Mensan testejä

Tein äsken Mensan kotiälykkyys testin netissä, koska tuosta Mensasta täällä usein mainitaan. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt noita, enkä kiinnittänyt humioita älykkyystesteihin. Olen pitänyt itseäni tyjmänä ja pidän edelleenkin. Sain 109. Oletteko muut tehneet?
43423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Tein, sain 135 mutta kävin virallisessakin ja se oli pitempi vähemmän aikaan. jäi kesken en kerennyt loppuun,sain 109 ja yli kymmeneen, en kerennyt vastaan.
olin yön valvonut ja aika on ollut se kiusa aina, joten olin myös kuin 0.8 promilleissa, mutta teen sen joskus uudestaan ja en puoli pökertyneenä
Ukko on hyvin tyytyväinen minuun oli laittamassa seinälle virallista todistusta. en tiedä, itse märehdin koska tulos ei vastannut odotuksiani.

Äänestä
  • Tuossa kotitestissä aikaa 25 min. En aijo kokeilla uudestaan. En ehtinyt edes kaikkia tehdä, montakohan olisi ollut? Huh! Riitti mulle! Liikaa päänvaivaa....

    Äänestä

  • 20minuuttia oli ja päälle 40 kysymystä, käsin ympyröidä.

    Ainoa kilpatoverisi kello.
    Kirosin ja koin petetyksi koska tuohan yllyttää menemään testiin ongelmani oli ilmeinen tarkistin kahteen kertaan aina tuloksen. Olisin kerennyt jos en olis hidastellut vaan luottanut itseeni

    Äänestä

  • Oli siellä muitakin mutta koin kellon todelliseksi kilpailijaksi. En muita pohtinut.

    Äänestä

  • Tuossa 25 minuutissa ehdin vastata vain 25 kysymykseen ja muutamaan lapsen lapsen kysymykseen, joka istui vieressä : D Aika leikki mielellä tein, mutta tarpeeksi oli mulle tuossa. Barmasti on sulla ollut hikiset paikat oikeassa testissä, huh! Mua ei sais sinne raahattua..Aijon pysyä tyhmänä edelleenkin...

    Äänestä

  • Olet ihana ja täydellinen. Muista se on vain numero. Itse koen johtuva vain siitä että minulla kompensoi puhetta näkeminen. Osaan puhua normaalisti mutta voin heittäytyä ajatuksissa eri asiaan. Tänään ukon kanssa puhuin rippirististä ja hän puhu digilasien julkaisusta. Puhuttiin eri asioista ja tällä kertaan ymmärrettiin toisiamme. Mutta oli hassun kuulosta.

    Äänestä

  • Kai sitä tällein oudostikin puhua vaikka ei kommentoitu toisiamme. Olemme väliin hassuja.

    Itse ajattelen että oli vain numero mutta koin tarvetta palan viedä eteenpäin vähän isompana numerona,että minua otettaisi tosissaan koulussa ja saisin mahdollisemman hyvän avun. Ei ole tyhmyyttä vaan tietämättömyyttä yleisesti.

    Äänestä

  • old_profile_95907 kirjoitti:

    Kai sitä tällein oudostikin puhua vaikka ei kommentoitu toisiamme. Olemme väliin hassuja.

    Itse ajattelen että oli vain numero mutta koin tarvetta palan viedä eteenpäin vähän isompana numerona,että minua otettaisi tosissaan koulussa ja saisin mahdollisemman hyvän avun. Ei ole tyhmyyttä vaan tietämättömyyttä yleisesti.

    Sun kirjoituksista ei kyllä käy mitenkään ilmi tietämättömyytesi. Tuskin on ihan noin yksinkertainen juttu, että olisit tietämätön. Varmaan sulla on laaja tietämys asioista, mutta juuri koulutehtävissä on aina lisää ja lisää uutta tietoa.

    Äänestä

  • Minulla diagnoosina kielellisyyden häiriö eli todella hitaasti olen oppinut äidinkielemme ja en taas opi yhtään paremmin muidenkaan kieliä.
    Muutekin sanasto on lievä aikuisen sanastoon katsottuna mutta pärjään. Jos opettelin tukiviittomia minun kaltaisille lapsille nykyään opetetaan mutta itse en ole sellaisia saanut. Minusta on hyvä että edistymme ja pystymme tukemaan toisiamme. olet jossain asiassa minuakin parempi kuin ruuanlaitossa.

    Äänestä

  • Kysympä kirjoitti:

    Sun kirjoituksista ei kyllä käy mitenkään ilmi tietämättömyytesi. Tuskin on ihan noin yksinkertainen juttu, että olisit tietämätön. Varmaan sulla on laaja tietämys asioista, mutta juuri koulutehtävissä on aina lisää ja lisää uutta tietoa.

    ymmärrän paremmin näkemisen ja opin tosielämästä. Lukemiseni vaan lisäisi tietoa erittäin paljon, laajentaisi näkemyksiä .ja vuoksi koen että minusta tulee super kun opin perustiedot äidinkielenkirjallisuudesta ja pärjään koulussa. Pystyisin ratkomaan paljon asioita.

    Äänestä

  • old_profile_95907 kirjoitti:

    Minulla diagnoosina kielellisyyden häiriö eli todella hitaasti olen oppinut äidinkielemme ja en taas opi yhtään paremmin muidenkaan kieliä.
    Muutekin sanasto on lievä aikuisen sanastoon katsottuna mutta pärjään. Jos opettelin tukiviittomia minun kaltaisille lapsille nykyään opetetaan mutta itse en ole sellaisia saanut. Minusta on hyvä että edistymme ja pystymme tukemaan toisiamme. olet jossain asiassa minuakin parempi kuin ruuanlaitossa.

    Siis jos opetelisin tukiviittomaa tai viittoman kielen voisin pärjätä viittomakielisessä koulussa paremmin kuin tavallisessa johtuen siitä että viittomankielen näkeminen tukisi puhetta.

    Luulen että 1v myös on sama eli vanhalta nimeltä dysfasia.

    Äänestä

  • old_profile_95907 kirjoitti:

    Siis jos opetelisin tukiviittomaa tai viittoman kielen voisin pärjätä viittomakielisessä koulussa paremmin kuin tavallisessa johtuen siitä että viittomankielen näkeminen tukisi puhetta.

    Luulen että 1v myös on sama eli vanhalta nimeltä dysfasia.

    Juu, eihän tuolla dysfasialla ole tekemistä älykkyyden kanssa

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    Juu, eihän tuolla dysfasialla ole tekemistä älykkyyden kanssa

    sama vaiva jolloin lukemisen ymmärtäminen vie niin paljon aikaa, ettei tuo 25 minuuttia riittäisi kuin pariin kysymykseen vastaamiseen, niin en viitsi edes yrittää. Minut on testattu 16-vuotiaana ja älykkyyteni todettiin keskivertoa paljon korkeammaksi ja se riittää minulle.

    Äänestä

138 ;) päivän paras oli xd

Äänestä
  • Eihän siinä näy päivän parasta.

    Äänestä

  • Sinun kannattaa mennä mittauttaa taitos X)

    Äänestä

hyvin tylsiä testejä
Ja ne mittaa vain sen tyylin älykkyyttä.

Eikä sillä paljoa tee jos elät, esim. aavikolla ja jotkut terroristit tulee sanomaan, että laita huivi päähäsi tai....

Äänestä
  • Tuo on totta! Sitäpaitsi voi eri kerroilla saada eri tulokset. Ei kerro juuri mitään. Aikansa voi käyttää älykkäämminkin, kuin testejä tekemällä.

    Äänestä

Olen käynyt oikeassa Mensan testissä ja tulokseni on, no, 1,6-1,5 kertaa väestön ka:n yläpuolella.

Äänestä

Tuossa nettitestissä saanut 100- 135 välillä päivästä riippuen. Kerran alle 100, heikko päivä.

Äänestä
  • Ohan se varma.

    Äänestä

Kahdesti oon tehnyt oikean testin. Ekalla kerralla tais tulla 167 ja toisella n 5 vuoden päästä 164. Mut jos miettii, et mitä hyötyä ja haittaa tuosta on, niin ehkä osaa ajatella vähän kokonaisvaltaisemmin ja käsitellä isompia kokonaisuuksia abstraktilla tasolla, ja sitten toisaalta ymmärrys lisää tuskaa. Eikä sitä miksikään saavutukseksi voi lukea. Siinä ei myöskään mitata sosiaalista, tai tunneälyä, mitkä ovat kuitenkin mielekkään elämän kannalta jopa tärkeämpiä.

Ismo Alanko sen joskus niin oivallisesti lauloi: "..vitut minä mikään viisas ole, tahdon elää vain kuin ihminen.." ja tuolla ohjenuoralla mennään :)

Äänestä
  • Nettitestissä+saatu+110+antoi+tulokseksi,+että+olet+79%+älykkäämpi,+kuin+valtaväestö.+Noinkin+pienellä+tuloksella...

    Äänestä

  • Oha se varma.

    Äänestä

Tulos+109+merkitsee,+että+on+älykkäämpi,+kuin+79,8%+väestöstä.

Äänestä

138 jäätävällä munkilla?
Tein testin 2v sitten olet parempi kuin 97prosenttia testin tehneistä. Jotain vielä luki että älykkyysosamäärä vastaa yliopistotutkinnon suorittajaa. Ammattikoulun käyneennä :)

Äänestä

Mä olen ollut mensalainen 9 vuotta. Toivottavasti kukaan, yksikään ei kuvittele, että järkiäly jollain tapaa korvaisi tunneälyn puutokset.

Äänestä

Sain 106 ja ehdin vastata muistaakseni 35:een kysymykseen. Oon kyllä tiennytkin, että en ole tuolla tavalla kovin älykäs, mutta ajattelin että oisin nyt edes keskivertoa ollut... Mutta enpä ole, koska suomalaisten äo oli muistaakseni 107.7
Eli oon siis keskivertoa tyhmempi!!!!... Nice... :'(( :D

Äänestä
  • Ei kerro mitään älykkyydestäsi tuo Mensan testi. Tee tarpeeksi usein, niin pisteesi nousevat. Pari vuotta, kun niitä napuutta harjoittelee, tulokset paranee.

    Äänestä

  • Kapealainen kirjoitti:

    Ei kerro mitään älykkyydestäsi tuo Mensan testi. Tee tarpeeksi usein, niin pisteesi nousevat. Pari vuotta, kun niitä napuutta harjoittelee, tulokset paranee.

    Kyllä se kertoo jotain. No, olen tuohon ihan tyytyväinen, koska en ole ollu koskaan esim. matikassa kuin keskiverto, eli tuo on ihan hyvä tulos siihen nähden. :)

    Äänestä

  • piristynytspämmäri kirjoitti:

    Kyllä se kertoo jotain. No, olen tuohon ihan tyytyväinen, koska en ole ollu koskaan esim. matikassa kuin keskiverto, eli tuo on ihan hyvä tulos siihen nähden. :)

    Mää olin matikassa oikeeasti huono! Samoin fyssa ja kemia, ihan surkea niissä.Bilsa vahvuuteni.

    Äänestä

suomalaisten keskiverto äo***

Äänestä

yli 70 kuitenkin!!!!!!! Yippee!!!

Äänestä

Korjaus!!! Taisi olla Mensan testiin osallistuneiden suomalaisten keskimääräinen tulos siitä tuo 107.7!! Eli ei siis kerro kaikkien suomalaisten keskimääräistä äo:ta!!

Äänestä

Noloksi jo menee mutta pakko korjata vielä, että ei ollutkaan Mensan testiin osallistuneiden, vaan tältä sivuilta katsoin http://ao-testi.iq-test.eu/eu-tilastoja-iq/ eli voi olla sittenkin se suomalaisten keskimääräinen, kun en nyt tiedä että onko tuo tulos pelkästään tuon sivuston testin tehneiden, vai oikeasti jonkun laajemman testaamisen mukaan.
Tätä sivua jos uskoo, niin aika ihmeen korkea olis, mutta en sitten tiedä..
http://www.fi.iqtester.eu/aeo-ta-koskevat-artikkelit/aeo-arvojen-tasot.html

Tässä muuten se testi mitä ap ilmeisesti meinasi ja jonka minä tein.
http://www.mensa.fi/wordpress/?page_id=27

Tehkää tuo ja laittakaa rehellinen tulos! Nuo 130 jne. on niin puppua ku olla ja voi :D:D:D:D:D

Äänestä
  • se kerää ihmisten puhelinnumeroita ja sähköpostiosoitteita

    Äänestä

  • Juu, se oli tuo testi. En edes tiedä, onko niitä muitakin testejä :O Enkä tosiaan tee enää yhtään. Tuli nimittäin hiki :D

    Äänestä

  • sain+118,+joka+on+korkeampi+88,5+%++kuin+muulla+väestöllä.+Aika+riitti+ihan+hyvin,+mutta+keskittyminen+alkoi+herpaantumaan+ja+osa+viimeisistä+kuvioista+meni+siksi+arvaamalla.+Ei+taida+ainakaan+tämän+testin+perusteella+olla+asiaa+Mensaan.+:D

    Äänestä

Jotain 500 sain, jotain tollasta pikku densan numeroi. :)))

Äänestä
  • Bonsai puutkin ovat sensein mieleen.

    Äänestä

Juu, tuli tehtyä ja yli 130 meni. Hyvä järki vielä pelaa.

Äänestä

Tein juuri. Ehdin vastaamaan 35 kysymykseen ja sain 115. Kolme vuotta sitten tein saman testin yöllä kolmelta ja sain 113. Nukkuminen kannattaa!

Äänestä

Kuka hitto oikein uskoo nettitesteihin? Älykkyystestit muutenkaan eivät ole luotettava älykkyyden mittari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysympä kirjoitti:

Tein äsken Mensan kotiälykkyys testin netissä, koska tuosta Mensasta täällä usein mainitaan. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt noita, enkä kiinnittänyt humioita älykkyystesteihin. Olen pitänyt itseäni tyjmänä ja pidän edelleenkin. Sain 109. Oletteko muut tehneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu