Alan olla täysin umpikujassa. Kaipaisin lohduttavia sanoja tai jopa vastaavassa jamassa olleen kokemuksia.
Tilanteeni on ihan erilainen kuin suurimmalla osalla tämän palstan keskustelijoista, mutta eräällä tavalla lapsettomuutta on tämäkin. Meillä on yksi lapsi, joka syntyi kiireellisellä sektiolla keskosena. Oma terveyteni ja sen myötä sikiön terveys oli vaarassa, siksi päädyttiin varhaiseen sektioon. Synnytyksestä on jo vuosia aikaa, lapsi on terve ja itsekin pystyn normaalia elämää viettämään. Lääkärin varoittavien sanojen johdosta päätimme, että yksi lapsi riittää meille.
Kuitenkin nyt, kahdeksan vuoden jälkeen, olen alkanut haaveilla toisesta lapsesta. Kyllä, tiedän, että minun pitäisi olla onnellinen tästä yhdestä lapsesta ja tiedän myös, mitkä riskit raskauteeni liittyisi.
Silti en voi tunteelleni mitään. Useita kuukausia on mennyt itkiessä, haaveillessa, eri lääkäreiden luona juostessa... Lääkärit eivät edelleenkään suosittele toista raskautta ja miehenikin pelkää terveyteni puolesta. Välitöntä hengenvaaraa ei raskauteen todennäköisesti liittyisi, mutta lapsen syntyminen taas keskosena/oma sairastumiseni tai vammautumiseni on iso riski.
Toisaalta voi myös käydä niin, että kaikki menee hyvin. Tai jotain siltä väliltä.
En tiedä, mitä teen. Jos päätämme yrittää lasta, pelko varjostaa koko raskausaikaa. Jos jätämme yrittämättä, katkeruus varjostaa koko loppuelämääni.
Tilanteeni on ihan erilainen kuin suurimmalla osalla tämän palstan keskustelijoista, mutta eräällä tavalla lapsettomuutta on tämäkin. Meillä on yksi lapsi, joka syntyi kiireellisellä sektiolla keskosena. Oma terveyteni ja sen myötä sikiön terveys oli vaarassa, siksi päädyttiin varhaiseen sektioon. Synnytyksestä on jo vuosia aikaa, lapsi on terve ja itsekin pystyn normaalia elämää viettämään. Lääkärin varoittavien sanojen johdosta päätimme, että yksi lapsi riittää meille.
Kuitenkin nyt, kahdeksan vuoden jälkeen, olen alkanut haaveilla toisesta lapsesta. Kyllä, tiedän, että minun pitäisi olla onnellinen tästä yhdestä lapsesta ja tiedän myös, mitkä riskit raskauteeni liittyisi.
Silti en voi tunteelleni mitään. Useita kuukausia on mennyt itkiessä, haaveillessa, eri lääkäreiden luona juostessa... Lääkärit eivät edelleenkään suosittele toista raskautta ja miehenikin pelkää terveyteni puolesta. Välitöntä hengenvaaraa ei raskauteen todennäköisesti liittyisi, mutta lapsen syntyminen taas keskosena/oma sairastumiseni tai vammautumiseni on iso riski.
Toisaalta voi myös käydä niin, että kaikki menee hyvin. Tai jotain siltä väliltä.
En tiedä, mitä teen. Jos päätämme yrittää lasta, pelko varjostaa koko raskausaikaa. Jos jätämme yrittämättä, katkeruus varjostaa koko loppuelämääni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi,
Olet varmasti miettinyt kaikki mahdollisuudet ja varautunutkin niihin? Jos senkin uhalla koet lapsen "tekemisen" tärkeämmäksi, eikö silloin vain kannata luottaa kohtaloon ja "jumalaan". Eiköhän kaikki kuitenkin ole märätty ennakolta. Tai niin ainakin moni ajattelee..ja minä... Ja niin koska se kerta on niin kova riski ekköhän sä pääse "erikois" tarkkailuun. Muutama mun tuttuni on sairautensa uhalla tehnyt lapsen. Muutamilla tuli terve ja kaikki meni hyvin, mutta yhdellä tuli vammainen. Mutta sinä tiedät varmasti nämä kaikki.
Toivotan onnea päätöksesi kanssa ja voimia eteenpäin menemiseen..
T: Mimi
Kiitos Sinulle Mimi lohduttavasta ja kannustavasta viestistäsi!
Tuossa kommentissasi kohtaloon luottamisesta ja kaiken ennalta määräytymisestä kiteytit juuri sen, miten itsekin asioista ajattelen. Nyt kun vain uskaltaisi heittäytyä kohtalon vietäväksi...
Voimia Sinullekin!