Kaikki uskonnot ovat keksittyjä

Spämmäri

Kaikki uskonnot, niiden pyhät kirjoitukset ja tuhannet eri jumalat sekä kaikenmaailman henkiolennot ovat kaikki ihmisten mielikuvituksen tulosta.

Zeuksesta Odiniin. Horuksesta Allahiin.

Vai kumpi on teistä todennäköisempää, että vain yksi tuhansista uskonnoista olisi oikeassa ja muut ihmisen keksimiä - vai se että ne kaikki ovat ihmisen sepustuksia..?

3

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskotonmuinaisuskovainen

      Tottakai ne ovat ihmisen keksimiä paitsi aina se yksi, jonka kannattaja satut olemaan. Minä olen uskonut ainakin kerran elämässäni yhteen satuolentoon, nimittäin joulupukkiin. Joulupukkikin on kulttuurinen tuote, joka palvelee tarvetta uskoa johonkin selittämättömään. Sillä lailla lapsille opetetaan, että on olemassa paljon sellaista, mitä emme ole ennen nähneet, mutta josta meillä on jonkinlainen korkeampi aavistus.

      Jumalat voidaan asettaa kuitenkin paremmuusjärjestykseen, jos sopivat kriteerit löytyvät. Joulupukki meni tämän vuoksi minulla aina ykköseksi. Hän lupasi lahjoja ja korkeintaan tarvitsi olla olevinaan kiltti aina kun silmä vältti ja vetäistä sitten joku joululaulu raikuvalla äänellä. Sitäkään pukki ei jaksanut aina ihan selvinpäin kuunnella, vaan isäntäväki tarjosi hänelle monasti tulijuomaa palvelujen palkkioksi. Loppuillasta pukeilla olikin tekemistä pysyä pystyssä. Sellainen jumala on salliva ja antaa eikä juurikaan ota. Muinaisuskossamme oli paljonkin tällaisia jumalia, jotka olivat paljon parempia kuin nämä, jotka lupaavat kadotusta, ikuista tulta ja tulitappuraa, jos vähän lipsut oikealta polulta. Ja se oikea polkukin on rajattu aivan naurettavilla säännöillä. Kun nyt ollaan täällä islam-palstalla, niin täyttä hullutusta on esimerkiksi puetuttaa naisia johonkin mustaan säkkiin kesäkuumallakin. Sehän on jo suoranaista kidutusta. Mikä uskonto se sellainen on, joka tällaista typeryyttä sallii? On meillä Suomessa toki vanhastaan kristinuskossa samantapaisia älyttömyyksiä, joita osa porukasta edelleen jostain syystä noudattaa ihan kuin oman järjen käyttö ei olisi lainkaan sallittua.

    • Kaikki on lähtenyt yhdestä uskonnosta, jota ajan saatossa ihmiset eri puolilla maailmaa ovat muokanneet omiin tarkoituksiinsa sopivammaksi. Korruptoitumisen vuoksi on aina aika ajoin lähetetty muistuttajia vahvistamaan ja palauttamaan alkuperäinen viesti, jotta ihmiset olisivat edes tietoisia siitä. Ihmisillä on kuitenkin vapaa tahto uskoa ja toimia niin kuin haluavat.

      • Wield

        Niinpä niin. Aika hyvin ovat muokanneet aina Manitousta Zeukseen ja Thorista aboriginaalien uniaikaan... plus muut tuhannet, toinen toistaan mielikuvituksekkaammat tarinat ja legendat..

        Vaan enpä tosiaan usko - veikkaanpa että ovat kaikki uskonnot, vaikka varmasti ovatkin lainanneet toisiltaan, kehittyneet aika lailla omillaan.. ensimmäiset ja varhaisimmat uskonnothan sinällään olivat nykytiedon valossa shamanistisia, niin se on kyllä totta, että paljon yhteistä oli niissä ympäri maailman - jos niitä tarkoitit?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      217
      4068
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2573
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2295
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1390
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1288
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1149
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1027
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      893
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      881
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      846
    Aihe