Kymmenen vuotta sinkkuna ja nyt pitäisi tavata se kaivattu. Ihan kuin minun elämästä. Kohta kymmenen vuotta mennyt, siis olisi aika tavata se kaivattu. Tulee mieleen jos on sokea syntymästä asti. Entä jos tulee sokeaksi vasta paljon myöhemmin voi olla vaikeampi sulattaa se. Minulle tuli mieleen vielä kolmas vaihtoehto. Tulee sokeaksi vasta myöhemmin ja tajuaa sitten että onkin ollut sokea koko elämän. Minulle kävi niin.
Olen etsinyt sitä kaivattua kymmenen vuotta kohta, sokeus on ollut läsnä varmaankin koko ajan. Olen alkanut nähdä hämäriä kuvia. Voitte kuvitella miltä se tuntuu kun alkaa nähdä jotain mitä ei ole ennen nähnyt, vaikka se olisi kovin vaatimatonta. Kun tulin sokeaksi minulle ilmeni kipuja, mihin ei saanut otetta ja niitä ei voinut parantaa. Tuska oli suunnatonta ajoittain ja oli poissa hetkittäin myös. Silti se on ollut läsnä, seurannut kuin varjo mistä ei pääse mitenkään eroon.
En uskonut paranevani siitä koskaan, ajattelin että joutuisin elämään sen kanssa loppuelämän. Kuinka ollakkaan olenkin yhtäkkiä alkanut nähdä kuvia, mitkä antaa paljon ymmärrystä kaikkeen. Onkin paljon helpompi elää, vaikka on ollut sokea, voi saada uudet eväät siihen elämään mistä saisi enemmän irti.
Sitä tuskaa minkä olisi vaihtanut kovimpaan tunnettuun kidutukseen maailmassa mielummin, kuin olisi saanut pitää tuskan mihin et voi vaikuttaa, onkin helpottunut. Se tunne miltä se tuntuu on vaikea kuvailla. Ihan kuin elämä olisi vasta alussa.
En usko tapaavani kaivattuani, mutta se ei haittaa minua enää. Elämän arvoa ei ratkaise se oletko löytänyt onneasi vaan se oletko tehnyt kaiken sen minkä olisit halunnut sen eteen tehdä.
Joku nainen mainitsi että heidät arvotetaan heidän ulkonäkönsä mukaan. Varmaan totta, ulkonäkö ratkaisee niin kovin paljon kaikille ihmisille. Se on kauhean surullista minusta. Ei kukaan ole yhtään parempi toistaan. Isäni kuoli äskettäin, mutta en osannut edes surrra. Tuntuu ettei minusta ole mitään jäljellä. Elämä on tavattoman lyhyt, meidän pitäisi ottaa siitä kaikki ilo irti eikä murehtia muusta kuin mitä syömme tai kenenkä kanssa vietämme yömme. Se joka joutuu viettämään yönsä yksin on pahinta minusta, Olen sen itse kokenut ja en toivo sitä kenellekkään.
Sitä tuskaa ei voi toinen pois ottaa, on vain elettävä sen kanssa satoi tai paistoi.
Oletteko koskaan tuntenut sitä fiilistä kun olette siinä paikassa mutta ette tunne ketään, täysin tuntemattomien seurassa, ihan kuin ette edes kuuluisi koko planeetallle? Se on minun fiilis kun astun näyttämölle. Sitä haluaa antaa ennennäkemättömän näytöksen mutta se olisi vain näytös kuitenkin, Kukaan ei muistaisi sinua edes nimeltä saati mitä asken juuri tapahtui.
Sama se on ulkonäön kanssa, ihmiset muistaa sen hetken sen ulkonäön, mutta kun jälkeenpäin kysytään heiltä, he eivät muista sinua.
Siksi kenenkään ulkonäöllä ei oikeasti ole mitään väliäm he eivät muista sitä kuitenkaan myöhemmin.
Jos jollain on väliä niin sillä on miten kohtelemme toisiamme ja miten puhumme heille. Se mitä sanomme jää elämään senkin jälkeen kun olemme jo kaksi metriä maata päällä.
Vaikka minä en saanut sitä onnea, mitä minä niin todella paljon toivoin, niin minä toivon silti sitä niille onnettomille jotka ovat siitä paitsi jääneet. Koska jos minä siitä paitsi jäin, ei tarkoita sitä, että muiden sitä haluavien pitäisi sitä ilman jäädä.
Olen etsinyt sitä kaivattua kymmenen vuotta kohta, sokeus on ollut läsnä varmaankin koko ajan. Olen alkanut nähdä hämäriä kuvia. Voitte kuvitella miltä se tuntuu kun alkaa nähdä jotain mitä ei ole ennen nähnyt, vaikka se olisi kovin vaatimatonta. Kun tulin sokeaksi minulle ilmeni kipuja, mihin ei saanut otetta ja niitä ei voinut parantaa. Tuska oli suunnatonta ajoittain ja oli poissa hetkittäin myös. Silti se on ollut läsnä, seurannut kuin varjo mistä ei pääse mitenkään eroon.
En uskonut paranevani siitä koskaan, ajattelin että joutuisin elämään sen kanssa loppuelämän. Kuinka ollakkaan olenkin yhtäkkiä alkanut nähdä kuvia, mitkä antaa paljon ymmärrystä kaikkeen. Onkin paljon helpompi elää, vaikka on ollut sokea, voi saada uudet eväät siihen elämään mistä saisi enemmän irti.
Sitä tuskaa minkä olisi vaihtanut kovimpaan tunnettuun kidutukseen maailmassa mielummin, kuin olisi saanut pitää tuskan mihin et voi vaikuttaa, onkin helpottunut. Se tunne miltä se tuntuu on vaikea kuvailla. Ihan kuin elämä olisi vasta alussa.
En usko tapaavani kaivattuani, mutta se ei haittaa minua enää. Elämän arvoa ei ratkaise se oletko löytänyt onneasi vaan se oletko tehnyt kaiken sen minkä olisit halunnut sen eteen tehdä.
Joku nainen mainitsi että heidät arvotetaan heidän ulkonäkönsä mukaan. Varmaan totta, ulkonäkö ratkaisee niin kovin paljon kaikille ihmisille. Se on kauhean surullista minusta. Ei kukaan ole yhtään parempi toistaan. Isäni kuoli äskettäin, mutta en osannut edes surrra. Tuntuu ettei minusta ole mitään jäljellä. Elämä on tavattoman lyhyt, meidän pitäisi ottaa siitä kaikki ilo irti eikä murehtia muusta kuin mitä syömme tai kenenkä kanssa vietämme yömme. Se joka joutuu viettämään yönsä yksin on pahinta minusta, Olen sen itse kokenut ja en toivo sitä kenellekkään.
Sitä tuskaa ei voi toinen pois ottaa, on vain elettävä sen kanssa satoi tai paistoi.
Oletteko koskaan tuntenut sitä fiilistä kun olette siinä paikassa mutta ette tunne ketään, täysin tuntemattomien seurassa, ihan kuin ette edes kuuluisi koko planeetallle? Se on minun fiilis kun astun näyttämölle. Sitä haluaa antaa ennennäkemättömän näytöksen mutta se olisi vain näytös kuitenkin, Kukaan ei muistaisi sinua edes nimeltä saati mitä asken juuri tapahtui.
Sama se on ulkonäön kanssa, ihmiset muistaa sen hetken sen ulkonäön, mutta kun jälkeenpäin kysytään heiltä, he eivät muista sinua.
Siksi kenenkään ulkonäöllä ei oikeasti ole mitään väliäm he eivät muista sitä kuitenkaan myöhemmin.
Jos jollain on väliä niin sillä on miten kohtelemme toisiamme ja miten puhumme heille. Se mitä sanomme jää elämään senkin jälkeen kun olemme jo kaksi metriä maata päällä.
Vaikka minä en saanut sitä onnea, mitä minä niin todella paljon toivoin, niin minä toivon silti sitä niille onnettomille jotka ovat siitä paitsi jääneet. Koska jos minä siitä paitsi jäin, ei tarkoita sitä, että muiden sitä haluavien pitäisi sitä ilman jäädä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hienoa, sokea! "Näin lehdessä kirjoituksen..."
Sama täällä, ylikin kymmenen vuotta jo - yksinäistä...