Hei,
tilauksessa on 200-litrainen (pituus 100cm, korkeus 50cm) akvaario. Suunnitelmissa on, että kalasto olisi mahdollisimman (kaakkois-)aasialainen. Paitsi pohjakalojen suhteen olen aika toivoton.
Suunnitelmissa on (tällä hetkellä) lauma kirsikkabarbeja, isompi parvi joko kiilakylkiä tai seeprakaloja, ja näiden lisäksi yhtä tai kahta rihmakalaa sekä yksi pusukala.
Pohjalle olen ajatellut parven joko albiino- tai kuparimonnisia, sekä ilmeisesti pakko on taipua yhteen partamonnin rumilukseen.
1) Löytyykö Aasian suunnalta yhtään siedettävän näköistä pohjanpuhdistajaa? Levänuoliaista en huoli.
2) Onko noissa alustavissa kalakaavailuissa ristiriitoja?
3) Meneekö 200-litraiseen (tai kannaataako hankkia levän takia) vielä pieni osasto leväbarbeja?
Kiitos vastauksista!
Pari kysymystä kalastosta
8
631
Vastaukset
- JuuLia
Kirsikkabarbit ok, ota mieluummin kiiloja kuin seeprakaloja koska seeprat pitävät viileästä vedestä mikä vaikeuttaa rihmakalan löytämistä. Seeprat myös turhan vilkasta seuraa rihmoille. Kiilakylkiä löytyy erilaisiakin kuten ruso- ja hohtakiilakylki.
Mitä rihmakalaa olit ajatellut?
Pusukala ei missään nimessä mene altaaseesi sillä kasvaa 30 senttiä pitkäksi, yksikin vaatisi nelisensataa litraa...
Monniset sopivat hyvin vaikka amazoniltahan ne ovat. Tuleehan akvaariosi pohjalle hiekka? Monniset tykkää ja helpompi huoltaa. Piikkisilmä olisi aasialainen pohjanasukki.
200 litrainen ei myöskään ole vilkkaalle leväbarbilla läheskään sopiva. Levää ei hyvin hoidettuun altaaseen edes tule. Aluksi sitä voi kasvaa, mutta katoaa itsestään olojen tasaannuttua. - Nikita
Pusukala ja leväbarbit kannattaa ehdottomasti unohtaa.
Kirsikkabarbit, kiilakyljet (miten olis rusokiilakylki?), rihmakalahaaremi (mitä rihmoja?) ja pohjalle siamin piikkisilmiä ja leväkatkarapuja. Sekä vielä kierteissarvikotiloita, ne puhdistavat pohjan ja nuo leväkatkaravut tuhoavat levää. Kiitos.
Pohjalle on tulossa 3-5 millistä soraa. Monnisilleko se on paha eli auttaisko, jos siihen levittäisi hienoa hiekkaa päälle? Vai pitäiskö koko sora vaihtaa hiekkaan.
No hyvä, ei seeprakalaa. Pitää tutkia kiilakyljen sukulaisia.
Kalat näyttävät kovin erilaisilta kirjoissa kuin sitten kaupan akvaariossa. Rihmakalojen suhteen olen aatellut pientä ja suurempaa eli ehkä hunajarihma (jos tuosta kaupasta vaan löytyy) ja sinirihma, mutta päätöksiä ei ole tehty. Ja luultavasti nuo rihmat tulevat kuiteskin viimeisinä kun siihen vaiheeseen on päästy.
Katkarapuja akvaarioon??? Voiko niistä tehdä tarvittaessa salaattia? :)
Ja tiedossa on, että pusukala vaatii vanhemmiten isomman akvan, mutta kauanko sillä kestää kasvaa 30-senttiseksi? (Ja missäs olet nähnyt niin ison viimeksi?) Eli akvaario vaihtuu - uskoisin - isommaksi, jos/kun tarve vaatii.
