Satutin henkisesti kaikista rakkaimpiani. Siskoa ja vanhempiani. Olemme aina olleet todella läheisiä ja meillä on ollut hyvät välit aina. Rakastan heitö, mutta nykyisin jostain syystö olen ollut pahalla päällä ja sanonut ilkeitä sanoja. Tajusin sen asian vasta nyt kun siskoni ei kestänyt enää käyttäytymistäni. Minulla on henkisesti todella paha olo ja tuntuu että olen pilannut elämän totaalisesti. Aloin seurustella ihan vähän aikaa sitten ja tuntuu että en jaksa olla enää iloinen ja panostaa tähän mieheen. Olen jatkuvasti alla päin kun ahdistaa tämä käyttäytymiseni. Mies varmaan kohta ehtii jo toista seuraa. Olen pilannut elämäni. Tein sellaisen asian, jota en koskaa olisi "pystynyt" tekemään, en edes unissani, en olisi voinut edes vitsailla. Se tapahtui ja tuhosi minut sisältä. Mitä voisin tehdä enää :( asioita ei saa tekemättömäksi.
Miksi olen jatkuvasti ilkeä ja pahalla päällä?
olenpahoillanik
4179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun olet noin kireä, niin syynä on stressaantuminen tai jopa masennus. Jos tuo kireys on tullut heti alettua seurustelemaan, niin liittyykö se tähän uuteen suhteeseen: olet mustasukkainen, epävarma, ja ristiriitainen.
Niin se usein käy kun pinna on kireällä, niin satuttaa niitä kaikista läheisimpiä kun räjähtäminen on turvallista ja kotikenttäetu.
Sinun pitää nyt vain nöyrtyä ja pyytää rakkaimmiltasi anteeksi. Yleensä selittely on "puolustus" omalle mokailulle, mutta samalla voisit ottaa asian lähipiirin kanssa puheeksi, että sinulla on paineita ollut viime aikoina ja et hallitse itseäsi. Varmaan lähipiirikin on ihmissään, että mistä moinen ja mikä sinua risoo.
Päihteet, ne pirut salakavalasti raunioittaa aivot ja sisuskalut
Entäs jos vois korjata
Tiedät, että vuoksesi tehtäis kaikki, enemmän kuin muille