahingonteot ja varkaudet ovat hautarauharikkomista. Vainajille hautarauha ja kunnioitus vainajia kohtaan.