Miehen puute

Olen muutaman vuoden yli parikymppinen nainen. Olen tahtomattani sinkku. Kaipaisin kovasti miestä, jonka kanssa voisin tuntea tasavertaisesti henkistä ja fyysistä yhteyttä. Alan olla aika voimaton sen faktan suhteen, ettei minulle löydy ketään, joka minut huolisi pidemmäksi aikaa. Jonkinlaisia lyhyitä suhteita tai yhden illan viritelmiä saisin, mutta sellaiset eivät sovi luonteelleni ollenkaan. Haluan sitoutua ja haluan että minuun sitoudutaan. Haluan miehen, joka on ylpeä siitä että minä olen hänen nainen ja että minä voin olla ylpeä siitä että hän on minun mies.

Alan oikeasti olla niin epätoivoisessa pisteessä, että edelleen muistelen lämmöllä miestä, joka oli minulle keväällä (yli kolme kuukautta sitten) muutaman minuutin mukava ja auttoi yhdessä työjutussa. Tiedostan itsekin ettei ole normaalia jäädä kaipaamaan jotakuta näin heppoisin perustein, mutta kukaan mies ei ole ennen tuota kiinnittänyt minuun huomiota edes vähän. Kai se sitten tuntui kovasti hyvältä, kun kerrankin joku hymyili takaisin ja tarjoutui vapaaehtoisesti auttamaan.

Tiedostan etten ole todellakaan täydellinen enkä haluakaan kelvata kaikille. Haluan sen yhden, jolle kelpaan ja joka hyväksyy minut tälläisenä. Voiko oikeasti olla että mun jutut on niin tyhmiä, olen liian pulska, ujo, minulla on liian iso nenä, rumat hampaat ja paksut jalat, ettei minulle voi olla edes mukava. Varmaankin on itsestään selvää, että kaipaisin välillä positiivisia reaktioita muilta ihmisiltä. On minussa hyviäkin puolia, jos joku vaan antaisi mahdollisuuden näyttää ne.
7362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinä olet nuori sinulle on tarjontaa, ne on vaan niin nuorina nykypäivänä nirsoja. Inhoan sitä köyhyyttä että katsotaan ulkonäköä minusta sen ei tarvitse olla täydellinen. sinulla on kauniita piirteitä.
Hampaitaa ukkonikin inhoaa joten välttelee hymyään mutta kun hymyilee se on vekkuli hymy jota rakastan.

Kyllä sinä olet kaunis nuoret on aina kauniita aina pystyy ehostamaan jos tarve vaatii.

Äänestä

Kuullostat ainakin ihan fiksulta naiselta.

Äänestä
  • No harmi, ettei kellekään fiksulle miehelle kelpaa fiksu ja ns järkevä valinta :D

    Äänestä

  • eikelpaaniineikelpaa kirjoitti:

    No harmi, ettei kellekään fiksulle miehelle kelpaa fiksu ja ns järkevä valinta :D

    No ehkä ne miehet eivät ole olleet sitten hirveen fiksuja. :D

    Äänestä

  • Onhan se ymmärrettävää että kauniit naiset on fiksuillekin miehille "heikkous" :D

    Äänestä

mikäli omistat ees 1" pillua et tartte elää puuttees vaan tiukat mimmit ovat kysyttyjä horoperseitä kyllä on pilvin pimein

Äänestä

Höpsö, kyllä sullekin löytyy sopiva mies. Musta on äärimmäisen hienoa että odotat sitä oikeaa etkä ole kenenkään kanssa vain siksi, että olisi joku.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivoinenhakuilija kirjoitti:

Olen muutaman vuoden yli parikymppinen nainen. Olen tahtomattani sinkku. Kaipaisin kovasti miestä, jonka kanssa voisin tuntea tasavertaisesti henkistä ja fyysistä yhteyttä. Alan olla aika voimaton sen faktan suhteen, ettei minulle löydy ketään, joka minut huolisi pidemmäksi aikaa. Jonkinlaisia lyhyitä suhteita tai yhden illan viritelmiä saisin, mutta sellaiset eivät sovi luonteelleni ollenkaan. Haluan sitoutua ja haluan että minuun sitoudutaan. Haluan miehen, joka on ylpeä siitä että minä olen hänen nainen ja että minä voin olla ylpeä siitä että hän on minun mies.

Alan oikeasti olla niin epätoivoisessa pisteessä, että edelleen muistelen lämmöllä miestä, joka oli minulle keväällä (yli kolme kuukautta sitten) muutaman minuutin mukava ja auttoi yhdessä työjutussa. Tiedostan itsekin ettei ole normaalia jäädä kaipaamaan jotakuta näin heppoisin perustein, mutta kukaan mies ei ole ennen tuota kiinnittänyt minuun huomiota edes vähän. Kai se sitten tuntui kovasti hyvältä, kun kerrankin joku hymyili takaisin ja tarjoutui vapaaehtoisesti auttamaan.

Tiedostan etten ole todellakaan täydellinen enkä haluakaan kelvata kaikille. Haluan sen yhden, jolle kelpaan ja joka hyväksyy minut tälläisenä. Voiko oikeasti olla että mun jutut on niin tyhmiä, olen liian pulska, ujo, minulla on liian iso nenä, rumat hampaat ja paksut jalat, ettei minulle voi olla edes mukava. Varmaankin on itsestään selvää, että kaipaisin välillä positiivisia reaktioita muilta ihmisiltä. On minussa hyviäkin puolia, jos joku vaan antaisi mahdollisuuden näyttää ne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu