Maahanmuuttajaväkivalta raaistuu!!

sä1

Maahanmuuttajaväkivalta raaistuu pääkaupunkiseudulla

Julkaistu: 7.10.2014

Viime aikoina uutisoidut pääkaupunkiseudun monikulttuuriset väkivallanteot ovat poliisin tutkinnassa paljastuneet odottamattoman röyhkeiksi. Tikkurilan ”joukkotappelu” (todellisuudessa joukkoryöstö),

 Helsingin keskustan puistoryöstöt sekä Espoon syyskuinen joukkopahoinpitely ovat saman maahanmuuttajaryhmän käsialaa.


Ne ovat järjestäytynyttä suomalaisvastaista väkivaltaa.Pesäpallomailoin, puukoin sekä muovikuula-asein varustautuneet alaikäiset maahanmuuttajat ovat värvänneet tukea sosiaalisessa mediassa ja lähteneet pahoinpitelemään suomalaisia.

Jälkikäteen he ovat Internetissä ylpeilleet suorittamillaan rikoksilla.


Pahoinpitelyihin syyllistyneet ovat voineet kerätä itselleen ”pisteitä” sillä perusteella, miten nopeasti uhrit on saatu puolustuskyvyttömiksi.


Uhrit ovat yleensä olleet jo alkujaan käytännössä puolustuskyvyttömiä suomalaisia lapsia ja teinejä, jotka ovat kohdanneet joukon aseistautuneita maahanmuuttajia.


Pääkaupunkiseudun raakaa rikosvyyhtiä on verrattu sosiaalisessa mediassa ulkomailta tuttuun Knockout-peliin.

Knockoutissa mustaihoiset miehet yllättävät kadulla satunnaisesti valitsemansa ihmisen ja yrittävät iskeä uhrinsa yhdellä lyönnillä tajuttomaksi.

Suomalaisia uhreja on tähän mennessä poliisin mukaan ilmennyt noin 70. Tekijöitä on ollut kiinniotettuina 20, joista neljä on vangittu.

Vangitsemisista huolimatta poliisi pelkää, että maahanmuuttajien väkivaltainen harrastus jatkuu.

Poliisin mukaan kyse on ”sosiaalisista ongelmista”. Samat ”sosiaaliset ongelmat” vaikuttavat seuraavan afrikkalaisia kaikkialle, minne he menevät.

Onko tämä paljon puhuttua monikulttuurisuutta, jonka meidät suomalaiset pakotetaan hyväksymään?

”Monikulttuurisuus on rikkaus”, kuuluu sanonta.

Ainakaan pääkaupunkiseudulla monikulttuurisuudesta eivät ole hyötyneet ketkään muut kuin sosiaalisia tulonsiirtoja saavat maahanmuuttajat.

Sosiaalitukea ovat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla täydentäneet myös suomalaisuhrien taskuista saadut ryöstösaaliit. Näin ”uussuomalaiset” kunnioittavat heidät elättävää kansaa.

Tahot, jotka yleensä valittavat julkisuudessa kovaan ääneen ”rasistisesta väkivallasta”, ovat jostain syystä olleet tänään aivan hiljaa. Miksi?

Pääkaupunkiseudun rikokset ovat rasistista suomalaisvastaista väkivaltaa.

Kuinka media ja kansalaisjärjestöt reagoisivat, jos kansallisuudet olisivatkin olleet toisin päin ja 50 suomalaista olisi pahoinpidellyt ja ryöstellyt viattomia maahanmuuttajia?

Vuonna 1997 noin 50 suomalaista kävi Helsingin Kontulassa kostamassa nuorempien tovereidensa pahoinpitelyn somaleille paikallisella jalkapallokentällä.

Tapahtumasta puhutaan edelleen lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin.

Valtamedian mukaan vain valkoiset voivat syyllistyä rasismiin.Suomessa joukkomaahanmuuton vastustajat ovat suositelleet jo vuosia seuraamaan muiden Euroopan suurkaupunkien synkkää kehitystä,

jotta ymmärtäisimme, mihin pakkomonikulttuurisuus johtaa.

Nyt Pariisin, Malmön ja Lontoon rumimmat ilmiöt alkavat rantautua Suomen suurkaupunkeihin.

Yllättyikö kukaan?



Vielä ei kuitenkaan ole syytä luovuttaa ja muuttaa pois suurista kaupungeista.

Sen sijaan suomalaisten tulisi järjestäytyä vahvaksi joukoksi, joka on tulevaisuudessa valmis vastaamaan suomalaisvihamieliseen väkivaltaan.

Päättäjiä tai poliisijohtoa eivät juurikaan kiinnosta kantaväestön asiat,

joten kansalaisten on itse puolustettava omiaan.

Verkossa on jo vaadittu katupartioita kaupungille.Suomalaisvastainen väkivalta tulee jatkossa muuttumaan entistä raaemmaksi.

Silloin on elintärkeää, että suomalaiset kykenevät lyhyelläkin varoitusajalla jalkautumaan kaduille.

Nyt on aika valmistautua tulevaan, sillä tosipaikan tullen on jo liian myöhäistä. 

Liity Vastarintaliikkeeseen ja taistele vastaan – tänään.

18

1843

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sä1

      OLETKO KUULLUT PELISTÄ....???? MINÄ OLEN AINAKIN KUULLUT..


      Knockout-peliin. Knockoutissa mustaihoiset miehet yllättävät kadulla satunnaisesti valitsemansa ihmisen ja yrittävät iskeä uhrinsa yhdellä lyönnillä tajuttomaksi...

    • 62016

      Et uudempaa "uutista " löytänyt? Kirjoitustyylistä päätellen mv tai muu vastaava.....

      • sä1

        Tunkeutujat raiskasivat jälleen suvaitsevaisen

        Julkaistu: 7.6.2016

        26-vuotias turvapaikanhakija-afgaani tuomittiin kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen raiskauksesta. 

        Kölnische Rundschau -sanomalehden mukaan 20-vuotias uhri oli ottanut yhteyttä tunkeutujaan ”Refugees Welcome” -sivun kautta ja tarjonnut tälle makuupaikkaa asunnossaan Kölnissä lokakuussa.

        Muutaman päivän päästä tunkeutuja alkoi lähennellä naista, vaikka tämä kertoi, ettei ollut kiinnostunut.


        Myöhemmin samana yönä, kun uhri oli nukkumassa, tunkeutuja meni hänen huoneeseensa, piteli hänestä kiinni ja raiskasi tämän.


        Tunkeutuja pakeni paikalta ja uhri pakeni veljensä makuuhuoneeseen.Poliisi otti tunkeutujan kiinni pian tämän jälkeen.

        Hän väitti, että seksi oli tapahtunut yhteisymmärryksessä, mutta todisteet puhuivat tätä vastaan.

        Ei ole selvää, onko nainen yhä innokas tunkeutujien tervetulleeksi toivottaja ja onko hän tarjonnut makuuhuonettaan uudestaan tapauksen jälkeen.

        Ainakin hän oli onnekkaampi kuin monet kumppaninsa, kuten amerikkalainen opiskelija Wienissä.

        Naisen sisälle kutsuma gambialainen raiskasi ja murhasi hyväntekijänsä,

        ja toinen salzburgilaisten vanhempien asuttama afgaani raiskasi pariskunnan neljävuotiaan tyttären.Lähde: The New Observer


      • sä1
        sä1 kirjoitti:

        Tunkeutujat raiskasivat jälleen suvaitsevaisen

        Julkaistu: 7.6.2016

        26-vuotias turvapaikanhakija-afgaani tuomittiin kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen raiskauksesta. 

        Kölnische Rundschau -sanomalehden mukaan 20-vuotias uhri oli ottanut yhteyttä tunkeutujaan ”Refugees Welcome” -sivun kautta ja tarjonnut tälle makuupaikkaa asunnossaan Kölnissä lokakuussa.

        Muutaman päivän päästä tunkeutuja alkoi lähennellä naista, vaikka tämä kertoi, ettei ollut kiinnostunut.


        Myöhemmin samana yönä, kun uhri oli nukkumassa, tunkeutuja meni hänen huoneeseensa, piteli hänestä kiinni ja raiskasi tämän.


        Tunkeutuja pakeni paikalta ja uhri pakeni veljensä makuuhuoneeseen.Poliisi otti tunkeutujan kiinni pian tämän jälkeen.

        Hän väitti, että seksi oli tapahtunut yhteisymmärryksessä, mutta todisteet puhuivat tätä vastaan.

        Ei ole selvää, onko nainen yhä innokas tunkeutujien tervetulleeksi toivottaja ja onko hän tarjonnut makuuhuonettaan uudestaan tapauksen jälkeen.

        Ainakin hän oli onnekkaampi kuin monet kumppaninsa, kuten amerikkalainen opiskelija Wienissä.

        Naisen sisälle kutsuma gambialainen raiskasi ja murhasi hyväntekijänsä,

        ja toinen salzburgilaisten vanhempien asuttama afgaani raiskasi pariskunnan neljävuotiaan tyttären.Lähde: The New Observer

        Tapahtuu myös suomessa..!! Suvaitse nyt..

        Olisko ollut SUVAKKI??


        Pirkanmaan käräjäoikeudessa vangitut kuubalaiset kuuluvat maajoukkueen ehdottomaan eliittiin.

        TÖRKEÄSTÄ raiskauksesta

        epäiltyinä ovat Rolando Cepeda Abreu, Osmany Santiago Uriarte Mestre,Ricardo Norberto Calvo Manzano, Abraham Alfonso Gavilan, Dariel Albo Miranda ja Luis Tomas Sousa Sierra.


        He ovat vangittuna todennäköisin syin epäiltyinä törkeästä raiskauksesta.


    • 62016

      Ei yhtään asiallisempi julkaisu kuin mv, vaikka englanninkielinen nimi komealta kuulostaakin. Yksikään hyvää journalistietiikkaa noudattava julkaisu ei käytä sanaa tunkeutuja tuolla tavalla.
      Huolestuttavaa on ihmisten medialukutaidottomuus.

      • sä1

        Viidakon asukkaat sotkevat Pariisin

        Julkaistu: 10.6.2016


        Pariisin poliisi on joutunut tyhjentämään ei-valkoisten uuden Pariisin eli


        Viidakon sen jälkeen kun paikalliset valittivat, että alue on muuttunut ”ulkoilmavessaksi” ja että tunkeutujat ovat terrorisoineet paikallisia jengiväkivallalla.


        Naamioituneet mellakkapoliisit hajottivat leirin maanantaina ja yllättivät asukkaat.


        Pian aamuseitsemän jälkeen ei-valkoiset, pääasiassa afgaanit, sudanilaiset, somalit ja eritrealaiset, kerättiin ryhmään, ohjattiin busseihin ja ajettiin muualle.


        Ranskan mellakkapoliisi siirsi noin 2 000 ei-valkoista pois Eolen puiston leiristä. 


        Le Monde -sanomalehden mukaan kaikki tunkeutujat yrittävät päästä Britanniaan nauttimaan avokätisistä avustuksista.

        Leiri oli pystytetty sen jälkeen kun


        Pariisin pormestari Anna Hidalgo sosialistipuolueesta ilmoitti, että hän aikoo rakennuttaa Pariisiin ”kansainvälisen pakolaisleirin” myöhemmin tänä vuonna.


        Tunkeutujat ryntäsivät tämän jälkeen eri puolilta Ranskaa Pariisiin, missä he pystyttivät Eolen puistoon uuden Viidakon.

        Tuberkuloositapaukset alkoivat lähes välittömästi, ja vasemmistolainen lääkäreiden organisaatio Médecins du Monde varoitti, että muitakin tartuntatauteja ilmeni leirissä.


        Lähde: The New Observer

        Kannattaa tutustua sivustoon... jos ymmärtää englantia... :)


      • sä1

        On se kumma kun ihmiset eivät usko ennään mitään...!!

        Lehdissä lukee että matti voitti kultaa. Mäkihypyssä. Vuonna elvis.. :)

        Niin aina löytyy näitä ketä ei USKO..


      • ibrahim.shkupolli

        Suvakille ei kelpaa mikään tieto.. ja fakta. Vasta sitten kun oma lapsi löytyy ladosta mamun raiskaamana, ja poltettuna hän "ehkä" uskoo, että mamut todellakin ovat petoja.


      • javar.favakehin.google
        ibrahim.shkupolli kirjoitti:

        Suvakille ei kelpaa mikään tieto.. ja fakta. Vasta sitten kun oma lapsi löytyy ladosta mamun raiskaamana, ja poltettuna hän "ehkä" uskoo, että mamut todellakin ovat petoja.

        Niinpä !! YOUTUBE : Jari Leino show.


    • sä1

      Porilaistytön raa’an murhan käsittely jatkuu ensi maanantaina hovioikeudessa

      Julkaistu: 26.5.2016

      Ramin Azimi ja hänen vain 17-vuotias uhrinsa Jonna Männistö.Porilainen 17-vuotias Jonna Männistö lähti kotoaan Metallikylän kaupunginosasta lenkille tammikuun 30. päivän iltana 2015.

      Lenkin jälkeen hänen piti lähteä vielä työvuoroon.

      Tällöin hänen tuolloin 25-vuotias entinen poikaystävänsä Ramin Azimi saapui Poriin aikeinaan omien sanojensa mukaan ”sopia asiat Männistön kanssa”.

      Männistö jätti Azimin vuoden 2014 joulukuussa todeten, ettei heidän suhteensa toiminut ja että seurustelusuhde oli painostava.

      ”Asioiden sopiminen” tarkoitti tosiasiassa sitä, että Azimi ajoi Männistö kyydissään ensin Ulvilan Kullaalle kaupan pihaan

      pahoinpitelemään ja raiskaamaan tämän.

      Sen jälkeen Azimi vei Männistön Kokemäen Sääksjärvellä sijaitsevaan latoon tytön ollessa vielä hengissä.

      Azimi sitoi Männistön, valeli tämän päälle bensiiniä ja sytytti uhrinsa palamaan.

      Azimi valitti murhasta ja törkeästä raiskauksesta saadusta elinkautistuomiostaan.

      Hän väitti, etteivät tapahtumat menneet marraskuun 2015 oikeudenkäynnissä esitetyllä tavalla ja ettei hänellä olisi ollut suunnitelmissaan pahoinpidellä, raiskata ja polttaa Männistöä elävältä.

      Azimin kertomukset tapahtuneesta ovat oikeudellisen prosessin aikana vaihtuneet tämän tästä,

      ja puolustusasianajaja Rauli Virtanen on selitellyt tämän syynä olevan tekijän ”semanttinen parafasia”.

      Oirekuvaan kuuluu puolustuksen mukaan ”väärien sanojen käyttäminen” ja kielellisen ymmärtämisen vaikeudet eri tilanteissa.

      Käräjäoikeus puolestaan totesi, ettei Azimin syyllisyydestä ole mitään epäselvyyttä

      ja että teko oli suunnitelmallinen, pitkäjänteinen ja päättäväinen



      .Lähde: Satakunnan Kansa

      • sä1

        Olis kohdellut nuorta tyttöä hyvin... niin olis voinut olla jatkoa seurustelu suhteelle...!


        Linnan jälkeen PALAUTUS KOTIIN...!!!!

        EI TAIDA OLLA TÄSSÄ PERHEESSÄ ENÄÄN YHTÄÄN SUVAKKIA..!!


    • hankiapuujooko

      Onkohan sulla Sä1 joku muukin ongelma ku mamut? Sori vaan mut sun kiihkoilut vaikuttaa ihan pöpilän asukin jutuilta.

      • sä1

        Miten tommoseen käsitykseen pääsit....???

        Olis kiva vaan kuulla..?

        Joten toivottavasti kerrot mikä sai sinut näin uskomaan..

        Suvaitse nyt vaan...

        Eri tavalla ajattelevia...!


      • sä1

        Tarkoitin tossa perheessä missä kuoli nuori tyttö...

        Kun pakkomaahanmuutto tuo suomeen...!!


      • sä1

        Odottaa yhä..!!


      • sä1

        Vastausta odottaa yhä...??


    • väärinymmärtäväsuvakki

      GOOGLE : Murkut.org kandee lukee..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9407
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      72
      4883
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      44
      4571
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2358
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1576
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      43
      1395
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      53
      1310
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1286
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1252
    10. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      45
      1182
    Aihe