Kauneus on katsojan silmässä ja uskon sisäiseen kauneuteen jne mutta noita matomaisia piikkisilmiä ja nuoliaisia ei tee mieli laittaa kaunistukseksi. Partamonnin hankkiminen on jo kyllä vaikiaa...- harakka
Ei onnistu että laitat hiekkakerroksen soran päälle. Siinä käy niin että sora imee sen hiekan ja taas sulla sora päällä.
Sitäpaitsi soraa pitää imuroida eikä se onnistuisi jos siinä hiekkakakku päällä... eli "pommi" muhisi hiekan alla paskan merkeissä.
Mulla oli ensin sekä että; alueet soraa ja etuala hiekkaa. Tuppaa vaan sekoittumaan rajakohdasta ja hiekka-alue vaan pienenee. Eli jos tälläistä aluejakoa haluaisit, pitää rajakohta rajata esim lituskoja kiviä pystyyn - ikäänkuin hiekkalaatikko.
Tälläinen 2-osainen on kyllä minusta ihan nätti mutta aika hankalahoitoinen. - JuuLia
Hunajarihmat ovat oikein kivoja rihmuleita, mutta sinirihmat osaavat olla hirmusen häijyjä. Jos sinistä haluat löytyy kääpiörihmoista sinisiä väreja, joskin vaativampia ovat vesiarvoiltaan ja äksyjä nämäkin. Suosittelen myös tutustumista huulirihmakalaan. Kannattaa tutustua Rääkyn sivuihin, siellä paljon tietoa rihmakaloista.
Kaupan valoissa ja vesissä kalat usein valjun värisiä, mutta kyllä ne siitä rupee loistamaan.
Katkaravut ovat ihania levänsyöjä epeleitä, tarvitsevat kyllä kansilasit pysyäkseen altaassa. Näitäkin löytyy jos minkä väristä vipeltäjää. Tiedä siitä kannattaako näitä syödä kuitenkaan:)
Valitettavasti kalat jäävät usein alamittaisiksi liian pienessä altaassa mikä ei kuitenkaan tarkoita että niitä voisi mihin vain tunkea sillä kyllä ne siitä kärsivät... Pusukala elää parikymmentävuotta, itsellä ei kyseisestä lajista kokemusta kuinka nopeasti kasvaa isoksi 200 litraiseen.
Mikäs siinä partamonnin hankkimisessa niin vaikeaa on? Niitä saa myös albiinoina jos ne miellyttää silmää enemmän. Lymyilee yleensä kantonsa alla ja tulee esille sitten valojen sammuttua.
Joo käytä sora vaikka teiden hiekotukseen jos sulla sitä jo on. Rautakaupasta saa passelia puhallushiekkaa halvalla jota ei tartte lappoa eikä muutenkaan sorkkia, kierteissarvikotilot hoitaa sen! Kiitokset Juulialle, Harakalle ja Nikitalle.
Selvisi nyt, että hakemaani akvaa (Hagen) ei saakaan 200-litraisena eikä edes 240-litraisena kuukauteen - jos silloinkaan, joten joudun tyytymään 160-litraiseen. Pusukala siis pitää unohtaa :(
Noita rihmoja tutkiskelen vielä, kiitos vaan vinkeistä.
Pohjahiekka askarruttaa edelleen. Akvaariokauppias näet totesi, etteivät kasvit saa ravinteita hienosta hiekasta ja toisaalta että monniset kyllä pärjäisivät sorankin päällä, joten miten on? Onko tuo Harakan ehdotus, että molemmista oma lohko paras ratkaisu?
Tutkin netistä noita leväkatkarapuja, ja ihan mukavilta ötököiltä ne vaikuttivat.
Sitten jos vielä viitsitte kommentoida, niin miten rusokiilakylki poikkeaa edukseen tavallisesta kiilakyljestä.JuuLia kirjoitti:
Hunajarihmat ovat oikein kivoja rihmuleita, mutta sinirihmat osaavat olla hirmusen häijyjä. Jos sinistä haluat löytyy kääpiörihmoista sinisiä väreja, joskin vaativampia ovat vesiarvoiltaan ja äksyjä nämäkin. Suosittelen myös tutustumista huulirihmakalaan. Kannattaa tutustua Rääkyn sivuihin, siellä paljon tietoa rihmakaloista.
Kaupan valoissa ja vesissä kalat usein valjun värisiä, mutta kyllä ne siitä rupee loistamaan.
Katkaravut ovat ihania levänsyöjä epeleitä, tarvitsevat kyllä kansilasit pysyäkseen altaassa. Näitäkin löytyy jos minkä väristä vipeltäjää. Tiedä siitä kannattaako näitä syödä kuitenkaan:)
Valitettavasti kalat jäävät usein alamittaisiksi liian pienessä altaassa mikä ei kuitenkaan tarkoita että niitä voisi mihin vain tunkea sillä kyllä ne siitä kärsivät... Pusukala elää parikymmentävuotta, itsellä ei kyseisestä lajista kokemusta kuinka nopeasti kasvaa isoksi 200 litraiseen.
Mikäs siinä partamonnin hankkimisessa niin vaikeaa on? Niitä saa myös albiinoina jos ne miellyttää silmää enemmän. Lymyilee yleensä kantonsa alla ja tulee esille sitten valojen sammuttua.
Joo käytä sora vaikka teiden hiekotukseen jos sulla sitä jo on. Rautakaupasta saa passelia puhallushiekkaa halvalla jota ei tartte lappoa eikä muutenkaan sorkkia, kierteissarvikotilot hoitaa sen!Siis se partamonni on sen näköinen, että sitä ei mielellään ottaisi kädelleen.
(Ei kaloja tietty käteen otetakaan, mutta tota vois pitää kriteerinä sen suhteen, että mitä kotiinsa tuo ja mistä sitoutuu kantamaan vastuun.) ;)- JuuLia
Apeman kirjoitti:
Kiitokset Juulialle, Harakalle ja Nikitalle.
Selvisi nyt, että hakemaani akvaa (Hagen) ei saakaan 200-litraisena eikä edes 240-litraisena kuukauteen - jos silloinkaan, joten joudun tyytymään 160-litraiseen. Pusukala siis pitää unohtaa :(
Noita rihmoja tutkiskelen vielä, kiitos vaan vinkeistä.
Pohjahiekka askarruttaa edelleen. Akvaariokauppias näet totesi, etteivät kasvit saa ravinteita hienosta hiekasta ja toisaalta että monniset kyllä pärjäisivät sorankin päällä, joten miten on? Onko tuo Harakan ehdotus, että molemmista oma lohko paras ratkaisu?
Tutkin netistä noita leväkatkarapuja, ja ihan mukavilta ötököiltä ne vaikuttivat.
Sitten jos vielä viitsitte kommentoida, niin miten rusokiilakylki poikkeaa edukseen tavallisesta kiilakyljestä.Sora täytyy lapota joka viikko, hiekkapohjaisessa akvaariossa vaihdetaan vain vettä ja kierteissarvikotilot pitää pohjan kunnossa. Eläinkauppias varmaan myisi sinulle mielellään pussin kallista soraa, mutta monniset viettää suuren osan elämäänsä tonkien herkillä viiksillään ruokaa pohjasta ja nämä viikset kuluvat terävän soran kanssa pian olemattomiin. Kasvit saa ravinteita hiekasta kun sinne ravinnetta lisää, nämä ravinteet eivät soran sisällä oikein ysykkään vaan leviävät veteen. Soran ja hiekan yhdistäminenkin omille alueilleen on kuulemma vähän hankala hoitaa. Pieniä kiviä voi sen sijaan hiekan päälle lisätä sinne tänne elävöittämään pohjaa.
Rusokiilakylki hieman pienempi ja lämpimämpää vettä sietävä 24-28 astetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273493- 412339
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut352168Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s71937Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431532- 381369
- 1271252
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2591210Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451155- 131139