susi voimaeläimenä?

sudestelia

moikkis. olen viimeaikoina, kuluneen vuoden 2016 aikana huomannut tiettyjä käytösmalleja itsessäni. vahvimpia juttuja on että minusta on tullut jokseenkin väkivaltainen. etenkin viime viikkojen aikana jos ihmiset ovat sanoneet jotain ärsyttävvää niin olen useimmiten puraissut, ja kaverini onkin saanut kärsiä tästä. olen silti aika uskollinen pienelle laumalleni enkä haluaisi heille käyvän mitään pahaa vaikka he ovatkin ärsyttäviä joskus.
lisäksi olen huomannut että mieleni tekee vain juosta ja juosta metsässä avojaloin ja joskus iltaisin jalkojani kihelmöi kamalasti, niiden tekee mieli juosta.
lisäksi rakastan ulkoilmaa ja metsää niinkuin aina. etenkin tuuli ja meri ovat ihania asioita, sammal vasten jalkapohjaa tuntuu niin oikealta.
en valita usein, enkä vietä hirveästi aikaa muiden kanssa kuin pienen laumani joka koostuu äidistäni ja kahdesta parhaasta kaveristani sekä kissastani. myös voisi sanoa että mummini ja muutama muu kaveri ovat aika tärkeitä ja loppujen kanssa vietän aikaa vain koulussa, mutta tykkään kyllä liikkua isolla porukalla melkeimpä kenen tutun kanssa vaan.
nämä ovat ne suurimmat jutut ja uskonkin että sisäinen suteni herää eloon.
en oikeastaan usko todellisiin ihmissusiin jotka muuttuvat täydenkuunaikaan, vaikka haluaisinkin. no, itselleni riittää tämmöinen sudestelu.
lisäksi olen aika älykäs ja aktiivinen.
muita samankaltaisia?
ps. kamuni on vappyyri...

5

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vampyyrivappu

      moi oon vappyyri tuun sun luo vappun1

    • Susilampaanvaatteissa

      Samoja kokemuksia löytyy täältäkin, tosin vaikka olenkin muuttunut agressiivisemmaksi ,pyrin purkamaan agressiot johonkin muuhun kuin eläviin menen esim. juoksemaan tai muuten vain urheilemaan. Olen nykyisin melko urheilullinen ja juoksen paljon metsissä jopa sade säällä, sillä koen olevani riippuvainen siitä. Olen aina pitänyt itseäni kaupunkilaisena, mutta rakkauteni metsiä ja vapautta kohtaan ovat toisinaan melko vastakkainen puoli. Olen ollut tällainen kai jo melko nuorena. Muistaakseni vaeltelin lähimetsikössä ystävieni kanssa jo 7 vuotiaana. Silti nykyään luulen monen ihmisen näkevän minut enemmänkin hienohelmana, joka ei riisuisi korkokenkiänsä mennessään edes metsään. Oikeastaan kukaan ei tiedä "susi" puolestani. Enkä haluakaan tietävän. Näen usein myös unia metsistä ja joskus susista...hmm ja silloin tällöin olen itse suden tai jonkin petoeläimen näkökulmassa esim saalistamassa peuroja ja niin edespäin.Se on mukavaa. Ei, se on ihanaa.En tiedä, miksi jollain ihmisillä on tällaisia ominaisuuksia. Siihen en osaa vastata.

      Tärkeintä on kuitenkin pitää mielessään, että elää yhteiskunnassa, jossa tietyt asiat ovat oikein ja jotkut väärin. Itseään tulee ja pitää hallita. Et voi laittaa vääriä tekojasi "eläinpuolesi" syyksi, joten muista toimia oikein, koska sinulla on harkinta kyky ja moraalinen kyky pohtia tekojesi oikeutusta. Älä siis tee tyhmyyksiä puolesi nimissä. Pystyt kyllä siihen, jos minäkin. Esim. Näin minun kohdallani: tuskin kukaan odottaisi pynttäytyneen korkokengissä keikistelevän tytön hyppäävän hampaat ja kynnet ojossa loukkaajansa niskaan kuin petoeläin, eikö? En siis ole kai oma itseni, mutta yhteiskunnan silmissä olen hyväksytty.

      Itse en myöskään oikeastaan usko muodonmuuttajiin, sillä jo itse muutos sotii liikaa biologisia tekijöitä vastaan. Enkä oikeastaan tiedä syytä kyseisille ominaisuuksille. Uskoisin sinultakin löytyvän niin sanottu "vaellusvietti"? Loppuen lopuksi en tiedä asioista juurikaan enemmän kuin sinäkään, mutta löydän itsestäni samanlaisia ominaisuuksia. Vastaahan toki, jos haluat kysyä jotain tai vain keskustella. Lähipiirissä kun en näistä asioista juuri puhu.

      Ja jos ihmettelet viestini erittäin kirjakielellistä muotoa niin sanottakoon, että se saa minut kuulostamaan älykkäämmältä, heh. Saatan olla oikukas, mutta vastaan kyllä jos kysyt vielä jotain.
      :)

      • sudestelia

        Hei! Kuulostat aivan samanlaiselta kuin minäkin vaikka minua kyllä pidetään aikalailla semmoisena remuajana ;)

        Kiva kun vastasit! Tosiaan tuo "vaellusvietti" on kyllä aika vahvoilla: rakastan metsissä liikkumista, vaikka oman kotini takaa löytyy vain pikkumetsä jonka olen kolunnut jo läpikotaisin. Ja luonnon eläimet ovat aina kiikarissa kuin vaanisin niitä.

        Olet kyllä myös oikeassa. Ei susia ihmisten yhteisöön mahdu, en kylläkään voisi kuvitellakaan käyväni jonkun puolitutun päälle, olisi siinäkin selittelemistä! Tämä kaveri on kuitenkin tietoinen Tästä susijutusta että ei ihan yllätyksenä tullut.. Olemme jopa aikoinaan ottaneet kissatappeluita! Muut Kaverini eivät tästä tiedäkään, eikä tuon kanssa oikein voi jutella tällälailla.

        Noista unista, itse olen taas yrittänyt harjoittaa selkounien näkemistä jotta voisin toteuttaa vielä saavuttamattomissa unelmiani unissani, tai pääsisin sudeksi -ainakin yhdeksi yöksi.

        Pidän myös yöpymisestä metsässä, telttaillen siis tai miksei jopa taivasalla ;)

        Kaikki Tämä on mukavaa, en vaihtaisi pois, luonnonläheisyys on hieno asia ja sudet ihanan mystisiä, voi Kunpa pääsisin joskus näkemään oikean sellaisen. Mutta ei minun ainkaan ihmissusien tarvitse uskoa voi näinkin viettää aikaansa.



        Mutta on vielä pakko sanoa tuosta kirjakielestä -itse suosin kirjakieltä ja etenkin siistiä kirjoitusasua, lähes aina! Tämä aloitusviesti oli oikeasti pelkkä poikkeus :D Lisäksi tuo vappyyri juttu oli läppä, vähän muiden keskustelujen perusteella laatuun vedoten ajattelin että tänne tulee jotain "oon ihmissusi säki oot varmasti" -tyyppisiä vastauksia. Mutta onneksi ei näin.


        Oletko koskaan törmännyt suteen tai Oletko nähnyt peuroja, hirviä? Mitä silloin ajattelit/teit?Asutko maalla, vai kaupungissa ja pääsetkö liikkumaan luontoon halutessasi?

        Kiitos vastauksista ja hyvää jatkoa :)


      • Susilampaanvaatteissa

        Anteeksi näin myöhäisestä vastauksesta.

        En sinänsä ole koskaan törmännyt suteen villissä luonnossa, mutta olen päässyt tosin kosketusetäisyydelle puoli kesyn sellaisen kanssa. Se oli melko upea kokemus:) Olen nähnyt peuroja muutamaan otteeseen ja useita poroja vapaana luonnossa. Mmmm..no oikeastaan sanoisin sen toisinaan herättävän tunteita minussa enemmän kuin toisina kertoina. Uneksin kyllä metsästyksen anneista, mutta olen todennut, ettei niitä viettejä voi toteuttaa tässä maailmassa. Koen aseellisen metsästyksen melko epämiellyttävä ja pidän jo tappamista hyvin vastenmielisenä. Ristiriitana on tietysti toinen puoleni, joka näkee metsästyksen yhteyteyteen kuuluvan saaliin lopettamisen luonnollisena asiana, joka on osa vietteihin perustuvaa käytöstä.

        Asuin puolet elämästäni kaupungin ladoilla, jossa löytyi suojelualue. Nykyisin asumme perheeni kanssa maalaiskaupungissa. Minulla on mahdollisuus mennä metsään jokapäiväinen. Luontoa ja metsää riittää kyllä, josta olen kyllä erittäin kiitollinen. Kaupunkilaistaustani näkyy kyllä selkeästi, joka on ollut useinkin ilmoittelun aihe, heh. No, olen kyllä tottunut siihen.

        Mitä sinulle kuuluu? Mitä itse ajattelet esim.metsästyksestä? Millaisena sinua pidetään kotiseudullasi? Voit toki kertoa ja kysellä muutakin:)
        Kiitos, että jaksoit odottaa näinkin kauan ja vielä pahoitteluni!


    • Apuuva

      Tietääkö kukaan henkilöstä nimeltä Veli-Eino Kekkonen? Onko oikeasti ollut olemassa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      246
      45322
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      190
      10849
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8518
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3200
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      34
      1576
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe