Milloin oli/on ennen vanhaan?

Tälle ikäluokalle ennen vanhaan oli 50- 60- ja 70- lukua.
Sitten alkoi nykyvanhaan ja nykyaikaan.
Kasari muoti oli jo 90 lukua. Sen ajan nuorten ennen vanhaan.

Näin se on meidän ikäluokan kohdalla.
Kaipa sitä joka ikäluokalle kehkeytyy oma ´´ennen vanhaansa.´´

eppu2 kirjoitti:

Näin se on meidän ikäluokan kohdalla.
Kaipa sitä joka ikäluokalle kehkeytyy oma ´´ennen vanhaansa.´´

Sitten kun 1eero ottaa itseään 30v nuoremman kumppanin niin sitten on mukava muistella kaksia ennen vanhoja asioita!

Nimenomaan. Ennen kuulijan syntymää.

Siis joskus ennen 1950-lukua?

Kaupungissa on ollut koko ikäni sähkövalot sekä sisällä että ulkona. Omalla autolla ajelimme vuodesta 1952 lähtien. Hevoskärryjä näin joskus perunakauppiailla, jotka ajelivat myymässä tuotteitaan eri asuntoalueilla.

Öljylamppuja poltettiin mökillä, päreitä olen nähnyt vain katoilla. Saunaa lämmitettiin yleensä klapeilla, sähkökiukaita en tiedä kenenkään enemmälti arvostaneen, vaikka niitä on ollut helppouden vuoksi käytössä sekä kaupungissa että maalla.

Ei niitä banaaneja varmaan ollut oikein saatavilla sota-aikana eikä ihan heti sen jälkeenkään.
On niitä ennen vanhaan ollut kuitenkin, koska äitini kertoi syöneensä lapsena näkkileivän päällä siivutettua banaania ja opetti meidätkin tykkäämään siitä. Joskus vieläkin aamupalana syön sellaista.

Minäkin olen tavannut öljylampun valossa, kädessä "lukutikku". Patterilla toimiva radio oli.

Heh. Kansakoulun ensimmäisellä luokalla oli meilläkin se lukutikku. Olin jo unohtanut... Minä osasin lukea jo kouluun mennessä, mutta en uskaltanut kertoa opelle. Äiti kirjoitti kirjeen... Samalla luokalla oli myös yksi Kaarina, joka osasi lukea. Lukkarin tyttö. Hänen siivellään kai minäkin, mökin poika, sain hypättyä ensimmäiseltä luokalta kolmannelle...
Näin Kaarinan noin 10 v sitten. Ei sanonut muistavansa mitään eikä ketään niiltä ajoilta. Nyt lienee kuollut pois, ei ole ollut nimeä puhelinluettelossa moniin vuosiin. Monta muutakin luokkakaveria on kasvanut horsmaa jo kauan...
Kolmivuotiaana muutettiin syntymäkodista metsien läpi uuteen paikkaan kahdella hevosella. Se reki, missä minä olin, kaatui just ennen kuin tultiin pihaan. Minä mietin, että pitäisikö alkaa parkumaan, mutta äiti sanoi, että eipä käynyt mitenkään. Ja sitten en alkanut parkumaan...
Siellä vanhassa paikassa oli radio, Philipsin "Pikku-Matti". Musta bakeliittikotelo. Kovan rätinän ja rutinan seasta kuului vähän puhettakin. Uudessa paikassa ei ollut aluksi radiota. Sähköt oli. Linjat 2 ja 3 millin rautalangasta ja aina kun tuuli, menivät yhteen. Isä niitä laudalla erotteli. Sitten piti linjat uusia kuparisiksi, mutta ei ollut rahaa. Katseltiin kauan öljylampuilla. Viimein ostettiin Tilley ja sillä totisesti näki ja se lämmittikin kämppää. Satoja kertoja olen sellaisen sytyttänyt. Siis Tilleyn, en kämppää.
Ja patteriradio oli. 120 V anodiparisto ja 2 V akku, jota käytettiin latauksella noin 5 kilometrin päässä. Siellä kaksi veljestä: toinen seppä ja toinen radioamatööri.
Viimein otettiin sähkötkin kun oli taas rahaa saatu säästöön sen verran että pystyttiin. Olisko ollut joskus v 1955 jälkeen? Mihinkähän sekin patteriradio ja akku joutuivat? Olisi hienot museovehkeet.
Radioista. Kävin joskus ehkä 10 vuotiaana äidin kanssa polkupyörällä äidin siskon luona. Siellä oli aitan vintillä vanha kidekone. Se piti tietenkin särkeä, kun ei ollut järkeä. Ei siitä kukaan mitään sanonut.
Ammattikoulussa tehtiin itse kidekoneita ja yksitransistorisia radioita. Antennina putkirakenteinen kerrossänky ja maajohtona lämpöpatteri. Kuulokkeilla kuunneltiin ja hyvin kuului, radioasema 2 km:n päässä. Melkein kaikki ostivat 2000 ohmin kuulokkeet, minä 4000 ohmin. Oli vähän kalliimmat, mutta herkemmät. Kun otti toisen johdon peukalon ja etusormen väliin ja toista märällä sormella kosketteli, niin napse kuului kuulokkeista. Tuossa ovat olohuoneen päydällä vieläkin. Veikkaan, että ennen sotia tehdyt. Bakeliittia kuoret, merkki Omega.

Mikä oli se hasakki?

Voimavalolyhty, petromaksi, Tilley ja Hasakki on niiden merkkejä. Sellainen kuva että sodassa käytettiin teltoissa. On niitä vieläkin saatavana, erämessuilla näin. Meillä oli Hasakki, piti kohinaa palaessaan, isä sen oli sotamuistoissaan hankkinut.

old_profile_95391 kirjoitti:

Minäkin olen tavannut öljylampun valossa, kädessä "lukutikku". Patterilla toimiva radio oli.

Koulussa ekaluokalla, supistettu koulu, koulua vain lauantaina. Ison talon tuvassa oli se koulu, naisopettajalla radio. Radio oli laatikko jossa oli vain yksi lanka, ilmeisesti antenni, kerroin kotona millainen radio opettajalla, äiti ei uskonut että sellaista voi olla.

Sota-ajan.tuote kirjoitti:

Heh. Kansakoulun ensimmäisellä luokalla oli meilläkin se lukutikku. Olin jo unohtanut... Minä osasin lukea jo kouluun mennessä, mutta en uskaltanut kertoa opelle. Äiti kirjoitti kirjeen... Samalla luokalla oli myös yksi Kaarina, joka osasi lukea. Lukkarin tyttö. Hänen siivellään kai minäkin, mökin poika, sain hypättyä ensimmäiseltä luokalta kolmannelle...
Näin Kaarinan noin 10 v sitten. Ei sanonut muistavansa mitään eikä ketään niiltä ajoilta. Nyt lienee kuollut pois, ei ole ollut nimeä puhelinluettelossa moniin vuosiin. Monta muutakin luokkakaveria on kasvanut horsmaa jo kauan...
Kolmivuotiaana muutettiin syntymäkodista metsien läpi uuteen paikkaan kahdella hevosella. Se reki, missä minä olin, kaatui just ennen kuin tultiin pihaan. Minä mietin, että pitäisikö alkaa parkumaan, mutta äiti sanoi, että eipä käynyt mitenkään. Ja sitten en alkanut parkumaan...
Siellä vanhassa paikassa oli radio, Philipsin "Pikku-Matti". Musta bakeliittikotelo. Kovan rätinän ja rutinan seasta kuului vähän puhettakin. Uudessa paikassa ei ollut aluksi radiota. Sähköt oli. Linjat 2 ja 3 millin rautalangasta ja aina kun tuuli, menivät yhteen. Isä niitä laudalla erotteli. Sitten piti linjat uusia kuparisiksi, mutta ei ollut rahaa. Katseltiin kauan öljylampuilla. Viimein ostettiin Tilley ja sillä totisesti näki ja se lämmittikin kämppää. Satoja kertoja olen sellaisen sytyttänyt. Siis Tilleyn, en kämppää.
Ja patteriradio oli. 120 V anodiparisto ja 2 V akku, jota käytettiin latauksella noin 5 kilometrin päässä. Siellä kaksi veljestä: toinen seppä ja toinen radioamatööri.
Viimein otettiin sähkötkin kun oli taas rahaa saatu säästöön sen verran että pystyttiin. Olisko ollut joskus v 1955 jälkeen? Mihinkähän sekin patteriradio ja akku joutuivat? Olisi hienot museovehkeet.
Radioista. Kävin joskus ehkä 10 vuotiaana äidin kanssa polkupyörällä äidin siskon luona. Siellä oli aitan vintillä vanha kidekone. Se piti tietenkin särkeä, kun ei ollut järkeä. Ei siitä kukaan mitään sanonut.
Ammattikoulussa tehtiin itse kidekoneita ja yksitransistorisia radioita. Antennina putkirakenteinen kerrossänky ja maajohtona lämpöpatteri. Kuulokkeilla kuunneltiin ja hyvin kuului, radioasema 2 km:n päässä. Melkein kaikki ostivat 2000 ohmin kuulokkeet, minä 4000 ohmin. Oli vähän kalliimmat, mutta herkemmät. Kun otti toisen johdon peukalon ja etusormen väliin ja toista märällä sormella kosketteli, niin napse kuului kuulokkeista. Tuossa ovat olohuoneen päydällä vieläkin. Veikkaan, että ennen sotia tehdyt. Bakeliittia kuoret, merkki Omega.

Kouluaikaisten naiskavereiden nimiä ei taida paljon löytyä, koska useimmat ovat vaihtaneet sukunimeä ainakin kerran naimisiin mennessään. Osa on ehtinyt vaihtaa nimiä useampaankin kertaan. Poikien kohdalla ei useinkaan törmää samaan ongelmaan.

Jos vielä muistat sen naiskaverisi nimen ja synymävuoden edes suunnilleen, niin yhdellä puhelinsoitolla selviää nykyinen nimi ja osoite - jos selviää.
Väestörekisterikeskuksen osoitetoimisto puhelin 060001000. Maksullinen, mutta tuskin kahta euroa enempää saat menemään ellet jää turhia jaarittelemaan. Pitäisi olla kaikki 1960-luvulla eläneet ja uudemmat, mutta ei vaan ole.
Jos a.o. henkilö on jossakin laitoksessa, esimerkiksi vanhainkodissa, saattavat valehdellakin ja antaa edellisen osoitteen, josta on jo vuosia sitten muuttanut pois. Poliisi kerran antoi tällaisessa tilanteessa oikean osoitteen (vanhainkotiin), kun epäilin ettei vain taas olisi taas yksi vanhus muumiona asunnossaan.

Sota-ajan.tuote kirjoitti:

Heh. Kansakoulun ensimmäisellä luokalla oli meilläkin se lukutikku. Olin jo unohtanut... Minä osasin lukea jo kouluun mennessä, mutta en uskaltanut kertoa opelle. Äiti kirjoitti kirjeen... Samalla luokalla oli myös yksi Kaarina, joka osasi lukea. Lukkarin tyttö. Hänen siivellään kai minäkin, mökin poika, sain hypättyä ensimmäiseltä luokalta kolmannelle...
Näin Kaarinan noin 10 v sitten. Ei sanonut muistavansa mitään eikä ketään niiltä ajoilta. Nyt lienee kuollut pois, ei ole ollut nimeä puhelinluettelossa moniin vuosiin. Monta muutakin luokkakaveria on kasvanut horsmaa jo kauan...
Kolmivuotiaana muutettiin syntymäkodista metsien läpi uuteen paikkaan kahdella hevosella. Se reki, missä minä olin, kaatui just ennen kuin tultiin pihaan. Minä mietin, että pitäisikö alkaa parkumaan, mutta äiti sanoi, että eipä käynyt mitenkään. Ja sitten en alkanut parkumaan...
Siellä vanhassa paikassa oli radio, Philipsin "Pikku-Matti". Musta bakeliittikotelo. Kovan rätinän ja rutinan seasta kuului vähän puhettakin. Uudessa paikassa ei ollut aluksi radiota. Sähköt oli. Linjat 2 ja 3 millin rautalangasta ja aina kun tuuli, menivät yhteen. Isä niitä laudalla erotteli. Sitten piti linjat uusia kuparisiksi, mutta ei ollut rahaa. Katseltiin kauan öljylampuilla. Viimein ostettiin Tilley ja sillä totisesti näki ja se lämmittikin kämppää. Satoja kertoja olen sellaisen sytyttänyt. Siis Tilleyn, en kämppää.
Ja patteriradio oli. 120 V anodiparisto ja 2 V akku, jota käytettiin latauksella noin 5 kilometrin päässä. Siellä kaksi veljestä: toinen seppä ja toinen radioamatööri.
Viimein otettiin sähkötkin kun oli taas rahaa saatu säästöön sen verran että pystyttiin. Olisko ollut joskus v 1955 jälkeen? Mihinkähän sekin patteriradio ja akku joutuivat? Olisi hienot museovehkeet.
Radioista. Kävin joskus ehkä 10 vuotiaana äidin kanssa polkupyörällä äidin siskon luona. Siellä oli aitan vintillä vanha kidekone. Se piti tietenkin särkeä, kun ei ollut järkeä. Ei siitä kukaan mitään sanonut.
Ammattikoulussa tehtiin itse kidekoneita ja yksitransistorisia radioita. Antennina putkirakenteinen kerrossänky ja maajohtona lämpöpatteri. Kuulokkeilla kuunneltiin ja hyvin kuului, radioasema 2 km:n päässä. Melkein kaikki ostivat 2000 ohmin kuulokkeet, minä 4000 ohmin. Oli vähän kalliimmat, mutta herkemmät. Kun otti toisen johdon peukalon ja etusormen väliin ja toista märällä sormella kosketteli, niin napse kuului kuulokkeista. Tuossa ovat olohuoneen päydällä vieläkin. Veikkaan, että ennen sotia tehdyt. Bakeliittia kuoret, merkki Omega.

Kiitos muistelemisista, mielenkiintoisesti kirjoitettu.
Tämä tulee vähän viiveellä, koska vasta äsken tulin lukeneeksi ketjua.

Sukuhutkija kirjoitti:

Jos vielä muistat sen naiskaverisi nimen ja synymävuoden edes suunnilleen, niin yhdellä puhelinsoitolla selviää nykyinen nimi ja osoite - jos selviää.
Väestörekisterikeskuksen osoitetoimisto puhelin 060001000. Maksullinen, mutta tuskin kahta euroa enempää saat menemään ellet jää turhia jaarittelemaan. Pitäisi olla kaikki 1960-luvulla eläneet ja uudemmat, mutta ei vaan ole.
Jos a.o. henkilö on jossakin laitoksessa, esimerkiksi vanhainkodissa, saattavat valehdellakin ja antaa edellisen osoitteen, josta on jo vuosia sitten muuttanut pois. Poliisi kerran antoi tällaisessa tilanteessa oikean osoitteen (vanhainkotiin), kun epäilin ettei vain taas olisi taas yksi vanhus muumiona asunnossaan.

Soitot jne. Suomi on salattu maa verrattuna Ruotsiin, ehkä liian vapaata katsoi juuri itseäni kaikki oli esillä ei kuitenkaan suoraa tietoa taloudessa kuitenkin vähän liikaa.

Suomessa ei tule mitään esille!

Pommien paukkuessa 7 km:n päässä minä synnyin pikku mökissä. Ei ollut kätilöä paikalla, äitin pikkusisko napanuoran katkaisi ja solmi. Tuosta en muista mitään, vaan pätkittäin vasta vajaan puolen vuoden päästä.

Sorry etten jaksa uskoa että puolivuotias vauva muistaa yhtään mistään mitään. Muistamiseen tarvitaan 'avain' jota vauvoilla ei vielä voi olla - oletettavasti.

Sota-ajan.lapsi kirjoitti:

Pommien paukkuessa 7 km:n päässä minä synnyin pikku mökissä. Ei ollut kätilöä paikalla, äitin pikkusisko napanuoran katkaisi ja solmi. Tuosta en muista mitään, vaan pätkittäin vasta vajaan puolen vuoden päästä.

Olen useiden kanssa keskustellut mistä lähtien lapsuudesta muistaa asioita. Kaikki olivat luokkaa 3-4 vuotiaina eikä ainutkaan 1/2-vuotiaasta. Olet varsin erikoinen tapaus. Voisikohan tuo viitata, että muisti katoaa aikaisemmin loppupäässä...

Lisä: Lähi muisti ei ole hyvä.