Christina Grimmien murhan tilasi levy-yhtiö ?

artisteilleoikeutta

Christina Grimmie syntyi New Jerseyssä 12. maaliskuuta vuonna 1994. Hän tuli kuuluisaksi Youtube -videopalvelun kautta jo nuorena, kun hän alkoi siellä esittää monien tunnettujen artistien cover kappaleita.

2010 yksi hänen Youtubeen lataamaan coverkappaleen video tavoitti yli 135 miljoonaa katselukertaa.

No eipä mennyt kauaakaan kunnes poptähti Selena Gomezin vanhemmat Mandy Teefey ja miehensä Brian haistoivat Christinassa rahan ja kutsuivat tämän Los Angelesiin.

Pian Christina sitten aloitti uransa Los Angelesissa ja solmi levytyssopimuksen ensin Creative Artist Agency nimisen levy-yhtiön kanssa.

Mutta sitten kun hän vielä osallistui USA:n The Voiceen, niin hän pääsi sitä kautta vieläkin suurempiin piireihin ja allekirjoitti lopulta levytyssopimuksen kasaarijuutalaisten tahojen pyörittämän Island Recordsin kanssa, jonka tunnetuin listaorja on edelleen mm. Justin Bieber.

Tässä jutussa kävikin lopulta sitten niin, ettei Grimmie suostunut myymään sieluaan näille pahamaineisille kasaarijuutalaisille levymoguleille, vaan suostui kuitenkin esiintymään kuitenkn puolipukeisena, kuten nuoriso idolien MK ULTRA pop-musiikille oli tapana.

Mutta lopulta 4. maaliskuuta 2015 Island Records ja Christina päättivät lopettaa yhteistyönsä, josta levy-yhtiö oli todella vihainen, koska tämä artisti myi edelleen todella hyvin ja veti suuria estraadeja täyteen.

"Tämä ei lopulta miellyttänyt kasaarien mafiaa, joten he laittoivat lopulta toimeksiantajansa USA:n armeijan sotilastiedustelun ja CIA:n asialle, jotka saivat sitten liikkeelle MK ULTRA ohjelmoidun psyykkisesti päästään psyykelääkkeistä seonneen 27 vuotiaan miehen Kevin James Loibl (kuvassa) tulemaan Christinan keikalle, joka ampui Christinan kuoliaaksi kolmella laukauksella fanitapaamisen yhteydessä."

Christinan veli oli vieressä kun kaikki tapahtui ja onnistui vielä taklata asemies maahan, mutta lopulta Loibl ampui itseään kuolettavasti ja teki itsemurhan.

Christina halusi lähteä omille teilleen ja menestyä ilman näitä parasiitteja, mutta sehän ei näille kasaarien parasiitteille käynyt ja tämä nyrkkisääntö Hollywoodissakin ja Los Angelesin suurten levy-yhtiöiden levybisneksessä on ollut jo pitkään yllä.

Jos niiden verenimijöiden kanssa teet yhden diilin, niin sinä laulat tai itket ja laulat.

Näin se homma tuolla menee ja jos olet miljoonia levyjä myyvä tähti ja haluat lähteä menestymään itse, niin muuten tulee satanististen levymogulien lähettämä viikatemies perässä. Karkuun et pääse.

Tapettiinhan Michael Jacksonkin vain sen takia, että mies sanoi Sony Musicille lähtevänsä pois sieltä ja tekevänsä enää yhden kiertueen. No ei tehnyt edes sitäkään, koska levymogulit ehtivät ennen sitä myrkyttää salaisella toimeksiannollaan king of popin hengiltä.


Lähde: http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2016/06/christina-grimmien-traaginen-tarina.html

0

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        67
        2395
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        66
        1377
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        73
        1177
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        4
        1107
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        79
        835
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        780
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        43
        668
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        82
        660
      9. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        24
        638
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        616
      Aihe