Lehtiä, sukkia, luonnontuotteita, keittiöremonttia, kattoremonttia, pikkuhousuja, puhelinliittymiä, viihdepaketteja.ja lukemattomia muita puhelinmyyjiä riittää päivästä toiseen ja aivan vaivaksi asti. Ovat nykyään niin röyhkeitä, että eivät edes kysy onko vastaajalla aikaa/mielenkiintoa seurustella heidän kanssaan puhelimessa. Nykyään ei näillä puhelinmyyjillä minkäänlaista ajantajua. Huippu oli eilen, kun puhelin soi vähän ennen kymmentä illalla jolloin olin jo puoliksi unessa. Jokin naisihminen ilmoitti, että olen saanut onnenpotkun ja olen 1000 joukossa ja saan jonkin lehden...en todellakaan kuunnellut loppuun vaan jouduin sammuttamaan puhelimen.
Ärsyttää myös se, että nykyään soittelevat kännykkänumeroista. Monta kertaa on tärkeä puhelu jäänyt vastaamatta kun on pelännyt näiden puhelinmyyjien olevan taas asialla.
Voisiko joku tietäväinen neuvoa puhelinnumeron tai nettiosoitteen, mistä tämän puhelinmyynnin saisi loppumaan ja ilmaiseksi. Minusta on väärin, että myös tällä puhelinmyynnin kieltämisellä rahastetaan.
Kaiken maailman puhelinmyyjät ärsyttävät.
12
1533
Vastaukset
- ssss2
Tuota ohjetta kun seuraat niin loppuu soittelu;
http://www.asml.fi/kieltopalvelut/- kyllästyttääkö-teitä
Kiitos!!
- tttttttttttttt
Käytin myös tuota kieltopalvelua. Suosittelen muillekin.
Ihanaa kun uskaltaa vastata taas puhelimeen ilman pakkomyyntipelkoa!
Kiitos linkin antajalle.
- myöskyllästynyt
Mä olen ottanut aika tylyn linjan, en toki ole ilkeä, enkä haistattele, enkä lyö luuria heti korvaan. Mä vaan ensin varmistun, että kyseessä on markkinointi ja kerron heti, että en osta mitään, enkä ole kiinnostunut mistään, hyvää päivänjatkoa.
Puolisollani on telemarkkinointikielto, mutta jostain ne löytää reitin päästä hänen puhelimeensa, tuota asml-palvelua ei oo kokeiltu.- vaivaksi-asti
Ne kauppiaat soittelevat nykyään jopa omista kännykkänumeroistaan ja prepaid-liittymistä. Sain seitsemän lehden puhelinmyynti-puhelua yhtenä päivänä. Se riitti minulle, enään en vastaa muihin numeroihin kuin niihin, jotka varmasti tunnistan. Siinä mielessä vain on ikävää kun esim. terveyskeskuksessa terveydenhoitajat soittavat kännykkänumeroista. Välttämättä fonecta ei tiedä heidänkään numeroa kun kysyy sitä jälkeenpäin vastasoitto tarkoituksessa. Monta kertaa on tullut missattua tärkeä puhelu näiden puhelinmyyjien takia.
Myös maistraatin kautta pystyy kieltämään yhteystietojensa antamisen. - myöskyllästynyt
vaivaksi-asti kirjoitti:
Ne kauppiaat soittelevat nykyään jopa omista kännykkänumeroistaan ja prepaid-liittymistä. Sain seitsemän lehden puhelinmyynti-puhelua yhtenä päivänä. Se riitti minulle, enään en vastaa muihin numeroihin kuin niihin, jotka varmasti tunnistan. Siinä mielessä vain on ikävää kun esim. terveyskeskuksessa terveydenhoitajat soittavat kännykkänumeroista. Välttämättä fonecta ei tiedä heidänkään numeroa kun kysyy sitä jälkeenpäin vastasoitto tarkoituksessa. Monta kertaa on tullut missattua tärkeä puhelu näiden puhelinmyyjien takia.
Myös maistraatin kautta pystyy kieltämään yhteystietojensa antamisen.Tuo on totta, valitettavasti. Enää ei todellakaan huvita vastailla puhelimeen lainkaan, jos pelkkä numero on näkyvissä. Paha paikka sinänsä, kun puhelimien vaihtuessa, osa nimistä jää aina vanhaan puhelimeen, jollei ole hoksannut niitä SIM-kortille siirtää, myös minulla on jäänyt tärkeitä puheluita vastaamatta, no onneksi osa lähettää tekstarin perässä, niinkuin hoitaja Kankaanpäästä viimeksi, asia koski omaa terveydenhoitoani, jonka aikataulua piti muuttaa...
Sitten on vähän pakko vastailla, kun on joitakin myynti/nostoilmoituksia esim.Torissa, niin vastaan sukunimellä, usein siellä onkin joku tuttu, joka ihmettelee, että "oletpas sä virallinen, kun sukunimellä vastaat" - Erehdys
vaivaksi-asti kirjoitti:
Ne kauppiaat soittelevat nykyään jopa omista kännykkänumeroistaan ja prepaid-liittymistä. Sain seitsemän lehden puhelinmyynti-puhelua yhtenä päivänä. Se riitti minulle, enään en vastaa muihin numeroihin kuin niihin, jotka varmasti tunnistan. Siinä mielessä vain on ikävää kun esim. terveyskeskuksessa terveydenhoitajat soittavat kännykkänumeroista. Välttämättä fonecta ei tiedä heidänkään numeroa kun kysyy sitä jälkeenpäin vastasoitto tarkoituksessa. Monta kertaa on tullut missattua tärkeä puhelu näiden puhelinmyyjien takia.
Myös maistraatin kautta pystyy kieltämään yhteystietojensa antamisen.Maistraatin tietojenluovutuskiellot eivät estä soittoja. Niillä ei ole nimittäin ihmisten puhelinnumeroita rekisteröity mihinkään, joten niiden käyttöä ei voi näin kieltääkään. Kielloista on hyvin vähän apua sitä kautta muutenkaan.
- molttu
En usko kaupustelun loppuvan muuten kuin lakia muuttamalla, siten että tämän tapanen kaupustelu katsotaan kotirauhan häirinnäksi, sitähän se on.
- myöskyllästynyt1
Hyvä lausunto! Nimenomaan kotirauhan häirintäähän tuo on, jos joku. On aika helvetin stressaavaa, kun monta kertaa päivässä voi puhelin soida ja mielntilasta riippuen vastaa tai ei "uskalla" vastata, erittäin rajoitettua elämää :(
- puh.myyjiin.kyllästynyt
Sama täällä. Olen kertakaikkiaan kyllästynyt jatkuvaan tuputtamiseen ja suorastaan pakkomyyntiin. Yleensä en enää vastaa outoihin numeroihin, paitsi jos odotan jotain tiettyä puhelua.
- vuorotyöläinen
ihan oma sivusto
http://keskustelu.suomi24.fi/t/3358217/puhelinmyynnin-esto#comment-87036442
- Kulttuurin.kääntöpuoli
Puhelinmyyjät tietävät, että suuri osa ihmisistä vihaa heitä ja harva myyjistäkään rakastaa työtään.
Työpaikkoja on kuitenkin todella vaikea saada varsinkin jos ei ole järin hyvää koulutusta ja työkokemusta taustalla. Aktiivimallin painostaessa puhelinmyyntityö voi olla monen työttömän viimeinen oljenkorsi kohti työllisyyttä.
Jos puhelinmyyjät ärsyttävät sinua suunnattomasti, hanki telemarkkinointikielto. Älä osallistu mihinkään arvontoihin (esim. kaupoissa) sillä ne voivat kumota telemarkkinointikieltosi. Telemarkkinointikielto ei myöskään astu samana päivänä voimaan sen tilattuasi, vaan vasta muutamia viikkoja myöhemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768