Kun vain pääsisin tästä kaikesta yli

Mietin paljon sitä, kuinka sinä satutit minua. Miksi sinä teit niin. Eikö se mitä meillä oli, merkinnyt sinulle mitään.
Toisaalta minä haluaisin selvittää asiat. Puhua kaiken läpi, niin tietäisin mistä tämä johtuu ja ehkä saisin sen tietyn rauhan itselleni. Mutta toisaalta en halua selvittää asiaa. En halua tietää syytä sille, miksi en ollut sinulle riittävän hyvä. Itsetuntoni oli muutenkin jo aika huono ja nyt vielä huonompi...
Eikö minua voi sen vertaa arvostaa ihmisenä, että olisit voinut kertoa minulle asiasta suoraan. Miksi väittää tunteita olevan, jos lopulta millään ei ole merkitystä. Sillä satuttaa vain sitä toista, jolla niitä tunteita oikeasti on.
Minä kuvittelin, että kun kyseessä on aikuinen mies, niin ymmärtäisit edes jotain... Kerroin sinulle asioita elämästäni, joita en ole kertonut kovinkaan monelle ihmiselle... En edes parhaimmille ystävilleni. Kerroin ne sinulle sen takia, että sinä ymmärtäisit miksi se oli minulle niin vaikeaa, enkä ollut valmis etenemään kovin nopeaa, että sinä osaisit suhtautua minuun ja käyttäytymiseeni oikein, etkä satuttaisi minua. Mutta niin sinä teit.
Nyt minua hävettää. Kaikki se, mitä olen turhaan sinulle kertonut, se mitä minä annoin sinulle itsestäni, saamatta takaisin mitään hyvää. Minua hävettää se, kun ihminen joka ei arvosta minua ollenkaan, tietää minusta liikaa. Minua hävettää se, miten kaikki tutut ja jopa ihmiset joita en edes tunne, tietävät miten sinä minulle teit. Niinkuin olisin kaikkien silmissä jotenkin huonompi ihminen, ihminen jota kohdellaan huonosti välittämättä miltä toisesta tuntuu.
Olen paljon itkenyt tämän asian takia. Vaikka pikkuhiljaa alan lopullisesti päästä yli sinusta, niin edelleen se paha olo tulee, kun väkisinkin muistuu mieleen se, mitä sinä minulle teit.
Näin jälkeenpäin kun asiaa miettii, niin kyllähän se oli alusta asti huomattavissa, että sinua ei kiinnosta. Kaikki se, miten sinä minua kohtelit ja miten sinä puhuit minulle. Ihastuksesta Sokeana uskoin, kun väitit sinulla tunteita olevan, kuitenkaan et sitä millään tavalla näyttänyt. Aikaa sinulla ei minulle ollut, vaikka se juuri oli se asia jota olisin tarvinnut, että olisin voinut avautua sinulle vielä paremmin. Oli vaikea antaa itsestään enempää, kun takaisin ei saanut mitään. Kanssasi tunsin oloni jotenkin arvottomaksi ja tekosi jälkeen tuntuu juuri siltä, että olin koko ajan oikeassa. Miksi sitten itse en lähtenyt, vaikka epäilin näin käyvän... Koska tunteet vei voiton. Olin niin ihastunut, että olin valmis kestämään kaiken sen huonon käytöksen sinulta, vain että saisin olla ihmisen kanssa, josta oikeasti olen kiinnostunut.
Ehkä minä tästä itsekin opin jotain. Kannattaisi ajatella enemmin järjellä, kuin tunteilla. Aloitetta en tule enää ikinä ketään kohtaan tekemään. Ehkä tulen olemaan sen takia aina yksin, ehkä en, se jää nähtäväksi. Jos sinä et minua voi arvostaa, voiko kukaan muukaan... Voinko enää edes minä itse.

Anteeksi, kirjoitin nyt sinä- muodossa tämän tekstin. Oikeastaan vain purkaakseni ajatuksia ja tämä on nyt viimeinen piste tälle asialle. Toivottavasti tämän tekstin myötä saan jätettyä tämän asian lopullisesti ja onnistun jatkamaan elämääni.
17749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

No mulle ei kukaan ole antanut mitään, mutta ilmoitan silti täten, että noin yleensähän ihmisistä tulee ilkeitä silloin kun vaihtoehtoina ovat säälittävänä tai naurettavana oleminen.

Äänestä

Sinun pitää tietää, mihin ryhdyt ja kenen kanssa ryhdyt. Ne sinun tunteesi, niin. Näitä jälkimaininkeja on turha käydä, ne kun eivät johda mihinkään. Mitä tästä opimme? Opimme ehkä sen, että pidetään ne tunteemme kurissa sitä oikeaa varten.

