pakkohoito

Tuttuni oli työtön, ryyppäsi, oli toimeentulotuen asiakas.
Usein putkassa ja sairaalassa. Yhtenä päivänä hänen luonaan vieraili sosiaalivirkailijat ja lääkäri. Mies vietiin tahdonvastaiseen hoitoon. Ollut sillä tiellä yli vuoden. Loppui juominen. Suomessa siis viedään paljon kuluja yhteiskunnalle aiheuttavia yksilöitä laitoshoitoon vähin äänin.
11583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Täällä näin missä asun on paljon koiria ja kun portaita kulkee vähänkään oudot askeleet niin ne kaikki koirat alkaa haukkua. Ehdin siis valmistautua niiden tuloon. En ala elelmään loppuaikojani jossain sellimäisissä olosuhteissa.

Äänestä

Yleensä paljon rahan menoja kunnalle aiheuttava alkoholisoitunut toimeentuloasiakas
viedään sosiaalitoimiston käynniltä suoraan väkisin mt-tutkimukseen, jonka jälkeen suljetussa päihdesairaalassa tai syrjäisessä alkoholistiparantolassa viettävät hiljaiseloa vuosi tolkulla. Saavat muutaman euron tupakkarahaa. lääkityksenä neuroleptit eli 2 vuoden jälkeen aivotoiminta hiipunut riittävästi, että osaavat tuijottaa vuokra-asunnon maalattuja seiniä ilman viinanhimoa tai ylipäätään ajatuksia.

Äänestä

ovipönkät ei auta , kun Puohitien sontaseppo kuljetetaan etelän sosiaalisairaalaan suljetulle osastolle

Äänestä

Tässä kauppungissa, kun sossun asiakkaalla muutama putkareissu ja sairaalakeikka mikäli vielä sisäelinvaiva. On varmaa , että passittavat väkisin psykiatrisen osaston kautta maaseudun rauhaan alkoholistien asuntolaan. Kunta säästää vuokrat, toimeentulotuen ja aika halvalla ne sianruokaa mussuttaa suljetulla .
Lääkkeet niin jytyt, että potilaat kuulemma aivan pihalla näissä suljetuissa laitoksissa.
Sinne toisaalta nämä sontasepot joutavat.

Äänestä

Kylmiksen älykkyyden voi lukea tältä palstalta sivunikkiensä jutuista ja loput diagnoosista voi katsella youtubesta.

Äänestä

totta on.väkisin viedään

Äänestä

Palstan kirjoittajilla on harhoja päässään tai kokemus on tapauksesta joka on poikkeus suomalaisessa yhteiskunnassa.Tosiasiassa ryypätä voi rauhassa eikä kukaan puutu siihen.Jos sydän pysähtyy juomisen takia niin lääkärin ainoa ohje on että "kannattaa lopettaa juominen".Hoito olisi ilmeisesti liian kallista.Jossain vaiheessa extreame temppu alkoholin vaikutuksen alaisena voi päättyy kuolemaan mutta ei täälläpäin mikään estä juomista eikä kukaan soita ovikelloa ja utele.Juoda voi niin paljon kuin lystää.

Äänestä

aamulla vievät sinut hoitoon eli hiekkaterapia auttaa, kun minnesota ei kelvannut.
Hiekkaterapialaitos sijaitsee saunan takana

Äänestä
  • Raitistelevan hintin ahdistus kasvaa sitä mukaa kun juhannus lähestyy.

    Äänestä

Oikein toimittu.
Parempi itselleen tai muille vaaraa aiheuttavan juopon on olla tahdonvastaisessa hoidossa, kuin jatkuvasti sairaalassa tai putkassa. Yhteiskunnallekin halvempaa.
Silloin on edes toivoa, että juoppo tokeentuu normaaliin elämään.

Äänestä

kallis ratkaisu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


747474745747 kirjoitti:

Tuttuni oli työtön, ryyppäsi, oli toimeentulotuen asiakas.
Usein putkassa ja sairaalassa. Yhtenä päivänä hänen luonaan vieraili sosiaalivirkailijat ja lääkäri. Mies vietiin tahdonvastaiseen hoitoon. Ollut sillä tiellä yli vuoden. Loppui juominen. Suomessa siis viedään paljon kuluja yhteiskunnalle aiheuttavia yksilöitä laitoshoitoon vähin äänin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu