"
Siihen nähden että lainakatto "tuskin vaikuttaa mitenkään" on erikoista että kaikki kynnelle kykenevät asuntolainapankeista välittäjiin ovat itkeneet mediassa pian vuoden ajan siitä miten lainakatto tulee olemaan end of the life as we know it eli kutakuinkin Harmageddon ja Ragnarök yhdistettynä.
Aika erikoista että lainakattoa ajanut FIVA itse julkisti tällaisia lukuja perustellessaan lainakaton välttämättömyyttä:
"Finanssivalvonnan tietojen ja asuntokauppatilastojen perusteella tehty arvio paljastaa, että vuonna 2012 kaupoista yli 30 000 olisi jäänyt toteutumatta ilman lisävakuuksia tai omaa rahaa, jos lainakatto olisi ollut käytössä. Ensikotikauppoja olisi jäänyt väliin noin 8 000."
Määrä on aika tolkuton kun muistaa että vanhojen kerrostaloasuntojen kauppoja tehdään Suomessa noin 60 000 vuodessa ja vielä erikoisempaa on se että 95% lainakatto olisi estänyt 8000 ensiasunnon hankintaa. Niitä on vissiin ostettu ihan tuulen huuhtomalla persiillä kun edes muutamaa tonnia ei ole laittaa tiskin..
Luvut kertovat kyllä enemmänkin siitä miten poskettomaan hintaan käytännössä kaikki 2010-luvulla ostetut luukut on kirjattu pankkien taseeseen mikä selittää kaikkien pankkien yllättävän innon jakaa ihan pyyteettömästi lyhennysvapaita vuosia (tai -kymmeniä) jokaiselle joka suinkin saa peilin vielä tiskillä huurtumaan.
http://tinyurl.com/gu54j4l
"
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=251595&tstart=0&start=600
Asuntolainakatto leikkaa 30000-60000 kauppaa/vuosi
19
231
Vastaukset
Täyttä satua ilman aitoa lähdettä!
.
Ottaen huomioon, että 16 prosentilla asunnonvaihtajista lainamäärä ylitti 90 prosenttia vuonna 2012, mutta että tuossakin määrässä on mukana ne, jotka muuttivat samalla yhtiölainat asuntolainaksi.
.
Ensiasunnon ostajien määrä on vähentynyt. Vuonna 2012 ensinasunnon ostajista 1/4 otti lainaan enemmän kuin lainakatto säätää, mutta myös tuo määrä sisältää vapaaehtoisesti yhtiölainoista asuntolainoiksi muutetut osuudet.
.
Nuo luvut ilmoitti Finanssivalvonta vuonna 2012.Lisäksi vuoden 2012 jälkeen pankit ovat jo kiristäneet lainanmyöntämisen ehtoja, joten määrät ovat edellä minun ilmoittamiani pienempiä. Lisäksi noissa nuo lainakaton ylittävän määrän lainaa saaneet on pankissa arvioitu maksukykyisiksi, jos henkilö on maksukykyinen hänellä pitäisi olla kyky säästää jossain kohtuullisessa ajassa omarahoitusosuus tai hän voi hakea reaalivakuuksia vaikka vanhemmiltaan.
.
Jälleen kerran hyvä osoitus siitä satuilusta, mitä Kauppalehden yleisönosastolla kirjoitetaan. Ei tuollaiselle palstalle viitsi mitään lähteä jankkaamaan huuhaa-juttujen kanssa.
.
Vaikka asialla ei sinänsä ole mitään merkitystä, tänne tämän jutun postannut on varmaan sama henkilö, joka postasi niin ikään huuhaa-jutun lyhennysvapaista ja järjestämättömistä luotoista.Nuo ilmoittamani prosentit oli varmaan laskettu ottaen huomioon reaalivakuudet, joita lainanhakijoilla olisi ollut käytettävissään.
- No.jopas
Huom!-ketjun toimitusjohtaja Tarja Ranto
" Lainakatto ja vanhojen asuntojen arvonlasku yhdessä kiristävät lainansaantia. Yhä useammin tulee tapauksia, joissa pankki ei enää laske vanhalle kiinteistölle minkäänlaista vakuusarvoa.
– Käytännössä kauppa pitää sitten rahoittaa sataprosenttisesti muilla tavoilla. Monia kauppoja jää jo tekemättä ongelman takia. Olettaisin, että pankkiryhmille on tulossa lisää ohjeistusta, miten näissä tilanteissa toimitaan2 No.jopas kirjoitti:
Huom!-ketjun toimitusjohtaja Tarja Ranto
" Lainakatto ja vanhojen asuntojen arvonlasku yhdessä kiristävät lainansaantia. Yhä useammin tulee tapauksia, joissa pankki ei enää laske vanhalle kiinteistölle minkäänlaista vakuusarvoa.
– Käytännössä kauppa pitää sitten rahoittaa sataprosenttisesti muilla tavoilla. Monia kauppoja jää jo tekemättä ongelman takia. Olettaisin, että pankkiryhmille on tulossa lisää ohjeistusta, miten näissä tilanteissa toimitaan2Jos omistaa arvottoman tai lähes arvottoman kiinteistön takahikiän peräkylällä, joka ei kelpaa kenellekään, ei pidäkään kuvitella että sitä voisi käyttää reaalivakuutena. Kyllä tämä tilanne on ollut olemassa jo 5-6 vuotta ja yhä joku pitää sitä uutisena ja mainitsemisen arvoisena. Kai sitten, jos ei ole mitään muuta sanottavaa ja kun toimittaja tyrkkää nauhoituslaitteen eteen.
.
Kaikilla kiinteistöillä on joku arvo, mutta se arvo voi olla vähäinen.
- lukihäiriöinen
Se voi olla että muutenkin kiristävät tässä tulevina aikoina pankkienlainoituksia.
Minähän palstalla yllytin tässä juuri että nyt on kiire ostaa mikäli meina ostaa,lainoissa tulee kiristyksiä vielä kenties jo ensikesä ihan muuta toista.
Nyt kun piti ostaa niin kansa ei kyenyt ostoksille,mitä te märehditte mökeissäne,myykää ostakaa älkää olko apaattisia juuri kun piti toimia,eli myydä ja ostaa.- Swine
Kauppa on alkanut käydä ja pankit alkavat jälleen verisen kilpailun asiakkaista, marginaalit laskevat ja eri poppakonstit tulevat jälleen käyttöön, jotta saadaan uusia lainaajia houkuteltua. Kohta saat joulukinkun kun otat meidän pankista asuntolainan.
- huhhhhuh
Vou tuo on tosi paljon! Hinnat tuskin ovat tuon jälkeen edes kymmentä prosentia nykyisistä.
- Katse.as.hinnoissa
Jättialennukselta hyvä analyysi.
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2014/01/21/lainakatto-voisi-vaikeuttaa-tuhansien-asunnonhankintaa/2014935/310
Pankkien asuntolainojen laatu on heikko koska suuri osa lainoitetuista kt-asunnoista on 60- ja 70-luvun tuotantoa jolle ei enää 20-30 vuoden kuluttua ole jälkimarkkinoita koska elementtitalot tulevat elinkaarensa loppuun. Tuon ikäiset asunnot kannattaa vielä nyt LVIS-remontoida kasvukeskuksissa mutta muualla ei kannata. Kasvukeskuksissakin näiden asuntojen hinta voi romahtaa jo lähivuosina.
Vuokra-asuntotarjonta lisääntyy lähivuosina ja vuokrahinnatkin voi laskea. Vuokra-asunto voi tulla halvemmaksi ja on riskittömämpi kuin vanha velaksi ostettu remonttipommi omistusasunto.
Jos tontti on hyvällä paikalla ja rakennusoikeutta saa lisää kannattaa rakentaa tilalle uusi kuten Vantaan Tikkurilassa. Vantaalla puretaan paljon vanhaa huonokuntoista ja rakennetaan uutta tilalle.
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/400981-yllattava-bisnesmahdollisuus-huonokuntoinen-kerrostalo-kannattaa-purkaa-korjaamisen- sen_ajan_murhe
10 vuotta sitten tuhnut tiesivät, että kerrostalojen elinkaari on 30-40 vuotta. Nyt povataan 70 vuoden elinkaarta, kerran elinkaarta on yhä 20-30 vuotta jäljellä.
Aivan oikein, koska näihin taloihin on tässä välin tehty julkisivu- ja putkiremontit. Vaille hoitoa jätetty talo rapistuu 40 vuodessa purkukuntoon, mutta "laskuri nollataan" remonteilla.
Taantuvilla paikkakunnilla talot voivat tietysti muuttua arvottomiksi, mutta kasvualueilla ei. Sitä en kykene sanomaan, vieläkö 2040 kannattaa ruveta jotain 60/70-luvun kerrostaloa remontoimaan (esim. tässä vaiheessa alkaisi jo olla aika tehdä julkisivuremontti uudelleen tai pintaremonttia keittiöön & kylppäriin) vai ovatko jo tilajärjestelyidensä ym. puolesta auttamattoman vanhanaikaisia.
Arvottomia ne eivät kuitenkaan ole. Kasvualueilla. Kaupunkien kasvaessa syrjäisetkin lähiöt muuttuvat hiljalleen aika keskeisellä paikalla sijaitseviksi. Vrt. nykyiset 50-lukujen talot, jotka ovat rakentamisaikaansa saattaneet olla ihan korvessa / maailman laidalla. Kuulemma Kehä III rakentamistakin naurettiin aikoinaan, kun tie vedettiin keskelle koskemattomia korpimetsiä!
Eli arvonsa on sillä tontilla... Näyttää nimittäin taas tulleen muotiin se tyyli, että puretaan vanha talo ja rakennetaan isompi tilalle. Tässäkin näemmä aloittajakirjoittajan satukokoelman lähteeksi paljastui jälleen toimittajan lööppihakuiset ja yliampuvat jutut.
.
Ei kai tässä mikään muu romahda, kuin "rommauttelijoiden mielikuvat", jota on nyt tapahtunut jo vuodesta 1994 lähtien. Romahduksen vuonna 1988 hinnat nousivat 40 prosenttia vuodessa, mutta rommauttelijat eivät näe lukujen taakse eivätkä suhteuta asioita toisiinsa. Rommauttelijat eivät ota huomioon ansiotason muutoksia, yleisen hintatason muutoksia eivätkä vuokratason muutoksia. Rommauttelijat elävät vuokralla itse rakentamissaan tuulentuvissa.
.
Vuokra-asuntotarjonta varmaankin lisääntyy edelleenkin, mutta vuokra-asuntotarjonta ei riitä täyttämään kysyntää, mikä on ollut osasyynä myös tähän saakka vuokrien jatkuvaan nousuun.
.
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2015/03/20/nyt-nousee-vuokra-asuntoja-kerta-kaikkiaan-liian-vahan/20153519/310- Hehhhehe
Kovastipa alkoi paniikkipissa lentämään "satukokoelmasta". Ei taida ihan olla pullat uunissa.
- niinnpä
Naiset ovat niin hellvetin huonoja piilottelemaan tunteitaan.
- rotua
pundit kirjoitti:
Tässäkin näemmä aloittajakirjoittajan satukokoelman lähteeksi paljastui jälleen toimittajan lööppihakuiset ja yliampuvat jutut.
.
Ei kai tässä mikään muu romahda, kuin "rommauttelijoiden mielikuvat", jota on nyt tapahtunut jo vuodesta 1994 lähtien. Romahduksen vuonna 1988 hinnat nousivat 40 prosenttia vuodessa, mutta rommauttelijat eivät näe lukujen taakse eivätkä suhteuta asioita toisiinsa. Rommauttelijat eivät ota huomioon ansiotason muutoksia, yleisen hintatason muutoksia eivätkä vuokratason muutoksia. Rommauttelijat elävät vuokralla itse rakentamissaan tuulentuvissa.
.
Vuokra-asuntotarjonta varmaankin lisääntyy edelleenkin, mutta vuokra-asuntotarjonta ei riitä täyttämään kysyntää, mikä on ollut osasyynä myös tähän saakka vuokrien jatkuvaan nousuun.
.
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2015/03/20/nyt-nousee-vuokra-asuntoja-kerta-kaikkiaan-liian-vahan/20153519/310Pundit; tässä ei ole kyse toimittajien lööpinhalut, vaan ihan joku toinen!!
Vähän jotain rotua noihin kommentteihin.
"Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton toimitusjohtajan Jaana Anttila-Kankaan mukaan eritoten ensiasunnon ostajien kaupat hankaloituisivat.
Ensiasunnon ostajilla on jo nyt vaikeuksia päästä markkinoille, ja tämä tulisi vaikeuttamaan sitä entisestään. Erityisesti lainakatto vaikuttaisi pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa, joissa on yliopistoja ja ammattikorkeakouluja, Anttila-Kangas sanoo." rotua kirjoitti:
Pundit; tässä ei ole kyse toimittajien lööpinhalut, vaan ihan joku toinen!!
Vähän jotain rotua noihin kommentteihin.
"Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton toimitusjohtajan Jaana Anttila-Kankaan mukaan eritoten ensiasunnon ostajien kaupat hankaloituisivat.
Ensiasunnon ostajilla on jo nyt vaikeuksia päästä markkinoille, ja tämä tulisi vaikeuttamaan sitä entisestään. Erityisesti lainakatto vaikuttaisi pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa, joissa on yliopistoja ja ammattikorkeakouluja, Anttila-Kangas sanoo."Tarkoitin tätä lainausta ja siitä lainauksesta tehtyjä johtopäätöksiä. Kirjoitinhan aloittajakirjottajan jutusta:
"Finanssivalvonnan tietojen ja asuntokauppatilastojen perusteella tehty arvio paljastaa, että vuonna 2012 kaupoista yli 30 000 olisi jäänyt toteutumatta ilman lisävakuuksia tai omaa rahaa, jos lainakatto olisi ollut käytössä. Ensikotikauppoja olisi jäänyt väliin noin 8 000".
.
Luin itse jokin aika sitten alkuperäiset Finanssivalvonnan selvitykset. On aina hieman heikoilla jäillä kulkemista lainata suoraan jonkun tahon toissijaista selvitystä lukematta alkuperäisiä selvityksiä.
.
Tuohon sinun lainaamaasi minulla ei ole mitään huomautettavaa. Se on riittävässä määrin totta.
- 32154235436534
euroaikana palkat tuplaantuneet ja pks kampat kuusinkertaistuneet.
vaaditaan samoista seinista nyt se euroissa kuin mika ennen markoissa. - eiepäselvää
Vastuuttomasti jaettu velkaraha on numero 1 selitys asuntojen nykyisiin hintoihin.
- havainto1
Kaipa keskeisin ongelma on että säästössä tarvitsisi olla. Ok taloa ostettaessa, jonka hinta 200 000 eur 20 000 (ns omaa rahaa) 8000 eur varainsiirtoveroa. Eli toi 10 % on nähdäkseni aika harhaanjohtava. Vai ollaanko kiinteistöverosta luopumassa?
Taisit sekoittaa keskenään kiinteistöveron ja varainsiirtoveron. Mitäs tuosta.
.
Varainsiirtovero on ollut lainakeskusteluissa mukana aina. Eli onkin ostettu 192.000 euron omakotitalo ja varainsiirtoveron kanssa tarvittava rahamäärä on ollut n. 200.000 euroa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa752843- 572766
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun172553- 412072
- 522036
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2772005Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211301- 421150
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo21090Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.96999