Äänestä
  • Ja mistäs sen oikean tunnistat? Kuinka monta avioeroa jäisi toteutumatta jos ihmiset olisivat vain "niiden oikeiden" kanssa.

    Äänestä

  • Tarkotin tällä sitä, että pitää ensin tutustua ihmiseen kunnolla ja nähdä, onko se tykkääminen todellista ja aitoa. Johan sen nyt järkikin sanoo. Turha "naukua" jälkeenpäin omaa tyhmyyttä.

    Äänestä

  • Mistä sinä tiedät miten hyvin ap ja mies ovat tutustuneet? En tajunnut mistä päättelit että on jostain puoliksi vieraista kyse. Itselleni ei tekstistä tällaista kuvaa tullut.

    Äänestä

Voimia. Kirjoituksesi kosketti. Se oli monilta osin kuin omaa kokemaani ja näin toisen kirjoittamana se iskee tajuntaan hyvinkin suurella voimalla.

Haluaisin että _hän_ näkisi kirjoituksesi ja sitä hieman muunnellen vihdoin ymmärtäisi ja havahtuisi. Itse kun sitä en ole osannut koskaan noin hyvin pukea sanoiksi.

Äänestä

Huorapukkien ja juoppojen kanssa ei todellakaan kannata olla. Silloin jää tyhjän päälle. Ne eivät välitä muista kuin itsestään.

Äänestä
  • Tuota miettinyt, että mitä nuo naistenmiehet oikein ajattelevat naisista. Miten heikoilla sitä on kun sellaiseen ihastuu. Pitäisikö vain unohtaa? Mitä ajattelevat ne lukuisat naiset jotka näiden kanssa ovat, vaikka tietävät mikä tyyppi on?

    Äänestä

  • Ei kai ne halua, muuta kuin piehtaroida oriin kanssa karsinassa!

    Äänestä

  • Etkömukatuotatajua kirjoitti:

    Ei kai ne halua, muuta kuin piehtaroida oriin kanssa karsinassa!

    Tai ajattelevat, että miksen minä kun muutkin ja mun vuoro.

    Äänestä

  • Ja mikä on myös siinä, että se huopa valitaan mieluummin kuin se neitsyt? Onko kaikki miehet sen helpon naisen perässä.

    Äänestä

  • Jakajasaa kirjoitti:

    Ja mikä on myös siinä, että se huopa valitaan mieluummin kuin se neitsyt? Onko kaikki miehet sen helpon naisen perässä.

    Huopa=huora siis

    Äänestä

On ikävää jos et saanut mitään missään vaiheessa. Noita katkeria paikkoja itsellä kun ollut myös joskus. Hymy läheisyys, toisen selvästi kaipaama kosketus ne on kaikki jotain. Ehkä teillä ei ollut paljon mitään. Hän varmaan ei ollut valmis sitoutumaan? Aina silti jää kysymys miksi. Miksi ei voi puhua halata kertoa että olet ihana mutta.... Se on tosi sääd. Osa pitää naisia täysin hyväksikäytettävinä tärkeintä kun on että itselle saadaan mitä voi saada. Et vaikuta todellakaan tyhmältä. Tyhmä tuskin osaisi pukea sanoiksi noin hyvin. Oliko hän tyhmä. Osaisiko kirjoittaa edes kokonaista lausetta? Ehkä toi auttaa.. En usko että hän on parempi kuin sinä millään tavalla vaikka julkinen nöyryytys tekee tuhoa tiedän. Ajattele Jennifer anistonia. Se vähän eri mutta kuitenkin. Ikävää kusta muroihin. Jotkut suhteet on vähän kuin paskaa lautasella tarjottais. Pää pystyyn!

Äänestä
  • Ihan totta, pienillä asioilla on suuri merkitys. Jos toinen ei osaa ottaa sitä vastaan tai antaa itse mitään takaisin, niin ei se oikein toimi

    Äänestä

Ainahan seurustelun aloittaminen on RISKI! Ethän voi suhteen alussa tietää tuleeko siitä oikeasti mitään!
Et voi aloittaa seurustelua, jos et avaudu itsestäsi. Turhaan syytät toista, hänellä on ollut täysi oikeus kääntää kokkansa toiseen suuntaan, kun on huomannut/ tuntenut että et ole oikea hänelle.
Hän on tehnyt viisaasti kun on kyennyt kuuntelemaan itseään. Itsekkäällä päätöksellä hän on tehnyt palveluksen myös sulle, teitä ei ollut tarkoitettu toisillenne. Miksi väkisin haluaisit jatkaa hänen kanssaan, joka ei halua sua?

Äänestä
  • Kyse ei nyt ollut siitä. Jos hänestä on alkanut tuntua siltä, että meistä ei voi tulla mitään, niin miksi ei puhunut asiasta minulle? Kai molempien osapuolien pitäisi olla tietoisia siitä, että mitä tulee tapahtumaan? Se, että vaihtaa toiseen naiseen "lennosta", eikä itse missään vaiheessa edes kerro vaihdosta, niin kyllä siinä täytyy jotain vikaa olla? Jos olisi puhunut asiasta ensin, olisi minunkin reaktioni ollut ihan toinen... Mutta se, että kaikilta muilta kuulee ja itse joutuu jopa näkemään asian, eikä hän siitä huolimatta tajua mitään asiaan sanoa. Onko se ihan oikein?

    Äänestä

  • Et siis oikeasti ole ollut hänen kanssaan ja toinen nainen ehti ensiksi perille asti. Älä ruikuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RikkinäinenSydän kirjoitti:

Mietin paljon sitä, kuinka sinä satutit minua. Miksi sinä teit niin. Eikö se mitä meillä oli, merkinnyt sinulle mitään.
Toisaalta minä haluaisin selvittää asiat. Puhua kaiken läpi, niin tietäisin mistä tämä johtuu ja ehkä saisin sen tietyn rauhan itselleni. Mutta toisaalta en halua selvittää asiaa. En halua tietää syytä sille, miksi en ollut sinulle riittävän hyvä. Itsetuntoni oli muutenkin jo aika huono ja nyt vielä huonompi...
Eikö minua voi sen vertaa arvostaa ihmisenä, että olisit voinut kertoa minulle asiasta suoraan. Miksi väittää tunteita olevan, jos lopulta millään ei ole merkitystä. Sillä satuttaa vain sitä toista, jolla niitä tunteita oikeasti on.
Minä kuvittelin, että kun kyseessä on aikuinen mies, niin ymmärtäisit edes jotain... Kerroin sinulle asioita elämästäni, joita en ole kertonut kovinkaan monelle ihmiselle... En edes parhaimmille ystävilleni. Kerroin ne sinulle sen takia, että sinä ymmärtäisit miksi se oli minulle niin vaikeaa, enkä ollut valmis etenemään kovin nopeaa, että sinä osaisit suhtautua minuun ja käyttäytymiseeni oikein, etkä satuttaisi minua. Mutta niin sinä teit.
Nyt minua hävettää. Kaikki se, mitä olen turhaan sinulle kertonut, se mitä minä annoin sinulle itsestäni, saamatta takaisin mitään hyvää. Minua hävettää se, kun ihminen joka ei arvosta minua ollenkaan, tietää minusta liikaa. Minua hävettää se, miten kaikki tutut ja jopa ihmiset joita en edes tunne, tietävät miten sinä minulle teit. Niinkuin olisin kaikkien silmissä jotenkin huonompi ihminen, ihminen jota kohdellaan huonosti välittämättä miltä toisesta tuntuu.
Olen paljon itkenyt tämän asian takia. Vaikka pikkuhiljaa alan lopullisesti päästä yli sinusta, niin edelleen se paha olo tulee, kun väkisinkin muistuu mieleen se, mitä sinä minulle teit.
Näin jälkeenpäin kun asiaa miettii, niin kyllähän se oli alusta asti huomattavissa, että sinua ei kiinnosta. Kaikki se, miten sinä minua kohtelit ja miten sinä puhuit minulle. Ihastuksesta Sokeana uskoin, kun väitit sinulla tunteita olevan, kuitenkaan et sitä millään tavalla näyttänyt. Aikaa sinulla ei minulle ollut, vaikka se juuri oli se asia jota olisin tarvinnut, että olisin voinut avautua sinulle vielä paremmin. Oli vaikea antaa itsestään enempää, kun takaisin ei saanut mitään. Kanssasi tunsin oloni jotenkin arvottomaksi ja tekosi jälkeen tuntuu juuri siltä, että olin koko ajan oikeassa. Miksi sitten itse en lähtenyt, vaikka epäilin näin käyvän... Koska tunteet vei voiton. Olin niin ihastunut, että olin valmis kestämään kaiken sen huonon käytöksen sinulta, vain että saisin olla ihmisen kanssa, josta oikeasti olen kiinnostunut.
Ehkä minä tästä itsekin opin jotain. Kannattaisi ajatella enemmin järjellä, kuin tunteilla. Aloitetta en tule enää ikinä ketään kohtaan tekemään. Ehkä tulen olemaan sen takia aina yksin, ehkä en, se jää nähtäväksi. Jos sinä et minua voi arvostaa, voiko kukaan muukaan... Voinko enää edes minä itse.

Anteeksi, kirjoitin nyt sinä- muodossa tämän tekstin. Oikeastaan vain purkaakseni ajatuksia ja tämä on nyt viimeinen piste tälle asialle. Toivottavasti tämän tekstin myötä saan jätettyä tämän asian lopullisesti ja onnistun jatkamaan elämääni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu