en voi olla varma susta

kun sulla on aina omat agendat, joita et paljasta kellekään. se tuntuu petokselta, se ettet avaudu ikinä kellekään. se tekee muista palveluntarjoajia sulle, nautinnonlähteitä, joita voit hyödyntää tarpeittes mukaan. en tiiä mitä sulle seurustelu on, ja hermostuitkin aina kun halusin puhua siitä, mutta mulle se on vähintäänkin avautumista ja jakamista. ja siinä et ollut yhtään mukana. sun mielestä mä olen jättänyt sut, mutta mun mielestä ei ollut edes mitään jätettävää, kun rehellinen ja välitön suhde ei koskaan alkanutkaan. mulle on edelleen mysteeri mitä sun päässä ja sydämessä pyörii ja tällaisina iltoina tulee taas mietittyä sitä.
2185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse päästän tavallisesti/nykyään ihmisiä hyvin hankalasti lähelle (en halua tulla satutetuksi) ja koskaan en ole kovasti puhunut henkilökohtaisista asioista (luottamustani on petetty useamman kerran monella saralla). En tee sitä tahallani ja ikävää, jos jollekin on jäänyt jotenkin salamyhkäinen kuva. Toisaalta olen myös tottunut siihen, että ihmiset tilittävät hyvinkin henkilökohtaisia asioita minulle, tosin niistä en ole puhunut kenellekään eteenpäin.

Äänestä

Jaaha..kaksi tuttua keskustelee. Ei kuulu mulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alleraller kirjoitti:

kun sulla on aina omat agendat, joita et paljasta kellekään. se tuntuu petokselta, se ettet avaudu ikinä kellekään. se tekee muista palveluntarjoajia sulle, nautinnonlähteitä, joita voit hyödyntää tarpeittes mukaan. en tiiä mitä sulle seurustelu on, ja hermostuitkin aina kun halusin puhua siitä, mutta mulle se on vähintäänkin avautumista ja jakamista. ja siinä et ollut yhtään mukana. sun mielestä mä olen jättänyt sut, mutta mun mielestä ei ollut edes mitään jätettävää, kun rehellinen ja välitön suhde ei koskaan alkanutkaan. mulle on edelleen mysteeri mitä sun päässä ja sydämessä pyörii ja tällaisina iltoina tulee taas mietittyä sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu